Kirjoittanut
Lapsi herää yöllä. Paha uni itkettää. Menen sängyn viereen ja nostan lapsen syliin. Kun lapsi on tyyntynyt, rukoilemme Isä meidän -rukouksen. Siunaan vielä ristinmerkillä. Uni tulee hymyilevälle pienelle lapselle.
Kun usko ja rukous on luonnollinen osa lapsen elämää, on helppo nukkua levollisesti. Voi luottaa Taivaan Isään. Elämän perusta on kunnossa. Mutta entäpä jos Jumalasta ei puhuta lapselle? Mihin lapsi silloin turvaa? Kovin monet vanhemmat eivät uskalla puhua uskosta lapsilleen mitään. Lapsi saa sitten valita itse – ajatellaan. Toimiiko tämä todella?
Ajatellaanpa lapsiperheen arkea. Lapsi herää aamulla kello 07.00. On kiire, että kaikki ehtisivät toimiinsa. Jos lapsi on päivähoidossa vanhempiensa työpäivän ajan, on hän ainakin periaatteessa uskonnollisesti neutraalissa kasvatusympäristössä kahdeksan tuntia päivästä. Uskonnollisesti neutraali tarkoittaa liian monta kertaa ateistista. Jokaisen päiväkodin arvomaailma on aina yhdistelmä työntekijöiden, opetussuunnitelmien ja tapojen viestimästä maailmankatsomuksesta. Jos esimerkiksi ruokarukouksia ei rukoilla, viesti lapselle on selvä – ruokarukoukset eivät ole tärkeitä.
Edellä kuvattu sopii myös kouluun. Työpäivän jälkeen vanhemmat hakevat lapsensa kotiin. Syödään. Sitten on kiire lapsen harrastuksien pariin. Illalla ei olekaan aikaa muuhun kuin television katsomiseen ja iltapalaan.
Tampereen ja Helsingin yliopistojen vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että 5-6-vuotias lapsi katsoo televisiota 1,4 tuntia päivässä ja altistuu lisäksi saman verran muiden television katsomiseen. Siis yhteensä kolme tuntia. Sitten ovat lastenkirjat, sadut ja erilaiset lehdet. Päivä on maailmankatsomuksia tarjoavia virikkeitä täynnä. Jos vanhemmat eivät itse tietoisesti mieti, miten kasvattavat lapsistaan kristittyjä, imevät lapset maailmankatsomuksen arjestaan itseensä pesusienen lailla. Silloin lasta ei kasvateta, vaan lapsi on kaikkien opin tuulten heiteltävänä.
Ohjeita lasten kristilliseen kasvatukseen ei tarvitse hakea kaukaa. Lutherin vähä katekismus sisältää ohjeen myös perheille. Sieltä löytyvät ohjeet arjen rukouselämään. Suosittelen.
Ensimmäinen asia luterilaisessa kasvatuksessa on se, että vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapsistaan kristittyjä. Vanhempana oleminen on Jumalan antama pyhä kutsumus. Kasvatus alkaa siitä, että sunnuntaina käydään kirkossa. Kristityt käyvät kirkossa. Asia on helppo järjestää. Merkitään hyvissä ajoin sunnuntaille messun kohdalle: kirkkoon ja kirkon jälkeen perheen kanssa syömään! Koko perhe saa kuulla ravitsevaa Jumalan sanaa, polvistua ehtoollispöytään, laulaa yhdessä, olla tutun liturgian äärellä, rukoilla ja tavata muita kristittyjä. Ihannetapauksessa saarnan aikana on pyhäkoulu lapsille. Kristus itse kasvattaa lapsia läsnä olevana seurakunnan keskellä. Kirkossa käynti on kaiken kasvatuksen perusta.
Tavat ja rutiinit ovat tärkeitä lapsille. Lapset oppivat nopeasti ulkoa rukoukset ja messun liturgian. Lapset odottavat sunnuntaita, koska se on tuttu koko perheen yhteinen asia. Kun lapsi näkee vanhempansa rukoilemassa, laulamassa ja keskustelemassa uskosta, seuraa lapsi esimerkkiä. Usko tarttuu lapsiin luonnollisena asiana, kun uskoa pidetään esillä.
Rohkeasti vain kasvattamaan lapsista kristittyjä!
