Ryysyistä rikkauteen, tuntemattomuudesta suuruuteen, kerjäläisestä kuninkaaksi. Tätä kaikkea me usein ihailemme ja tavoittelemme. Mutta Herramme tie taisi kulkea eri suuntaan.
Joskus me kiidämme eteenpäin kohti jossakin kaukaisuudessa siintävää tavoitettamme ja luulemme seuraavamme Herraa. Kiihdytämme vauhtia, ettemme kadottaisi häntä näkyvistämme, kun yhtäkkiä näemmekin hänet vastaantulevalla kaistalla ajamassa aivan vastakkaiseen suuntaan. Hän väläyttää valojaan varoittaakseen meitä: ”Väärä suunta!” Silloin on aika tehdä pikainen U-käännös ja lähteä seuraamaan häntä.
Joka on kuullut hänen kutsunsa ”Tule ja seuraa minua!” haluaa varmasti tehdä niin. Mutta helppoa se ei aina ole. Itämaan viisaat miehetkin erehtyivät ensin etsimään syntynyttä juutalaisten kuningasta Herodeksen palatsista. Heidän suunnistusvirheensä on helppo ymmärtää, sillä kenenpä mieleen olisi tullut lähteä etsimään uutta kuninkaallista jostakin mitättömästä pikkukylästä?
Seimi ei ollut ryysyistä rikkauteen -tarina. Sinne kuningas syntyi kerjäläiseksi, ja hänen todellinen identiteettinsä pysyi useimpien silmiltä salassa loppuun asti. Hän tuli valtakunnasta, jossa pieni on suuri ja köyhä on rikas, ja tässä maailmassa hänen koko elämänsä kulki vastavirtaan. Mutta kerran tuo seimeen syntynyt Kuningas palaa. Hän tulee silloin täydessä loistossaan, eikä hänen majesteettiutensa jää kenellekään arvoitukseksi.
Tänä aamuna vilkaisu ulos kertoi, että yön aikana oli satanut lunta, kuin ohut tomusokerikerros olisi tupsuteltu katoille ja maan pinnalle. Vihdoinkin! Eteläisen Suomen lumettoman loppusyksyn pohjaton pimeys on tuntunut imevän meistä täällä taapertavista viimeisetkin voimanrippeet. Mutta samalla se on saanut meidät tarrautumaan lujemmin siihen lupaukseen, että pimeydessä vaeltava kansa tulee kerran näkemään suuren valon ja kirkkaus tulee loistamaan niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa.
Meidän Herramme hallitsee, ja hän on tulossa! Aina siihen päivään asti, seurataan häntä.