Kirjoittanut
Kirjoittaja on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja ja kirjailija. Apologetiikasta kiinnostunut Jumalan Sanan totuuksien puolustaja ja viisauden ystävä, joka haluaa rohkaista muita elämän matkalla kulkevia kanssamatkaajiaan.Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että…
”Kuka tahansa meistä osaa…”
suuttua tulisesti, kun joku sivaltaa meitä sanan miekalla sosiaalisessa mediassa. Kostaa kokemansa pahan vastaavalla vääryydellä. Sytyttää vihan liekin henkiin negatiivisen keskustelun aloituksen jälkeen. Hyökätä vihaisin sanoin toisen kimppuun. Rähistä lapselleen tämän keskeyttäessä. Olla enemmän oikeassa kuin toinen. Tuomita kaikki muut vääräuskoisiksi. Loukkaantua syyttä. Muistella menneitä loukkauksia. Kadehtia muiden menestymistä. Etsiä omaa etuaan. Menettää malttinsa nopeasti. Listaa voisi jatkaa loppumattomiin.
Mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että…
”Kuka tahansa meistä ei osaa…”
vastata lempeästi, kun joku sivaltaa meitä sanan miekalla sosiaalisessa mediassa. Antaa anteeksi kostamatta kokemaansa pahaa vastaavalla vääryydellä. Vastata rohkaisevasti negatiivisen keskustelun aloituksen jälkeen. Kannustaa ja rakentaa toista sanoillaan. Osoittaa kiinnostusta ja rakkautta lapselleen tämän keskeyttäessä. Kysyä ja selvittää, mitä toinen tarkoittaa ennen kuin pyrkii olemaan enemmän oikeassa kuin toinen. Nähdä toisen uskon ytimen ennen kuin tuomitsee toissijaisin syin kaikki muut vääräuskoisiksi. Olla loukkaantumatta syyttä. Unohtaa menneitä loukkauksia. Iloita toisten menestyksestä ilman kateutta. Etsiä toisen etua. Malttaa mieltänsä.
Kirjassaan Laupias Samarialainen (Perussanoma 2020) Keijo Rainerma kirjoittaa seuraavin sanoin:
”Maksaa paha hyvällä on jumalallista… Maksaa hyvä hyvällä on inhimillistä…. Maksaa hyvä pahalla on saatanallista.”
Kristusta seuraavana ihmisenä minä en tietenkään koskaan maksa hyvää pahalla! Sehän olisi Keijo Rainerman sanojen mukaan peräti saatanallista. Mietinpä hetken asiaa… Kuinka usein olenkaan vastannut puolisolleni tuskastuneesti hänen keskeytettyään työni? Puolisoni osoitettua minulle luottamusta ja halua jakaa hänelle tärkeää asiaa juuri minun eikä kenenkään toisen kanssa. Valitettavan usein. Koska MINÄ inhoan keskeytyksiä, en näe HÄNEN tarpeita. Kuinka usein olenkaan vastannut välinpitämättömän hajamielisesti pojalleni hänen kysyessään apua asiassa? Liian usein, koska MINÄ olen silloin ollut ajatuksissani jossain muualla enkä ole ymmärtänyt kuinka tärkeää HÄNELLE olisi seurani. Kuinka usein olen sivuuttanut lähimmäiseni hädän omaan väsymykseeni tai omiin tarpeisiini vedoten? Liian usein, koska MINÄ olen halunnut jotakin muuta kuin mitä HÄN olisi tarvinnut.
Kristusta seuraavanakin synnillinen itsekäs käytös vaanii minua ja sen valtaan on usein aivan liian helppo joutua. Onneksi Kristuksen läsnäolo saa aikaan Hänen mielenmukaista mielenlaatua ja kasvua. Usein kehitys vain tuntuu tuskastuttavan hitaalta. Näin muutama päivä sitten Instagramissa päivityksen, joka jäi mieleeni. Mielestäni kirjoittaja osui harvinaisen kirkkaasti evankeliumin ytimeen. Suomennettuna tuo lause kuuluu seuraavalla tavalla:
”Rakkautta on, kun mies pyyhkii pois kyyneleesi, vielä senkin jälkeen, kun olit jättänyt hänet riippumaan ristille syntiesi vuoksi.”
Kristuksen läsnäolon kautta ”Kuka tahansa meistä ei osaa” – kategoriakin alkaa lopulta kantamaan hedelmää meidän syntisten ihmisten elämässäkin.
”Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.” (Fil. 1:9-11)
