Kirjoittanut
Israelin valtakunnan ensimmäinen kuningas oli Kisin poika Saul. Hänen kerrotaan olleen päätään pidempi muuta kansaa ja erityisen komea mies. Hänen ulkoinen habituksensa oli siis mainio markkinointivaltti kamppailtaessa alamaisten suosiosta. Saul olisi varmasti menestynyt loistavasti television vaalitenteissä. Katsojat olisivat mieltyneet hänen sulavaan puheeseensa ja kauniiseen ulkomuotoonsa. Mikä onkaan nykyajan politiikassa tärkeämpää, kuin median antama kuva poliitikosta? Saul oli poliittisesti menestyksekäs ja kunnostautui monilla taistelukentillä. Hänen voittonsa monissa Israelin käymissä sodissa nostivat entisestään hänen kansansuosiotaan.
Raamattu arvioi kuitenkin ihmisiä, myös kuninkaita, täysin toisilla kriteereillä kuin me ihmiset. Vanhan testamentin historiassa ulkoiset voitot, poliittinen menestys ja materiaaliset rikkaudet tulevat kyllä mainittua nekin, mutta päähuomio kiintyy heidän suhteeseensa Jumalan kanssa. Saulin elämä oli hengellisessä mielessä hyvin ristiriitainen. Saul oli nuoruudessaan hyvinkin uskonnollinen. Raamattu kertoo tapauksesta (1.Sam 10:9-12), jonka perusteella Saulin voinee lukea varhaisten karismaatikkojen joukkoon. Saul joutui hurmostilaan ollessaan profeettojen seurassa ja profetoi itsekin.
Maallinen historiankirjoitus on voittajien historiaa. Mahtavista kuninkaista ja hallitsijoista kerrotaan yleensä liioitellun sankarillisia kuvauksia ja samalla julmuudet ja hallintokauden epäkohdat unohdetaan. Raamattu kuitenkin kertoo avoimesti merkittävimpienkin kuninkaiden vioista ja virheistä. Jopa sankareista suurimman, kuningas Daavidin, rikkomuksia ei ole pyyhitty Vanhan testamentin lehdiltä. Myös Saulin elämän synkätkin vaiheet saavat inhorealistisen käsittelyn. Saul teki hallintokaudellaan kolme erityisen vakavaa virhettä. Ensimmäinen niistä vaikuttaa äkkiseltään varsin pieneltä virheeltä. Saul uhraa Gilgalissa itse polttouhrin, vaikka Samuel oli käskenyt Saulia odottamaan profeetan tuloa paikalle (1. Sam 13:8-14). Kysymys oli vain muutaman minuutin hätäilystä. Saulin selitys oli hyvinkin hurskaalta kuulostava. Saul halusi uhraamalla pyytää Jumalalta apua, ennen kuin viholliset ehtisivät hyökätä. Koko kansa oli vaarassa ja Saul päätti turvautua taivaalliseen apuun. Saul antoi toiminnalleen rationaalisen, järkevän selityksen, joka oli vieläpä vankan hengellisesti perusteltu. Profeetta Samuel oli kuitenkin raivoissaan.
Raamatun ja Samuelin näkemyksen mukaan Saul ei tehnyt rehellistä parannusta, vaan keksi synnilleen lukuisia verukkeita. Tämä juuri oli ratkaiseva ero Saulin ja Daavidin välillä. Daavidin episodi hehkeän Batseban kanssa oli rikkomuksena paljon vakavampi, mutta Daavid teki profeetta Naatanin nuhtelun seurauksena aidon parannuksen ja katui tekoaan koko sydämestään (2. Sam 12:13). Siksi Daavid on meille Vanhan testamentin suurimpia hengellisiä esikuvia, ei Saul.
Sama kaava toistuu Saulin kahdessa muussakin virheessä. Vastoin Jumalan käskyä, Saul säästää voittoisan sodan jälkeen amalekilaisten kuninkaan hengen ja varastoi parhaimmiston sotasaaliista (1. Sam. 15:11-23). Jälleen Saulin selitys on mallikelpoisen hurskas: ”Miehet säästivät parhaat lampaat, sonnit ja lehmät uhriksi Herralle, sinun Jumalallesi.” Silloin profeetta Samuel lausui nämä klassiset sanat: ”Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva.”
Saulin kolmas suuri erehdys osoittaa hänen vähittäistä luisumistaan yhä syvemmälle hengelliseen pimeyteen. Epätoivossaan, yhteyden Jumalan kanssa lopullisesti rikkoonnuttua, hän turvautuu okkultismiin (1. Sam. 28:5-19). Jälleen Saul perustelee näennäisen loogisesti ja hurskaasti tekoaan, mutta todellinen katumus ja omien virheidensä ymmärtäminen loistavat poissaolollaan. Saulin elämän alkuvaiheet olivat täynnä Jumalan läsnäoloa, jopa Jumalan Hengen vaikutusta, mutta hänen elämänsä viimeiset vaiheet ovat surullista luettavaa.
Jumala odottaa ihmisiltä kuuliaisuutta hänen sanalleen. Luojamme ei arvosta meidän hengellisten uhriemme anteliaisuutta. Kautta aikojen ihmisille on ollut luontaista rakentaa itselleen sopivia uskonnollisia järjestelmiä, sellaisia jotka sopivat heidän omiin mieltymyksiinsä. Jumala kuitenkin etsii kuuliaisia sydämiä, ei ulkonaista uskonnollista suorittamista. Kuningas Saul on oivallinen esimerkki ihmisestä, jonka ulkokultainen hurskaus oli mallikelpoista. Kuitenkin hänen sydämensä pysyi Jumalasta kaukana. Jumala ei kaipaa ihmisten uhreja, uskonnollisia riittejä tai kristillistä suorittamista. Tänäänkin Herra etsii sanansa kuulijoita ja tekijöitä. Jokainen meistä erehtyy, tekee virheitä ja syntiä. Mutta katuvalle on tarjolla anteeksianto Jeesuksessa Kristuksessa.
