Kirjoittanut
Kirjoittaja on kirjailija ja pappi, joka toimii Parikanniemisäätiön toiminnanjohtajana.Mediapersoona Tuomas Enbuske on ollut paljon julkisuudessa tunnustettuaan entisenä ateistina tulleensa uskoon. Hänen mukaansa oleellista on, ”että kristityt pelastuvat armosta, eivät hyvien tekojen perusteella. Jos pelastuksen voisi lunastaa hyvillä teoilla, se johtaisi siihen, että ihmiset kilvoittelisivat poseeraamalla, kuka on paras ihminen.” (Kirkko ja Kaupunki 5/21.3.24.) Enbuske itseasiassa puskee ajassamme vastavirtaan.
Elämme ajassa, jossa on kova tarve tehdä tavoitteista totta. Jokaisen ihmisen pitäisi olla oman onnensa seppä. Jos sinulla on tarpeeksi yritystä ja sinnikkyyttä, voit päästä tavoitteisiisi. Tätä mielikuvamaailma ylläpitää haastamalla meitä ottamaan oma elämämme haltuun. Tähän ajatteluun sopii huonosti puhe keskeneräisyydestä. Siitä, että emme elämässä aina yllä ihanteeseen. Maailma ei ole suuri siirtolapuutarha, jossa jokaisen kasvimaa kukoistaa, ulkoseinät on maalattu, eikä kukaan valita.
Maailma ei ole suuri siirtolapuutarha, jossa jokaisen kasvimaa kukoistaa, ulkoseinät on maalattu, eikä kukaan valita.
Maailma ei tule valmiiksi meidän aikanamme. Ei, vaikka kuinka olisimme varmistaneet kaiken, pyrkineet ratkaisemaan ongelmakohdat ja ennakoimaan virheet. Ihminen on inhimillinen olento, joka parhaiten oppii virheiden ja väärien valintojensa kautta. Luovuus edellyttää usein luopumista vanhasta. Myös yrittämästä sellaista, mikä on mahdotonta. Keskeneräisyys onkin oikeastaan hyve.
Maailma on täynnä tähtiä, jotka onnistuivat vasta sen jälkeen, kun olivat ensin epäonnistuneet. Leon Uris epäonnistui lukio-opinnoissaan. Clint Eastwoodille sanottiin, että hän puhuu liian hitaasti. Elvis Presleytä kehotettiin nuorena jatkamaan kuorma-auton kuljettajana. Myös Suomessa ja jokaisen tuttavapiirissä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole täyttäneet jotakin mittaa, mutta ovat myöhemmin tehneet suuria.
Jokaisen tuttavapiirissä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole täyttäneet jotakin mittaa, mutta ovat myöhemmin tehneet suuria
Riittämättömyyden tunne on usein henkilökohtainen kokemus. Kyky sietää paineita on itse kullakin erilainen. Muutoksia pelkäämätön uskaltaa katsoa haasteita silmiin. Äkilliset muutokset eivät ehkä vie häntä paniikkiin, mutta hänkin voi tuntea keskeneräisyyttä. Sen kanssa voi silti oppia elämään. Tunnustaa, että maailma jäi tervaamatta, mutta minä olen juuri tässä vaiheessa elämää Jumalan luomana riittävän hyvä.
Kristittyinä kurotamme parempaan, mutta luotamme armoon. Tuomas Enbusken mukaan ”kristityllä on velvollisuus pyrkiä parempaan. Siinä meitä auttaa perisynti. Ihminen saa olla virheellinen, koska perisynnistä on mahdotonta päästä pois.”
Kristittyinä kurotamme parempaan, mutta luotamme armoon.
En ole paras ihminen!
Kirjoitus on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä toukokuussa 2024.
