Kirjoittanut
Kirjoittaja on Lähetysyhdistys Kylväjän pakolaistyön asiantuntija, joka haluaa haastaa käyttämään Jumalalta saatuja lahjoja lähetystyöhön. Siis pois omalta mukavuusvyöhykkeeltä, mutta ei osaamisalueelta.Lähetystyöstä ei voi kertoa totuudenmukaisesti puhumatta vaikeuksista. Globaali kirkko on jatkuvasti ahtaalla, vastoinkäymiset ja vainot ovat totta. Mutta totta on myös se, että evankeliumilla menee hyvin ja hengellisen siunauksen sivuvaikutukset saavat ihmeitä aikaan uusia uskovia ympäröivissä yhteisöissä. Usein nämä kaksi todellisuutta kulkevat rinnakkain. Alkuvuoden aikana olen törmännyt esimerkkeihin näistä kokonaisvaltaisen kukoistamisen ketjureaktioista, joissa se todennäköisempi vaihtoehto, meissä ihmisissä asuva pahan potentiaali, jää uuden elämän esiinmarssin alle.
Moni meistä kotimaassa työskentelevistä haluaisi viettää enemmän aikaa maailmalla, siellä, missä tapahtuu. Hyvää hallintoa ja rakenteita tarvitaan, mutta niistä on vaikea innostua, jos ei näe, miten ne edesauttavat tavoitteiden toteutumista reaalimaailmassa. Joskus onneksi saa nauttia työn hedelmistä niin konkreettisesti, että tunne siirtyy tänne tuhansien kilometrien päähän. Muutama viikko sitten itselläni oli tällainen kokemus, kun meillä oli johtoryhmän kokous ja lähetyskurssin opetus peräkkäisinä päivinä.
Asialistalla oli työaluevastaavan raportti Bangladeshin-matkalta, jossa kuvattiin, mitä oli tapahtunut kylässä, jossa kehitysyhteistyöhankkeemme avulla on aloitettu osuuskunta. Mikko kirjoittaa: ”Tässä kylässä oli ihmeellinen rauhan, ilon ja levon tunnelma.” Parinkymmenen vuoden kehityksen kierre oli alkanut siitä, kun yksi kylän nuorista oli mennyt pääkaupunkiin opiskelemaan ja oppinut tuntemaan Jeesuksen. Palattuaan kotikyläänsä hän alkoi opettaa toisille Raamattua, jonka seurauksena koko kylä halusi kääntyä kristityiksi. Kylää vaivannut alkoholiongelma poistui. Naiset todistivat siitä, miten ruokaa oli nyt riittävästi, jopa myytäväksi asti. Säästöryhmän avulla kertyneet tulot he käyttivät lastensa koulutukseen.
Seuraavan päivän lähetyskurssin oppitunnin aiheeksi minulle oli annettu evankeliumin hengelliset, yhteiskunnalliset ja aineelliset ulottuvuudet. Luimme Mikon raporttia sekä otimme videoyhteyden lähetteihimme Saaraan ja Tomasiin. Lisäksi tutkimme Micah Networkin julistusta, jossa kantavana ajatuksena on evankeliumin vaikutus palveluun, ja vastaavasti palvelun evankelioiva vaikutus. Se oli koskettava oppitunti, sillä kyseistä luettua ja kuultua kauniimpaa kasvutarinaa ja esimerkkiä uskon vaikutuksesta arkeen ja opin siirtymisestä elämään saa hakea.
Sanotaan, että kirkko on olemassa sitä varten, että täällä kuollaan. Toisinaan unohtuu, että meitä tarvitaan myös siksi, että täällä eletään – usein olosuhteissa, joissa Jumalan kuvan on vaikea kukoistaa. Synnillä on taipumus riistää meiltä kaikki hyvä. Sen vuoksi tarvitaan ulkopuolelta tulevaa toivoa ja muutosagentteja, joiden agendalla ei ole oma etu vaan Jumalan valtakunnan arvot ja sanoma. Orvon edun ja köyhän asian tulisi olla meidänkin asiamme. Kuten eräs elektroniikkamyymäläketju tapasi mainostaa, riistoaidassa on aukkoja – ja meidän tehtävämme on osoittaa niiden paikka.
Tehtävämme on vielä kesken. Siksi järjestämme huhtikuussa Areopagos-tapahtumaan, jossa olemme tavoittamattomien asialla. Poikkeustilan vuoksi toteutamme sen webinaarina. On etuoikeus sanoin ja teoin kertoa, että synnin valta on nujerrettu. Ei ole mitään konkreettisempaa ja ajankohtaisempaa tapaa edistää hyvää tässä maailmassa.
Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot. (Ps. 104:30)
