Kristuksen kirkon juutalaiset juuret

Jatkan blogi-postauksiani porautumalla kirkon perustuksiin. Nyt astumme raamattututkimuksen maaperälle ja pohdimme, perustiko ja rakensiko Jeesus kirkon. Usein kuulen sanottavan jotain tällaista: ”Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta ja evankeliumista. Ei hän välittänyt mistään kirkosta, saatikka piispoista ja papeista.” On totta, että evankeliumeissa Jeesuksen huulilla esiintyy käsite ”Jumalan valtakunta” noin 60 kertaa, kun taas sana seurakunta/kirkko löytyy hänen huuliltaan vain kolme kertaa. Kaikki nämä maininnat löytyvät sitä paitsi vain Matteuksen evankeliumista (Matt. 16:18; 18:17). Pitäisikö meidän siis yhtyä siihen provosoivaan väitteeseen, jonka ranskalainen tutkija Alfred Loyisy muotoili jo vuonna 1903:

”On varmaa, että Jeesus ei ennalta järjestänyt kirkon perustamista, niin että se olisi maan päälle perustettu hallitus, joka kestäisi vuosisatoja eteenpäin… Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa, ja tulikin kirkko.”

Ennen kuin vastaamme, kannattaa katsoa, mitä seurakunta/kirkko tarkoittaa, ja mistä tuo käsite on peräisin. Jos sana seurakunta/kirkko löytyy Jeesuksen huulilta vain kolmesti, niin muualla UT:ssa sitä käytetään kuitenkin reippaasti. Ekklesia (seurakunta/kirkko) esiintyy UT:ssa yhteensä 114 kertaa. Näistä maininnoista 62 löytyy Paavalin kirjeistä. Paavali kirjoitti kirjeensä 50-60-luvuilla. Eli käsite oli varsin vakiintunut ja itsestään selvä jo tuossa hyvin varhaisessa vaiheessa – Paavali puhuu ”Jumalan seurakunnasta” (1. Kor. 12:28) ja paikallisseurakunnista, kuten Korintin seurakunnasta ja Efesoksen seurakunnasta. Suomessa kirkko/seurakunta on käännetty kreikankielisestä sanasta ekklesia. Tuo kreikankielinen käsite tarkoittaa lähinnä neuvostoa ja kokousta.

Ekklesia ei kuitenkaan löydy ainoastaan UT:sta vaan tuo sana esiintyy noin 100 kertaa myös kreikankielisessä Vanhassa testamentissa. Sinne se on käännetty aikoinaan hepreankielisestä käsitteestä qahal. Monta kertaa Israelin kansaa ja koolle kutsuttua jumalanpalvelusyhteisöä kutsutaan käsitteillä qahal Israel ja qahal Jahve. Eli kielellisesti seurakunta-kirkko käsitteen juuret ulottuvat VT:iin, Israelin itseymmärrykseen. Olisi ehkä ollut mahdollista, että Paavali ja muut kristityt olisivat alkaneet kutsua Jeesuksen opetuslapsi-joukkoja synagogiksi. Kristityt kuitenkin puhuivat ekklesiasta eivätkä synagogista. Synagoga tarkoittaa paikallista juutalaisporukkaa, joka kokoontuu yhteen jumalanpalveluksen viettoon, kyläkokoukseen tai jonkun muun tarkoituksen vuoksi. Tietty synagoga tarkoittaa myös rakennusta. Ekklesia on paljon mahtipontisempi ja suurempi käsite kuin synagoga. Se on kansallinen. Mainittakoon, että Jeesuksen aikainen superhurskas juutalaisyhteisö, Qumranin yhteisö, ns. Valon lapset, kutsuivat itseään mm. käsitteellä qahal Israel.

Kysymys kuuluu, tulisiko Messias kokoamaan Israelin kansan ympärilleen, tulisiko hän johdattamaan tuon kansan uuteen suhteeseen itsensä Jumalan kanssa? Tähän on hyvin helppo vastata ”kyllä”. Jeesus, niin kuin evankeliumista luemme, kokosi ympärilleen 12 apostolia – ikään kuin Israelin 12:sta heimon uudet johtajat ja edustajat. Jeesus määrittää missiokseen etsiä ”Israelin kadonneet lampaat”. Messiaan missiossa on vahvasti kansallinen piirre. Qahal Jahve on selvästi Messiaan mielessä.

Entä sitten se jumalanpalvelusyhteisö? Jeesus julisti syntisille syntejä anteeksi. Jeesus otti heidät ateriayhteyteensä. Jeesus opetti omansa rukoilemaan, ”Isä meidän”. Kaiken huipentumana, ”sinä yönä jona hänet kavallettiin”, Jeesus solmi apostolien ja Jumalan välille uuden liiton omassa veressään ja lihassaan. Ehtoollisateria on uuden liiton ateria. Jeesus antoi apostoleilleen käskyn viettää tuota uuden liiton ateriaa myös tulevaisuudessa: ”Tehkää tämä minun muistokseni.” (Luuk. 22:19; 1. Kor. 11:24–25.) Eli Jeesuksen kokoamaa kansaa tulisi määrittämään se, että se viettää jatkuvasti ”uuden liiton ateriaa” Jeesuksen muistoksi. Tuolla aterialla ihminen pääsee osalliseksi syntien anteeksiantamisesta, joka toteutuu Jeesuksen veressä. Kun ihminen pääsee murtamaan leipää, ”tekemään tätä”, mitä Jeesus käski, silloin hän kuuluu uuden liiton kansaan, Kristuksen kutsumien, lunastamien ja pelastamien joukkoon. Tässä on oikeastaan Jeesuksen kirkko-opin perusta. Uuden liiton kansalla on paikka tuossa uuden liiton aterialla, jota vietetään jatkuvasti, aina paruusiaan asti:

”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti, kun hän tulee.” (1. Kor. 11:26.)

Ensimmäinen asia, mitä Apostolien teoissa kerrotaan alkuseurakunnan elämästä, löytyy jakeesta Ap. t. 2:42:

”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.”

Professori Brant Pitre kirjoittaa uudessa kirjassaan (Jesus and the Last Supper, 2015), että viimeisen 100 vuoden aikana on ollut vallalla jonkinlainen ”tutkimuksen dogma”, jonka mukaan Jeesus ei perustanut kirkkoa eikä toivonut sellaisen syntyä. Kirjassaan Pitre uhmaa tuota ”dogmia” ja esittää, aika lailla näillä avaamillani argumenteilla, että kyllä, Jeesus nimenomaan perusti ekklesian, seurakunta-kirkon. Jos uskomme, että Jeesus on Messias, jolla oli (juutalaiseksi Messiaaksi) asiallinen ja suuri kansallinen missio, ja jos uskomme, että hän asetti uuden liiton aterian, jota hänen seuraajiensa tulisi jatkossa viettää, niin silloin ekklesia näyttää aika selvältä keissiltä. Lopetan lainaukseen apostoli Pietarin kirjeestä. Siinä näyttäytyy hieno kuvaus siitä, mikä on qahal Israel, Kristuksen kirkko (1. Piet. 2:4, 9):

”rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja… te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan…”

P.S. Perussanomat on vastikään julkaissut Anni-Maria Laadon kirjan Teesejä kirkosta. Kannattaa tutustua. Löytyy tästä.