Kristinuskolla on uskottavuusongelma, ja se johtuu (myös) minusta

Teen väitöskirjaa kognitiivisesta uskontotieteestä. Tutkimuskirjallisuudessa vilisee eräs käsite, jonka luulisin kiinnostavan erityisesti hengellisen työn tekijöitä. Nimittäin CRED. Lyhenne tulee sanoista credibility-enhancing display. Suomeksi voitaisiin puhua uskottavuutta vahvistavista teoista.

Uskottavuutta vahvistava teko on signaali vilpittömästä vakaumuksesta. Se herättää ulkopuolisissa vaikutelman, että tuo tyyppi on tuon juttunsa kanssa tosissaan. Hän elää niin kuin saarnaa.

Otetaan esimerkiksi kasvissyönti. Kun työkaverisi maksaa kiltisti saman hinnan seisovan pöydän antimista kuin sinäkin, vaikka hän ottaa vain salaattia, tiedät, että kasvisruokavalio on hänelle sydämen asia. Sama koskee vaikkapa rokotevastaisuutta. Kun täysjärkisen oloinen perheenäiti jättää lapsensa rokottamatta, tiedät, että hänen vakaumuksensa on syvällä.

Uskottavuutta vahvistavat teot auttavat myös ideologiaa tarttumaan toisiin. Tartunnat puolestaan aiheuttavat samanlaisia tekoja muissa.

Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin palaaminen Venäjälle on mainio esimerkki tästä. Mies joutui aiemmin hengenvaarallisen myrkytyksen kohteeksi – mitä ilmeisemmin oman kotimaansa vallanpitäjien myötävaikutuksella. Kuten nyt on nähty, palaamiseen sisältyi suuri riski. Navalnyin uhrautuva esimerkki on kuitenkin rohkaissut tuhansia tavallisia venäläisiä lähtemään kaduille osoittamaan mieltään – vangitsemisen ja väkivallan uhallakin.

Teeskentelyn ja tekopyhyyden haistaa kaukaa.

Miten tämä sitten liittyy kristinuskoon?

Tutkimukset osoittavat, että uskottavuutta vahvistavilla teoilla on ratkaiseva merkitys esimerkiksi sille, periytyykö usko sukupolvelta toiselle.

Eräässä tutkimuksessa amerikkalaisilta nuorilta aikuisilta kysyttiin uskoivatko he Jumalaan, sekä sitä, millä tavoin heidän lapsuudessaan heidän vanhempansa olivat harjoittaneet uskontoa. Olivatko he osallistuneet jumalanpalveluksiin, kohdelleet toisia ihmisiä reilusti, osallistuneet hyväntekeväisyyteen uskonnollisista motiiveista tai ylipäätään tehneet henkilökohtaisia uhrauksia uskonsa tähden.

Ne vastaajat, joiden vanhemmat olivat tehneet tällaisia asioita, hyvin todennäköisesti itsekin uskoivat aikuisina Jumalaan.

Sen sijaan sillä, että vanhemmat olivat vain puhuneet hengellisistä asioista, ei ollut vastaavaa vaikutusta. Teot puhuvat lujempaa kuin sanat, ja teeskentelyn ja tekopyhyyden haistaa kaukaa. Tai kuten amerikkalaisyhtye Limp Bizkit aikanaan asian ilmaisi: your mouth’s writin’ checks that your ass can’t cash.

Alamäki johtuu siitä, että liian moni tavallinen kristitty – minä mukaan luettuna – uhraa liian vähän uskonsa vuoksi.

Suomessa kristinuskon alamäkeä ei selitä juuri lainkaan vaikkapa muutaman aktiivisen vapaa-ajattelijan ponnistelut tai liberaaliteologia. (”Liberaaliteologia” on epätarkka ja pejoratiivinen termi aivan kuten ”fundamentalismi”, mutta viitaan tässä nyt vaikkapa H. Richard Niebuhrin määritelmään). Näitä ideologioita määrittää ennemmin uskon puute kuin vakaumus. Harva tekee henkilökohtaisia uhrauksia edistääkseen ateismin ilosanomaa, eivätkä liberaaliteologit harrasta katuevankeliointia.

Alamäki johtuu siitä, että liian moni tavallinen kristitty – minä mukaan luettuna – uhraa liian vähän uskonsa vuoksi. Me nautimme länsimaalaisen elämäntavan kaikista herkuista. Siinä sivussa me rukoilemme sen verran että rauha säilyy sielussa, luemme Raamattua sen verran että voimme pitää itseämme kunnon uskovina, palvelemme seurakuntaa ja lähimmäisiämme sen verran kuin se tyydyttää sosiaalisia tarpeitamme.

Usein kristinuskon suurin vihollinen ovat kristityt itse. Uskottavuutta vahvistavien tekojen vastakohta on uskottavuutta laimentavat teot (CRUD; credibility-undermining display). Tällaiset teot vievät mattoa ideologian alta, murentavat sen uskottavuutta muiden silmissä. Esimerkiksi yksittäisten hengenmiesten taloudelliset tai seksuaaliset lankeemukset ovat tragedioita koko kristinuskon maineen kannalta juuri uskottavuuden näkökulmasta.

Pastorin lankeaminen syntiin tai tavallisen uskovaisen laiska rukouselämä ei tietenkään välttämättä ole minkäänlainen järkiperuste kristinuskon totuutta vastaan. Eihän se, että kristitty epäonnistuu henkilökohtaisessa vaelluksessaan, kerro mitään siitä, onko Jeesus kuollut ristillä ihmiskunnan syntien vuoksi.

Mutta kuten kuka tahansa sosiaalista mediaa seuraava tietää, ihminen ei ole kovin johdonmukainen otus. Siksi kristittyjen oma käytös on käytännössä todiste kristinuskon puolesta tai sitä vastaan.

P. S. Nasevien blogien kirjoittelua ei lasketa uskottavuutta vahvistaviin tekoihin, niin kuin ei niiden kommentointia Facebookissakaan.

Teksti on pidennetty versio Radion Dein päivän kolumnista. Lari Launosen radiokolumneja kuullaan Radio Deissä aina joka toinen perjantai klo 8.45 ja 12.50.