Kirjoittanut
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja entinen europarlamentaarikko.Pian on pyhäinpäivä. Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille, jolloin uskonsa tähden kuolleita kristittyjä muistettiin heidän kuolinpäivinään. 300-luvulla ryhdyttiin viettämään erillisten muistopäivien lisäksi yhteistä kaikkien pyhien päivää. Kun olemme lähellä kuolemaa, aavistamme kirkkaasti, että se ei ole kaiken loppu. Siksi pyhäinpäivä.
Juuri nyt läheinen ystäväni on tuolla rajalla. Olen itkenyt silmäni turvoksiin ikävästä, sillä hän liittyy tähän pyhien joukkoon näinä viikkoina. Vielä kolme kuukautta sitten sinä olit terve. Puhuttelen sinua, kun vielä voin. Mutta en tiedä, jaksatko enää kuunnella näitä blogeja, joita ennen kuuntelit uskollisesti ja kommentoit. Nyt lepäät suurimman osan ajasta jaksamatta avata silmiä. Siunaan sinua ja kiitän ystävyydestäsi.
Kun yhteinen ystävämme Aki kuoli neljä vuotta sitten, parahdin ääneen: Jumala, kuinka sinulla on varaa. Parhaat palvelijasi otat pois eturintamalta, en käsitä tätä, sanoin. Nyt minulla on ihan sama tunne. En vain käsitä.
Jos minä olisin saanut päättää, en olisi antanut häntä pois. Enkä nyt sinua. Tarvitsen ystävyyttäsi ja rukouksiasi. Ja omaisesi tarvitsevat vielä kipeämmin. Mutta minä en ole Jumala. En näe pitkälle eikä minun viisauteni riitä. Minun on nöyrryttävä, nieltävä kyyneleeni ja kumarrettava syvään. Jumalalla on varaa mihin vain.
Sinä ja Aki kuulutte niihin ihmisiin, jotka ovat ymmärtäneet olennaisen: tärkein hetki on juuri nyt. On turha odottaa jotakin kliimaksia joskus tulevaisuudessa, sillä silloin saatamme hukata tärkeimmät tilaisuutemme läsnäoloon.
Senkin te ymmärrätte, että elämän karuus koskee kaikkia. Jumalaan uskovia ei vapauteta tämän elämän vaivoista ja kärsimyksistä. Vaikka kokisimmekin ihmeitä, eivät nekään ratkaise kenenkään ongelmia lopullisesti – kuolemmehan kuitenkin. Ihmeiden tarkoitus ei ole osoittaa tietä jatkuvien erivapauksien maailmaan vaan luottamaan Jumalan läsnäoloon.
Kun tutustuin Aki Hintsaan vuosia sitten, minulla oli siihenastisen elämäni raskain vaihe menossa. Oli kuin enkeli olisi ilmaantunut kertomaan, että tästäkin murheesta voi selviytyä.
Hän kertoi eräästä kohtaamisesta silloin, kun hänellä itsellään oli kaikkein vaikeinta. Hän oli Haile Gebreselassien kiertueella Etiopiassa, jossa he menivät autosaattueella kylästä kylään nopealla aikataululla. Gebreselassien pitkäaikaisena ystävänä ja kirurgina Aki oli itseoikeutettu kunniavieras juhlistamassa juoksijasankaria. Eräässä kylässä häntä tuli tervehtimään aivan erikoisen lämmin vanha afrikkalainen mies valkoisissa kiharoissaan, puristi kättä lämpimästi ja toivotti siunausta. Erikoisinta oli se, että miehellä oli taivaansiniset silmät. Kohtaaminen jäi Akin mieleen, ja hän mietti, oliko hän tavannut enkelin. Sitä ihmetellessä autosaattue oli jo saapunut toiseen kylään, jossa oli vastassa uusia ihmisiä. Yhtäkkiä joku koputti autonikkunaan ja hymyili. Sama mies. Ei mitenkään mahdollista, että hän olisi ehtinyt sinne. Aki tiesi vastauksen kysymykseensä.
Noihin aikoihin hän kertoi tajunneensa, mitä hän tahtoo loppuelämältään. Hän oli ammatissa, jossa kunnianhimo, tavoitteellisuus, itsensä haastaminen ja voittaminen olivat jokapäiväistä sanastoa. Niin hänellekin, mutta nyt hän tiesi paremman kohteen kunnianhimolleen. Hän omistaisi jokaisen päivänsä Jeesukselle.
Juuri niin sinäkin olet tehnyt, uupunut ystäväni. Olet antanut kaikkesi, ja kantanut rakkaitasi rukouksin. Heistä pidetään huolta, ja sinua kannetaan kotiin.
Hyvää pyhäinpäivää kaikille, eläville ja nukkuville.
