Kirjoittanut
Kirjoittaja on pastori, joka työskentelee Suomen Raamattuopiston palveluksessa.Oli varhainen aamu. Leivänpaahtimen vastuslangat hehkuivat kilpaa auringon kanssa. Tyttäreni oli mieltynyt brittiläiseen tapaan syödä aamupalaksi paahdettua leipää. Sopivasti tummuneen kannikan päälle siveltiin hilloa tai maapähkinävoita. Todellinen terveyspommi. Herkkua ei ollutkaan lupa nauttia aina ja kaikkialla.
Yhtäkkiä alakerran täytti häijy katku. Aivan kuin keittiössä olisi palanut autonrengas. Luonnollisesti kaikkien katseet kohdistuivat sivupöydällä kyyhöttävään leivänpaahtimeen. Se oli kulkenut mukanamme asunnosta toiseen. Nytkö yhteistyö loppui?
Tempaisin pistokkeen irti seinästä. Tytär oli jo ehtinyt nappaamaan leivät lautaselleen. Kannikat näyttivät normaaleilta, eikä paahtimen pohjallakaan näkynyt leivän hiiltyneitä jätöksiä. Putsasin silti rakkaan keittiökoneen. Hellästi silitellen. Katku leijui vielä jonkin aikaa huonetilassa.
Muutamaa tuntia myöhemmin vaimo huusi: ”Tuu nyt kattomaan!” Olohuoneen sohvalla makasi kissa, jonka häntäkarvoissa oli palojälkiä. Kaikeksi onneksi hännän iho oli kunnossa.
Koska olen enemmän tai vähemmän vinoutunut, luonnostelin jo mielessäni lausetta korvaushakemuspapereihin: ”Palo sai alkunsa kissan hännästä, joka heilui liian lähellä leivänpaahdinta.” Todella uskottava selitys. Olisi siinä ollut vakuutusyhtiön työntekijällä nieleskelemistä. Toisaalta ehkä he ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista.
Samalla jäin pohtimaan, kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni. Pöly syttyy palamaan valaisimen päällä ja sytyttää lopulta koko talon liekkeihin. Rengas osuu kuoppaan, ja auto suistuu väärälle kaistalle. Kiukunpuuskassa tokaistu lause päättää vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden. Äkillinen sairaskohtaus vie umpiterveen maan poveen.
Mutta eikö yhtä lailla voi tapahtuja jotakin positiivista? Uusi työpaikka löytyy yllättävästä osoitteesta. Pitkään umpisolmussa ollut ihmissuhde aukeaa. Sukulainen, joka on aina kiertänyt hengelliset tilaisuudet kaukaa, tulee uskoon. Ystävällinen sana piristää toisen päivän tai jopa pelastaa ihmishengen.
Elämän arvaamattomuus vei minut tällä kertaa kiitollisuuden äärelle. Liian helposti ihmisen elämäntaju turtuu, ja kaikesta tulee itsestään selvää. Martti Luther totesi: ”Jos Jumala antaisi vain kerran vuodessa auringon nousta, niin vietettäisiin kiitos- ja ilojuhlaa. Mutta kun se nyt tapahtuu joka päivä, ei kukaan ihminen ajattele, että siitä tulee kiittää.”
Vaikka tämä ohikiitävä hetki on vain yksi pisara ajan virrassa, se on samalla jotakin sellaista, mikä ei koskaan palaa. Ja kun jokin on ainutkertaista, se on useimmiten myös arvokasta. Siksi se kannattaa käyttää oikein.
Lisää kirjoituksia löytyy Pastori Pesun Facebook-sivulta
