Kirjoittanut
Emil Anton on suomalais-irakilainen katolinen teologian tohtori. Hänen viimeisin suomenkielinen kirjansa on Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017).Tänään haluaisin jakaa kokemuksiani Keski-Eurooppaan suuntautuneelta 5,5 -viikkoiselta matkaltani. Olin Puolassa, erityisesti Ala-Sleesiassa mutta myös Suur- ja Vähä-Puolassa, sekä ensimmäistä kertaa kolmessa kauniissa keskieurooppalaisessa pääkaupungissa Prahassa (2 pvää), Bratislavassa (vko) ja Wienissä (2 pvää).
Käytin matkalla hyväkseni mm. erinomaista Lonely Planet -matkaopaskirjasarjaa sekä Euroopassa yleistyviä Free Walking Tourseja eli ilmaisia kävelykierroksia. Lisäksi harjoitin omin päin kirkkoturismia: kävin useissa eri kirkoissa ja messuissa, ja siitä saankin asiaa kerrottavakseni.
Hyvä uutinen on se, että kristinuskolla ei mene Euroopassa ihan yhtä huonosti kuin joskus annetaan ymmärtää. Esimerkiksi Krakovan dominikaanikirkon puolenpäivän messut ja Bratislavan kapusiinikirkon iltamessut ovat joka päivä täynnä ihmisiä, ja huomattavan suuri prosentti kirkossakävijöistä on opiskelijoita. Eikä ihmekään, liturgia on kaunista ja saarnat hyviä, asiat tehdään juuri niin kuin pitääkin.
Prahassa ja Wienissä ehdin vain yhteen messuun kummassakin, loistokkaissa pyhän Vituksen ja pyhän Stefanuksen katedraaleissa. Itävalta yllätti positiivisesti, mutta Tsekissä uskonnollinen tilanne on kehnompi: maa on yksi maailman ateistisimmista. Sen aisti turistinakin. Kävelykierrosoppaamme ei unohtanut anekauppaa, Jan Husin polttamista eikä uskonsotia, mutta sitä ei pysähdytty pohtimaan, miltä Praha näyttäisi ilman kirkkoa.
Matkaopaskirjoistakin tein erikoisen havainnon: messut mainittiin ainoastaan sivumennen, kun haluttiin kertoa kirkon olevan silloin ja silloin kiinni turisteille. Eikö turistioppaiden kirjoittajille tule mieleen, että jotkut voisivat olla kiinnostuneita kirkkojen jumalanpalveluksista? Nykyään matkaoppaissa on erikseen suositukset homoystävällisistä baareista ja yökerhoista, mutta messuista ei puhuta mitään. Onko turistien joukossa todella enemmän harjoittavia homoja kuin harjoittavia kristittyjä?
Minä ainakin hakeudun uudessa maassa aina heti ensimmäisenä messuun. Se on uskonnonharjoituksen lisäksi mitä paras keino harjoittaa turismia. Ensinnäkin kirkkoon pääsee sisään ilmaiseksi. Toiseksi, jos löytää kauniin messun, saa kaupan päälle myös ikään kuin ilmaisen konsertin. Kolmanneksi saa kuulla tuttua tekstiä paikallisella kielellä, mikä on erinomaista kieliharjoittelua. Neljänneksi kirkkokansaa tarkkailemalla voi nähdä paikallisten sydämen, kokea yhteyttä heidän kanssaan syvimmällä mahdollisella tasolla.
Mielestäni pitäisi kirjoittaa Holy Planet -niminen matkaopassarja, jossa suositeltaisiin hyvien baarien sijaan hyviä seurakuntia. Kutsunsa sisäistänyt kristitty ei ole koskaan lonely, vaan holy. Kristuksen pyhittämät muodostavat pyhän seurakunnan. Kun menee uuteen maahan, mielestäni kaksi tärkeintä asiaa on oppia paikallista kieltä ja kokea paikallista uskonnollisuutta. Näin matkakokemuksesta tulee paljon syvempi ja rikkaampi kuin vain museoita kiertämällä tai viinejä maistelemalla. Eli jos vain Luoja suo ja olosuhteet sallivat niin matkustamaan vaan! Jos luulet rahan olevan ongelma, niin selailepa matkakohteita vähän Kanarian saaria laajemmin, ja yllätyt, kuinka edullista Euroopan-matkailu voi olla. Ei siis muuta kuin z Bogiem, Grüss Gott, Herran haltuun!
Radio Dein Päivän blogi 19.12.
