Kirjoittanut
Kirjoittaja on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja ja kirjailija. Apologetiikasta kiinnostunut Jumalan Sanan totuuksien puolustaja ja viisauden ystävä, joka haluaa rohkaista muita elämän matkalla kulkevia kanssamatkaajiaan.Muistat varmaan, että olen musiikin intohimoinen ystävä. Siksi ei liene suurikaan yllätys, että tämänkin blogi-kirjoitukseni inspiraation herätti hengellinen laulu. Eilen illalla mielessäni (ja hyvin pian myös stereoissamme) alkoi soida Stryper-yhtyeen laulusolistin Michael Sweetin kappale When love is hated (Kun rakkautta vihataan). Se löytyy hänen vuonna 2019 julkaistulta erinomaiselta soololevyltä Ten.
Kun rakkautta vihataan.
Tuo merkillinen lause pyöri villisti mielessäni kuin pienet oranssit pallot tunnetussa arpakoneessa. Tarkemmin asiaa pohdittuani ymmärsin, että tuo sisäisen ristiriidan sävyttämä, lyhyt kolmisanainen absurdi lause pitääkin sisällään yllättävän paljon. Sen perusteella voisi valmistaa saarnasarjan. Tähän kirjoitukseen tiivistän kuitenkin vain muutaman ydinajatuksen.
Meneekö rakkaus hukkaan?
Tämä vuosi on ollut monelle meistä haastava eikä uuden vuoden lupaus näytä tuovan tilanteeseen helpotusta. Moni meistä on nähnyt ahkerasti vaivaa oman työnsä tai yrityksensä äärellä. Päivä toisensa jälkeen epävarmassa ja pelottavassakin tilanteessa ahkeroiminen on kuluttanut paljon voimia. Moni on tehnyt työtään enemmänkin kutsumuksensa, rakkautensa ja antaumuksensa pohjalta kuin velvollisuudesta. Ankara vuosi on kuitenkin saattanut herättää kyynisyyttä, kun tulokset ovat kovasta yrityksestä huolimatta jääneet niin kovin laihoiksi. On voinut useinkin tuntua siltä, että annettuun rakkauteen onkin saanut vastalahjana vain pandemian tuoman vihaisen ärjähdyksen. Onko kaikki annettu rakkaus valunut tyhjiin ja jäänyt vaille merkitystä?
Valitettavan usein saatamme joutua elämässämme tilanteisiin, jossa uhraamaamme rakkauteen vastataan tylysti. Toiselle osoitettuihin rakkaudellisiin sanoihin voimme saada ainoastaan välinpitämättömän murahduksen ja se satuttaa. Saatamme tulla ystävämme tai puolisomme hylkäämäksi ja pettyä. Vaikka haluamme hyvää, saammekin vastaanottaa vain pahaa. Meneekö kaikki rakkaus hukkaan? Jos koet, että kukaan ei sinua ymmärrä, mieti Häntä, joka on rakkauden aito ilmentymä. Kuinka Hänen rakkauteensa vastattiin?
Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. (Matt.23:37)
Jos Jumalan poika Jeesus sai kokea hylätyksi tulemisen tuskan, ei liene ihme jos se kohtaa itse kutakin meistä toisinaan.
Kuinka suhtaudumme, kun rakkauttamme vihataan?
Huudammeko vihan vimmassa ja kapinoimme epäoikeudellista kohtelua vastaan? Hyökkäämmekö toisinajattelijoiden kimppuun sosiaalisessa mediassa voimamme tunnossa? Ihmettelemmekö toisten pahuutta? Onko oikea voittaja lopulta se, joka huutaa kovimmin? Valtaako sydämemme peräti ilo, kun olemme saavuttaneet näennäisen voiton vastustajan hiljentyessä? Kuinka Jeesus toimi vastaavanlaisessa tilanteessa? Suurimman tuskan keskelläkin hänen rakkaudelliset sanansa häntä vainonneille olivat:
Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät. (Luuk. 23:34)
Jeesuksen näkemyksiä ei ainoastaan vastustettu. Jeesus ei tullut vain torjutuksi, vaan naulituksi ristille suunnattoman ankaran tuskan vallatessa hänen koko olemuksensa. Olisi ollut täysin inhimillistä, että Jeesus olisi tuossa tilanteessa kironnut ihmiset, kuten aiemmin hedelmättömän puun. Olisi ollut täysin inhimillistä, että Jeesus olisi vihassa katsonut kiduttajiinsa. Olisi ollut täysin inhimillistä, että Jeesus olisi kutsunut enkeliarmeijan apuun ja hävittänyt kaikki häntä kiduttaneet ihmiset. Hän ei kuitenkaan toiminut niin.
Vihataanko meitä meidän omasta syystämme?
Jotenkin minusta tuntuu, että liian usein me Raamattua puolustavat kristityt heittäydymme aivan syyttä marttyyreiksi ja vetoamme Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumissa:
Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa (Joh. 15:18,19)
On totta, että usein jo Raamatun totuuksien ilmaiseminen herättää kuulijassa vihaa. Jeesuksen sanat eivät ole kuitenkaan peruste meidän omalle asiattomalle käytöksellemme, jota motivoi oikeassa olemisen piru eikä aito sisimmän rakkaus toisin ajattelevaa kohtaa. Olen monta kertaa pahoittanut mieleni luettuani kristittyjen käymää keskustelua päivän polttavista aiheista. Missä on aito halu kohdata toinen ihminen? Missä on aito halu ensin ymmärtää toisen ajatusmaailmaa ja vasta sitten vastata oman näkemyksensä mukaisesti? Missä on rakkaus ja kärsivällisyys?
Liian usein keskustelun sävy muuttuu nopeasti vihamieliseksi. Liian usein sitä sävyttää ylhäältä alaspäin toisen niskaan kaadettu ylpeys. Liian usein vastaamme kiivaasti ennen kuin olemme edes kuulleet toisen näkemystä.
Olemme jo valmiiksi eri mieltä, vaikka emme edes tiedä, mitä toinen oikeasti ajattelee.
Valitettavan usein olen itsekin, ainakin nuorempana, samaan syyllistynyt. Antakoon Jumala armoa, että olisin lempeämpi ja ymmärtävämpi jatkossa.
Kristusta seuraavan pitää rohkeasti noudattaa Raamatun sanaa ja moraalinäkemyksiä. Oikea tapa ei ole kuitenkaan vihan vimma, vaan ymmärtävä lempeys vapahtajan antaman esimerkin mukaisesti. Kuinka moni ihminen onkaan kääntänyt selkänsä Jumalalle siksi, että hänen seuraajikseen osoittautuneet henkilöt ovat Jumalallisen rakkauden sijaan osoittaneet mitä kylmintä vihaa ja ymmärtämättömyyttä. Siitä emme voi syyttää ketään muuta kuin itseämme.
Me emme voi vedota Jeesuksen sanoihin ja heittäytyä marttyyreiksi, jos emme itse ensin toimi oikein toisia kohtaan.
Jos Jumalan täydellistä rakkauttakin vihataan, niin mikä ihme se on, jos vihaamme vastataan yhtälailla vihalla. ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”. Älköön kukaan heittäytykö marttyyriksi ja valittakoon maailman pahuutta jos on itse ensin kohdellut lähimmäistään vihan ja oikeassa olemisen motivoimana. Ensimmäisen Pietarin kirjeen luvut 2 ja 4 muistuttavat tästä osuvasti:
Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa. (1.Piet. 2:20, 4:14-16)
Raamatullisten totuuksien ja Kristuksen sanoman osoittaminen tulee tehdä lempeydellä. Rakkaus ei koskaan mene hukkaan, sillä rakkaus jää jäljelle ja kestää ikuisesti!
Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor 13:13)
