Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaaja
Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin, että espanjalaiset lapset saavat joululahjansa vasta loppiaisena. Olin järkyttynyt. Lapsiparat, miten he ikinä jaksavat odottaa! Omien lasten tulon myötä sympatiani kääntyi vanhempien puolelle: isä ja äiti parat! Miten he ikinä jaksavat piilotella lahjoja niin kauan?
Joulun aikaan muistelimme, miten lapsina kolusimme joululahjoja kaikista mahdollisista paikoista, mihin vanhemmat olivat voineet niitä kätkeä. Millaista vaivannäköä ja luovuutta äideiltä ja isiltä vaatikaan piilottaa paketit ja pitää ne jouluaattoon asti piilossa perheen pienimmiltä. Ja nyt kuulin aikuisten lasteni suusta, että lapset löysivät ne aina! Voi turhuuksien turhuus.
Mutta niinhän minä itsekin aikoinani tein. Pengoin komeroiden kätköt ja tein löytöjä. Kun nyt muistelin tuota aikaa, tajusin, että yllätyksen teho ei ollenkaan vähentynyt siitä, että lahjapaketit löysi jo etukäteen ja että niitä sai tutkia ja ravistella. Oikeastaan ihan päinvastoin: jännitys lisääntyi ja lahja alkoi tuntua kiehtovammalta. (Toki rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että pehmeisiin paketteihin eivät pienet sormet oikein saaneet makua.)
Entä jos sama koskee myös Jumalan meille antamaa lahjaa, pelastusta? Sekin on lahjapaketti, jonka sisältöä emme voi vielä vasta kuin aavistella. Se on meille annettu lahja, mutta vasta kun astumme ajan rajan tuolle puolelle, selviää mitä kaikkea paketissa oikein onkaan. Koko elämämme ennen sitä on aikaa, jolloin voimme alkaa ottaa selvää, mitä paketissa on. Niin kuin silloin joskus lapsena, voimme käännellä pakettia käsissämme, ravistella sitä, kuulostella sen sisälle, nuuhkia sen tuoksua…
Ja mitä kaikkea tuo paketti pitääkään sisällään! Jumala ja hänen valtakuntansa ja usko häneen on jotakin niin käsittämätöntä ja suurta, ettei pieni ihminen voi sitä koskaan kokonaan ymmärtää. Mutta miksi emme ottaisi Jumalan meille antamaa lahjaa ja alkaisi tutustua siihen paremmin? Hän toivoo sitä, hän rohkaisee meitä tutkimaan ja pohtimaan, kyselemään ja kokeilemaan. Maistakaa ja katsokaa! kehottaa hän. Meillä on siihen lupa.
Loppiaisen myötä joulu on taas vuodeksi mennyt, mutta kohta se on taas täällä. Aika menee nopeasti ja kiertyy vauhdilla joulusta juhannukseen ja juhannuksesta taas uuteen jouluun. Mitäpä jos käytettäisiin tämä vuosi yhdessä siihen, että tutkitaan saamaamme lahjaa ja opetellaan tuntemaan Jumalaa ja hänen teitään enemmän ja syvemmin.
Jumalan meille antama lahja on kuin joulukalenteri, josta saamme avata yhden luukun kerrallaan. Tämän elämämme aikana emme voi avata kaikkia luukkuja, mutta eräänä päivänä aukeaa se viimeinenkin ja Jumalan salaisuus avautuu silmiemme eteen. Kun viimeinen luukku aukeaa, sitten kerran, perillä, silloin saamme lopultakin nähdä ja ymmärtää ja omistaa kaiken sen, mitä Jumala on lahjapakettiinsa meitä varten kätkenyt.
