Kun Facebook sulki sometilini, tunsin itseni todella orvoksi. Sitten muistin, kuka on orpojen Isä.

Torstaina yritin tuttuun tapaan avata Facebookin mobiilisovelluksen tehdäkseni ajankohtaisen postauksen, mutta Facebook- ja Instagram-tilini eivät avautuneetkaan ja yhtäkkiä olin keskellä yhdenlaista painajaisunta.

Facebook on minulle jokapäiväisessä käytössä oleva työ- ja viestintäväline. Lisäksi se on verkostoitumiskanava ja toimittajalle tärkeä väylä saada tietoa ja Messengerin kautta yhteys eri ihmisiin. Seurakuntalaisellekin se on merkittävä markkinointikanava.

Erilaisten Fb-ryhmien kautta saan paljon tärkeää tietoa ja tarvittaessa vertaistukea. Sieltä olen saanut tärkeitä neuvoja ja ohjeita esimerkiksi valokuvaukseen tai kuvauskaluston hankintaan liittyen. Facebook mahdollistaa myös rukoustuen hakemisen ja yhteiseen rukoukseen osallistumisen.

Facebookilla on maailmassa 2,9 miljardia ja sen omistamalla Instagramilla 1,4 miljardia käyttäjää, kyse on käsittämättömän vaikutusvaltaisesta somejätistä. Kuinka riippuvaisiksi olemmekaan tulleet siitä, eikä se ole mikään ihme, sillä somekanavat on rakennettu tietoisesti koukuttamaan ihmisiä. Aivoni saavat palkinnon, kun käyn katsomassa somepostaukseni saamia kommentteja ja tykkäyksiä. Jos kommentteja ei ole, eikä tykkäyksiäkään kovin paljon, tunnen pettymystä, ”eikö postaukseni kiinnostakaan ihmisiä.” Somefeedeja selatessa saattaa tuntea monenlaisia tuntemuksia: ihailua, ihmetystä, inspiraatiota, iloa, lohdutusta ja yhteyttä, mutta myös ulkopuolisuutta, huonommuutta tai kateutta. Toisaalta on muistettava, että ihmiset noin keskimäärin esittävät somessa parhaita puolia elämästään, niin minäkin teen. Oma someläsnäoloni on ollut pitkälti kukkakuvia, kuvia kivoista kohteista ja kaikenlaista kampanjointia. Toisinaan olen myös hieman päivitellyt maailmanmenoa.

Mutta aina someolemiseni on ollut asiallista ja maltillista. En pyri erityisemmin provosoimaan tai olemaan kärkevä, sillä en usko sellaiseen vaikuttamiseen. Silti juuri minun Fb-tilini poistettiin tai jäädytettiin ja syynä epäily vaarallisesta ja yhteisönormien vastaisesta sisällöstä. Sellaisen viestin sain, kun yritin selvittää, mistä on kyse. Mitä ihmettä? Minun julkaisemani postaukset eivät totisesti ole vaarallisia eikä yhteisönorminen vastaisia. Epäilen, että kyse siitä, että joku on tehnyt pahantahtoisesti aiheettoman ilmiannon epäsopivasta sisällöstä. Ehkä kyse jonkinlaisesta sabotaasista tai häirinnästä, ovathan vaalitkin tulossa. Häirintä on demokratian kannalta ongelmallinen juttu.

Mutta nyt minulla ei ole Facebook- eikä Instagram-profiilia ja tunnen itseni aika orvoksi, ulkopuoliseksi. En enää näe toisten päivityksiä, voi kysyä neuvoa tai kommentoida jotakin julkaisua. En saa kuulla eri ihmisten elämän kuvioista, nähdä inspiroivia kuvia tai vastata jonkun rukouspyyntöön. En näe kiinnostavia blogi- tai uutislinkkejä. Hankalinta on kuitenkin se, että tilien sulkeminen vaikeuttaa työntekoa.

Facebookissa pyörii edelleen minun luomani sivut, kuten poliitikkoprofiilini. Nurinkurista on, etten pääse niitä lainkaan päivittämään.

Viime päivien aikana olen käynyt läpi monenlaisia tuntemuksia. Aluksi epäusko, sitten järkytys ja neuvottomuus. Olen yrittänyt eri keinoin löytää väyliä, joita kautta voisin reklamoida virheellisestä poistosta. Kaikkea olen yrittänyt, ehkä reklamaationi on mennyt läpi ja nyt sivuni odottaa tarkistusta, mutta siihen voi mennä viikkoja ennen kuin Facebook sen tekee. Joka tapauksessa, jos Facebookin kanssa törmäät ongelmaan, olet aika heikoilla, sillä et hakemallakaan löydä ihmistä, johon olla yhteydessä ja jolta saisit apua. Ei ole yhteyshenkilöitä, ei sähköpostiosoitteita puhelinnumeroista puhumattakaan. On vain ohjeita ohjeiden perään. Ja taustalla vaikuttavat algoritmit, joka ohjaavat toimintaa.

Hiljalleen olen päässyt neuvottomuudesta levollisuuteen ja rauhaan. Mistä löytyy rauhan lähde ja apu, kun omat keinot eivät riitä? Kun tuntee itsensä pieneksi hiukkaseksi, joka jauhautuu somejätin valtavissa rattaissa. Minun rauhani ei ole kiinni Facebookista, eikä myöskään minun viestieni eteenpäin meneminen. Minun rauhani on Jeesus Kristus ja minun turvani on ikiaikojen Jumala, minua kantavat iankaikkiset käsivarret. Minun Isäni on suurempi kuin yksikään tämän maailman teknologiajäteistä. Luotan, että tässä käy hyvin, ja että tämäkin vastoinkäyminen kääntyy parhain päin.