Kirjoittanut
Ensimmäisen Seurakuntalainen-blogini otsikko on suureellinen. Voi olla, että luullessani tarjoavani kultaomenaa, lukija iskeekin hampaansa mädäntyneeseen hedelmään ja joutuu irvistämään sen pahaa makua. Toivon kuitenkin parempaa.
”Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat” on hyvä viisaus Sananlaskujen kirjasta (Sananl. 25:11). Sanoilla on voimaa. Blogikirjoituksetkin ovat sanoja, joiden on tarkoitus vaikuttaa. Itse en ainakaan kirjoita viihdyttääkseni lukijoitani vaan saadakseni aikaan jotain. Ehkä sanani herättävät uusia ajatuksia, ehkä oivalluksia, ehkä kriittisiä reaktioita, ehkä keskusteluja, ehkä syvällisempää pohdintaa ja uusia kirjoituksia. Sitä toivon, että kirjoitukseni eivät jättäisi lukijaansa aivan välinpitämättömäksi.
Jos ihmisen sanoilla on merkitystä, miten paljon enemmän voimaa onkaan Jumalan sanassa. Luther sanaili taisteluvirressään Jumalan sanasta ja siitä, miten valheen vallat voitetaan: ”Ne yksi sana kaataa” ja edelleen: ”Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää.”
Ylösnoussut Kristus lähetti piskuisen laumansa valloittamaan maailmaa aseenaan vain yksinkertainen ja inhimillisesti arvioituna naurettavan heikko sana, evankeliumin sana ristiinnaulitusta Jumalan pojasta. Sillä sanalla valloitettiin ihmissydämiä ja lopulta kokonaisia kansoja. Välillä kirkko on menettänyt luottamuksensa sanan voimaan ja tarttunut sen sijaan omasta mielestään järeämpiin aseisiin, ja siten menettänyt todellisen valtansa. Uskonpuhdistuksen yksi keskeisimmistä löydöistä oli löytää takaisin aseiden ja suurten joukkojen voimasta Jumalan sanaan, ja taas inhimilliset mahdit järisivät ja murtuivat. Jumala osoitti sanaan kätketyn voimansa.
Meidän kirkkomme perusta on Jumalan sanassa. Niin kauan kuin sillä perustalla pysymme ja sille rakennamme, ei meillä ole mitään hätää. Sanaa vastaan hyökkäävät lyövät miekkansa kiveen ja joutuvat lopulta tunnustamaan tappionsa. ”Ne olkoot raivoissaan ja syöskööt kiukkuaan. Nyt valheen vallat on jo saaneet tuomion. Ne yksi sana kaataa.” Mutta jos luovumme Jumalan sanasta ja alamme etsiä olemassaolomme oikeutusta ja toimintamme ja sanomamme perusteita jostain muualta, olemme tuuliajolla ja kaikkein maailman tuulten vietävinä. Kirkko, joka turvautuu Jumalan sanan sijasta johonkin inhimilliseen on tuomittu tuhoutumaan. Kirkon Herra meidän kirkkomme siltä varjelkoon!
