Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.Jeesus oli rakennusalan ammattilainen, joten kun hän käski rakentaa kalliolle, on parasta uskoa. Mutta niin kuin monissa muissakin raamatunkohdissa, haluaisin saada tekstin myös elokuvaversiona. Usein mietin evankeliumien äärellä, miltä tapahtumat näyttäisivät valkokankaalla. Filmatisoinnista selviäisivät monet minua askarruttaneet kysymykset.
Millä tekniikalla Jeesus mursi viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle? Repäisikö hän leivän kahtia, jonka jälkeen hänellä oli käsissään kaksi kokonaista leipää? Vai nosteliko hän viittansa liepeistä leipiä loppumattomasti? Entä kuinka syvälle jalka upposi veden päällä kävellessä? Kulkiko Jeesus tasaisesti myrskystä huolimatta vai näyttikö meno surffaamiselta ilman lainelautaa?
Kalliolle rakentaminen on toki vertaus, joka ei kaipaa visualisointia. Erilaiset mielikuvat vain syventävät ja rikastuttavat opetusta. Minä olen aina kuvitellut mielessäni tyhmän ja viisaan miehen samaan kohtaukseen. Tyhmä mies kyhää huteraa häkkyrää hiekkarannan keltaiselle hiekalle, kun samaan aikaan viisas mies muuraa kivitaloaan taustalla kohoavan kalliojyrkänteen päälle. Kumpikin saa työnsä valmiiksi hetkessä ja niittää ansaitsemaansa satoa välittömästi saman illan rankkasateen aikana.
Mielikuva rakentamisesta on nyt muuttunut. Alkukesän olen elänyt päättymättömältä tuntuvan remontin keskellä. Kun yhden osan saa valmiiksi, miettii seuraavaa kohdetta, tai edellisen tekemistä sittenkin eri tavalla. Kalliolle rakentaminen ei näytä enää yksittäiseltä kertasuoritukselta vaan jatkuvalta vuoren valloittamiselta. Ajattelen, että Kristus-kalliolle rakennetaan elämällä sen vuoren rinteellä, kulkemalla kohti huippua ja tutustumalla vuoreen tarkemmin.
Vuoren juurella on tärkeää tutkia reittiä, jota pitkin huipulle kiipeäminen näyttäisi viisaimmalta. Vuori on kuitenkin iso, eikä alhaalta käsin näe kaikkea. Matkalla tulee vastaan louhikoita, jyrkänteitä ja notkoja, joita ei nähnyt kiipeämistä aloittaessaan. Niiden vuoksi täytyy joskus vaihtaa suunnitelmaa ja elää tilanteen mukaan.
Taaksepäin katsoessa kuljettu polku näyttäytyy aivan erilaisena. Moni vaikea ryteikkö olisi ollut helppo väistää, jos olisi nähnyt reitin jo alusta asti niin kuin sen ylhäältä näkee. Kun katsoo jälleen ylöspäin, joutuu väkisin miettimään, kuinka monta turhaa lenkkiä on vielä luvassa. Onneksi suunta on selvillä.
Erityisen mielenkiintoinen juonne on se, että vuoren juurella on paljon kiipeämään lähteviä ihmisiä. Jotkut ovat ihan lähellä, koska he ovat valinneet saman seinämän kuin minä. Selvästi viisaita rakentajia siis. Kauempana sen sijaan on niitä tyhmiä ihmisiä, jotka tuskin kapuavat edes samalle vuorelle. Varmaan jollekin hiekkarannalle ovat lähdössä lepotuoliaan levittämään.
Kiusallisen todeksi on alkanut osoittautua, että mitä lähemmäs huippua me Kristus-vuorenvalloittajat olemme päässeet, sitä lähemmäs olemme tulleet toisiamme. Toisinaan vaikeakulkuista kohtaa kiertäessä on joutunut suorastaan kävelemään kohti. Pian erotan heidän silmämunansa. Leveä hymy näkyy jo. Mitähän ovat minusta ajatelleet, kun ovat omalle matkalleen lähteneet?
