Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.Kävin nuorena kohtalaisen suuria kipuiluja siitä, voinko minä pelastua. En ajatellut, että olisin jotenkin erityisen suuri syntinen tai ihminen, jota Jumalakaan ei voi rakastaa. Ongelmani kiertyi yhden raamatunkohdan ympärille.
Heprealaiskirje puhuu Jeesukselle selän kääntämisestä ja käyttää siitä ilmausta ’tahallinen synti’. Minä tulkitsin, että se tarkoittaa tilannetta, jossa tekee jotain, minkä jo etukäteen tietää vääräksi. Ja tietenkin olin niin tehnyt! Voit vain kuvitella, kuinka vaikea oli lukea sen jälkeen tulevia sanoja: ”Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat.”
Näissä tunnelmissa piti ihan pappia käydä tapaamassa. Lopulta vapaus koitti ja evankeliumi kirkastui. Siitä asti armo on tarkoittanut minulle syntien anteeksi saamista. Ja sitä minä olen aina armona julistanut: ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.”
Myöhemmin olen tajunnut, että armo on paljon muutakin. Tunsin erään seurakuntanuoren, joka todisti toisille nuorille siitä, kuinka hän oli ollut koulukiusattu ja ajautunut isompien poikien joukkoon tekemään tyhmyyksiä, jotta saisi hyväksyntää. Rippikoulun myötä elämä sai uuden suunnan. Hän koki, että seurakunnassa hänet otettiin vastaan ja hyväksyttiin. Enkä ole kyllä koskaan tavannut ihmistä, joka olisi niin innolla kantanut huolta uusien ihmisten kohtaamisesta. Kun hän itse oli isosena, hänen leireiltään jäi aina eniten väkeä seurakunnan toimintaan. Hän oli kokenut armon, jota hän viestitti eteenpäin.
Raamatun sivuillakaan armo ei aina tarkoita samaa kuin sovitus. Kun Jeesus lähti Jerikosta, hän kuuli huudon: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua”. Huutaja ei ollut synnintunnossa piehtaroiva ihminen vaan sokea mies, joka halusi näkönsä takaisin. Ja kun Sananlaskujen kirjassa neuvotaan: ”Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle”, niin ei siinä sanota, että kun näet köyhän, käy julistamassa hänelle syntejä anteeksi. Näissä tapauksissa armo on jotain, mikä konkreettisesti auttaa vaikeuksien yli.
Suurimman vaivan olen joutunut näkemään, jotta tajuaisin sitä armoa, jota ylistyslaulut julistavat. Niissä puhutaan voimakkaasta Jumalasta, joka hallitsee valtaistuimellaan. Minulle Jumala on tuomari, joten ylenpalttinen voiman korostaminen pelottaa. Laulan mieluummin kappaletta ”ristin luona kiusatulla, langenneella vaivatulla paras paikka on”. Mutta siltikin, vaikka itse en näe Jumalan voimaa armona, tiedän, että monelle se sitä on. Kun elämä näyttää hallitsemattomalta ja koko maailma tuntuu taistelevan vastaan, vahva Jumala on heikon voimana.
Paavali todisti armosta, jonka hän sai Jeesukselta oman heikkoutensa keskellä: ”’Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.”
Kuinka sinua on armahdettu?
