Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.Minulla oli muutamia vuosia sitten moottoripyörä. Ostin sen sillä ajatuksella, että voisin mahdollisimman monipuolisesti nauttia pyöräilyn riemusta. Pintaliitoon sopiva moottoritie tai maaseudun mutkitteleva asfalttitie tarjoaisivat upean vapaudentunteen. Metsäradoilla koluaminen haastaisi ajotaidot ja kävisi suorastaan liikunnasta. Leppoisa kruisailu ihmisten keskellä aurinkoisella rantabulevardilla tai kypärän sisäinen yksinäisyys öisen kaupungin pääkadulla ovat tuntemuksia, jotka vain motoristi voi tavoittaa.
Niinpä ostin ison enduron. Sillä pystyi tekemään tuota kaikkea. Valitettavasti enduropyörä ei tarjonnut suurta vauhdinhurmaa. Hyvä kun sen sai kiihtymään moottoritievauhteihin. Asfalttitien mutkissa ei liukkailla nappularenkailla uskaltanut kallistella. Jos vaihtoi sileämmät kuviot, soralla oli vaikeuksia. Krossiradalle pyörä oli ulkomuotonsa puolesta juuri oikea peli, mutta painonsa vuoksi ihan liian raskas ja kankea. Kaupunkiin ei oikein kehdannut mennä, kun pahaääninen sotaratsu käänsi päät ihan muusta syystä kuin ihailusta.
Minulla oli pyörä, joka sopi kaikkeen, muttei ollut hyvä mihinkään. Olisin tarvinnut jokaista tavoittelemaani käyttötarkoitusta varten erikseen suunnitellun kulkuvälineen.
Seurakunnissa samanhenkiset ihmiset liittoutuvat mielellään keskenään. Usein he kuvittelevat minun tavallani, että yksi työkalu sopii kyllä kaikkeen. Valitettavasti silloin ei tajuta, että yhden vahvuuden ihminen hoitaa kaikki muut osa-alueet välttävästi.
Esimerkiksi lähimmäisenrakkaus ei toteudu aidosti, kun seurakuntaan saapuva ihminen kohtaa ovella tervehtijän, joka huokuu viestiä: ”Yritän kohdata sinut lämpimästi, jotta sinä vuorostasi haluaisit kuulla Sanaa niin kuin minä sitä julistan.” Rakkaus ei ole aitoa, jos se paljastuu vain välineeksi, jonka avulla yritetään saavuttaa jotain ”tärkeämpiä” arvoja. Parhaiten rakastavat ne, joiden suurin huoli on nimenomaan siinä rakastetuksi tulemisessa.
Sama toimii toisinpäin. Kristillinen julistus kuulostaa väljähtyneeltä, jos Jeesus valjastetaan milloin minkäkin aatevirtauksen keppihevoseksi: ”Kristus kuoli ristillä, jotta vähemmistöt saavat oikeutensa, luonto tulee suojeltua ja kaikki muutkin ristiretket suoritettua”. Uskottavimmat opettajat ja julistajat pysyvät ajattomassa ytimessä silloinkin, kun tarjolla olisi mielenkiintoinen yhteiskunnallinen agenda, jonka puolesta voisi vaahdota.
Edelleen, jos pyhien toimitusten asiantuntija ajattelee, että Pyhä Henki toimii vain Sanassa ja sakramenteissa, häntä tuskin kannattaa pyytää opettamaan monipuolisesta rukouksesta. Eikä sairaalavuoteen vierelle kannata ohjata ihmistä, jonka mielestä kaksituntisessa ylistyskokouksessa oli liian vähän ylistystä. Kaikkea ei saa yhdellä sabluunalla. Ei ole mahdollista polttaa urkuja ja toimitiloja, jotta voidaan kokoontua ihmisläheisesti pubeissa, jos samalla halutaan tarjota perinteisiin nojaavaa pysyvyyttä.
Minulla ei ollut vara ostaa kaikenlaisia moottoripyöriä. Mutta minulla on rikas Jumala, joka on jo tuhlannut määrättömästi. Hänellä on moottoripyörä joka lähtöön. Hän on tehnyt lukemattoman määrän erilaisia ihmisiä, jotka ovat parhaita juuri itsensä näköisiin tehtäviin. Seurakunnan huoleksi jää rakentaa riittävän iso talli.
