Kristityt ja kaltevan pinnan teoria

Uskonsa vakavasti ottavat kristityt rakastavat Raamatun totuutta. He haluavat etsiä kaikessa Jumalan tahtoa ja varjella myös seurakunnan hengellistä puhtautta.

Juuri tällaisten vilpittömien kristittyjen parissa elää usein vahvana niin sanottu kaltevan pinnan teoria. Se tarkoittaa hieman samaa kuin vanha sanonta ”jos antaa paholaiselle pikkusormen, se vie koko käden”. Kaltevan pinnan teoriassa jokin yksittäinen asia nähdään ennakoivana merkkinä vaarallisesta kehityskulusta, joka johtaa lopulta turmioon. Siksi kaikki pienetkin uhkat on heti määrätietoisesti torjuttava. Esimerkkejä tästä ajattelutavasta on helppo löytää.

Monien evankelisten herätyskristittyjen mielestä elävästä uskosta luopuva seurakunta päätyy vähitellen katolisen kirkon yhteyteen ja paavin tuhoisan vallan alle. Jos joku siis kertoo ihailevansa katolisen teologin syvällistä ajattelua, tunnustaa paavin sanoneen tärkeän hengellisen totuuden tai osallistuu yhteiseen tilaisuuteen katolilaisten kanssa, hän on jo vaarallisella tiellä, joka johtaa lopulta Rooman kirkon antikristilliseen syliin.

Myös ne ihmiset, jotka ovat suunnitelleet ottavansa pian valmistuvan koronarokotteen, ovat kaltevalla pinnalla. Rokotteeseen on nimittäin piilotettu mikrosiru, ja sen kautta antikristus tulee hallitsemaan maailmaa.

Entä jos joku pastori tai sielunhoitaja sanoo ymmärtävänsä homoseksuaalisten tunteiden kanssa kamppailevaa kristittyä, joka saa osakseen torjuvaa ja vihamielistä suhtautumista ja ajautuu sen vuoksi mielenterveysongelmiin? Tällainen pastori vasta onkin joutumassa vaaralliselle harhapolulle. Hän on selvästi hyväksymässä homoseksuaalisuuden harjoittamisen vastoin Raamatun opetuksia ja avaamassa seurakunnan portit kaikille homoille.

Myös teologi, joka arvostelee dispensationalismin epäjohdonmukaisuutta ja sen monia Raamatun tulkintaan liittyviä heikkouksia, on luisumassa huolestuttavaan suuntaan: hänestä on mitä ilmeisemmin tulossa korvausteologian – ja mikä vieläkin pahempaa – jopa antisemitismin kannattaja.

Kaltevan pinnan teoria ilmenee joskus hyvin yllättävälläkin tavalla. Kun uskontoasioista vastaava ministeri Annika Saarikko kutsui tällä viikolla kirkkojen edustajat keskustelemaan tartuntatautilaista ja siitä, miten seurakuntien jumalanpalveluksissa voidaan suojautua koronavirusta vastaan, tietty hengellisten vaikuttajien joukko nousi nopeasti vastustamaan keskusteluyhteyden avaamista. Heidän mielestään siinä oltiin jo kaltevalla pinnalla: antautuminen ministerin kanssa keskusteluun saattaisi lopulta johtaa uskonnonharjoittamisen rajoittamiseen ja sen myötä uskonnonvapauden menettämiseen.

Ongelmana kaltevan pinnan teoriassa on se, että siinä tosiasiat jäävät vaille huomiota. Siinä reagoidaan usein omiin ennakkokäsityksiin, tulkitaan väärin toisten ihmisten tarkoitusperiä ja tehdään lopulta virheellisiä johtopäätöksiä asioiden kehityskulusta. Kaltevan pinnan ajattelu tuo myös levottomuutta ja pelkoa uskovien keskuuteen, onhan kyse vilpit-tömien ihmisten tärkeistä arvotunteista.

On selvää, että meidän on kristittyinä osattava varoa sellaista kaltevan pinnan kehitystä, joka johtaa pois Raamatun totuudesta. Mutta yhtä selvää on myös se, että terveessä kristillisyydessä ei luoteta spekulatiivisiin teorioihin tulevasta kehityksestä, vaan muistetaan apostoli Paavalin levolliset sanat: Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.