Kuin syvä pohjavirta

Valittamisen määrä on vakio.

Kun ei ole suuria murheita, tehdään pienistä suuria. Niin kuin japanilainen nainen, joka vaati 35 000 euron korvausta siitä, että soijakastike oli tarjoiltu väärin maustettuna.

Olemme tottuneet niin hyvään, että teemme yhdentekevistä asioista ylitsepääsemättömiä. Lamakin kuulemma taittuisi muutamalla ylimääräisellä työpäivällä ja kaikille voisi löytyä tekemistä, jos luopuisimme osasta saavutetuista eduista. Kun hyvä tahto päättyy kotiovelle ja lähimmäisen rakkaus lompakkoon, ei yhteinen hyvä pääse jakoon.

1990-luvun laman aikaan Suomessa vieraili afrikkalainen pastori. Valittelin lamaa ja vaikeaa tilannetta. Siihen pastori: ”Antakaa meillekin tällainen lama.”

Mistä löytää tyytyväisyys ja ilo elämään? Usein monen mutkan kautta.

Entisessä ammatissani radiotoimittajana sain haastatella mielenkiintoisia ihmisiä. Syvän jäljen jätti inkeriläinen Maria Kajava, joka serkkunsa Katri Kukkosen ja muiden maallikoiden kanssa piti Inkerin luterilaista kirkkoa pystyssä, kun papit oli lastattu kuorma-auton lavalle ja Jumala ompi linnamme -virren saattelemana kuljetettu Siperiaan. Myös Maria miehensä Simon ja muiden läheistensä kanssa lähetettiin Jelizavetkan kaivoskylään 1931. Lopulta Simo ammuttiin ja heidän kaksi lastaan kuoli tauteihin. Katkeruuteen olisi ollut monta syytä.

Tästä huolimatta en muista tavanneeni toista niin elämänmyönteistä ja sydämellistä ihmistä kuin hän. Maria sai lahjan ottaa koetut asiat Jumalan kädestä. Myös ne, joiden saapumista hän ei olisi toivonut. Luottamus Taivaan ja maan Herraan vahvistui, vaikka ei voinutkaan ymmärtää.

Kristitty ei tee iloa, vaan kantaa sitä. Kun Jumala siunaa pimeät taipaleet, ei elämänilo riipu olosuhteista. Ilo Jumalassa voi olla totta, vaikka elämässä riehuisivat monenlaiset myrskyt. Jos Jumala ei siunaa, ei mistään rikkaudesta löydy tarkoitusta.

Kuoleman kuljettua talossa Antti Kurikka lohdutti Mariaa: ”Kuule, minä tiedän, että sinulla on nyt vaikeaa. Tällaiset asiat tulevat elämässä aikanaan ihmisen eteen, niin kuin ne ovat nyt tulleet sinun eteesi. Veitsi leikkaa syvältä, ja se tekee hyvin kipeää, mutta se on Jumalan kädessä, ja hän tietää miten hän toimii. En puhu sinulle enempää, mutta jos minä laulan: ´Sä enneminkin pois kaikk’ ota, vaikka rakkahinkin, kun uskossa vain pysyn aina ja nähdä saan sen toivon maan, sen, missä ei syntini paina´. He istuivat siinä kauan, ja Maria itki aina vaan. Hän tajusi, ettei hän ollut omassa varassaan, vaan kaikesta huolimatta Jumalan käsissä. Hänen ei tarvinnut enää arvioida omaa kristillisyyttään. Häneen virtasi sanoin kuvaamaton rauha ja hän tajusi saaneensa kaiken anteeksi, kaikki laiminlyöntinsä, kaikki virheensä, tuittupäisyytensä ja epäuskonsa. Sen mitä oli tapahtunut, oli pitänyt tapahtua. Miksi, sillä ei ollut väliä. Siihen oli jokin syy, jonka Jumalan tiesi.” (Eeva Mesiäinen, Maria Kajavan pitkä taival)

Jumalan antama ilo on todellakin syvä ja vakaa pohjavirta, joka ajallaan taittaa rankatkin myrskyt.