Kirjoittanut
Kirjoittaja on kirjailija ja pappi, joka toimii Parikanniemisäätiön toiminnanjohtajana.”Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä!” Nämä sanat lausutaan hautaan siunaamisen yhteydessä. Samalla arkulle piirretään hiekalla risti, voiton merkki.
Siunaamisen kaunis rituaali viittaa siihen, että elämämme on koko ajan Jumalan – luomakunnan hallitsijan – käsissä. Ihminen on luotu maasta, Jumala muovasi meidät maan tomusta, ja olemme osa katoavaista luomakuntaa. Siksi meidän on tultava maaksi jälleen. Mutta kuolema ei ole elämän loppu, vaan lopussa Jeesus Kristus herättää kaikki ihmiset.
Nykyaikaisessa yhteiskunnassa kuolema kielletään monella tavalla. Se on siirretty sairaaloihin ja ammattilaisille, eikä kuoleman ja surun tunnuksia näy julkisuudessa, koska ne häiritsevät meidän jokapäiväistä elämäämme. Kuoleman kieltäminen kertoo maailmankuvan kapeudesta. Kuvittelemme, että kipu ja kuolema eivät siihen kuulu. Koska kuolema herättää kielteisiä tunteita, se piilotetaan, minkä seurauksena pelkäämme sitä entistä enemmän.
Emme tee tiliä kuoleman kanssa vain järjellä
Kristinusko on kuitenkin kuolemattomuususkonto, ja ehtoollisella juomme kuolemattomuuden maljasta. Silti emme tee tiliä kuoleman kanssa vain järjellä, vaan siihen liittyvä surutyö on pitkälti tunteiden työstämistä. Rakas lähimmäinen on poissa. Suru tulee vieraaksi ilmoittamatta, milloin poistuu. Pitää rakentaa uusi maailma, jossa häntä ei ole. Se on sopeutumista tunteeseen, etten kuitenkaan ole yksin.
Kristillinen hautaan siunaaminen ei ole päätepiste
Kristityille kuolema on Martti Lutherin mukaan ”kuolon uneen nukkumista”. Ortodoksit rukoilevat ”tuonilmaisiin” siirtyneen puolesta. Kuolemassa nukkuvat sekä ruumis että sielu. Omaiset saattavat läheisen. Tekstit ja virret julistavat elämän jatkumista, ja pyydämme: ”Anna hänen liittyä meitä ympäröivään näkymättömien todistajien joukkoon.” Kristillinen hautaan siunaaminen ei ole päätepiste, vaan Pyhän Jumalan enkelit hakevat omansa kotiin.
Kuoleman voi hyväksyä järjellä. Kukin kohtaa sen vuorollaan. Mutta suuri mysteeri on järjestys. Se kun ei tule ikäjärjestyksessä. Hyväksymme ikääntyneiden vanhempien lähdön, mutta erityisen vaikeaa se on, kun vanhemmat joutuvat luovuttamaan oman lapsensa. Silloin miekka käy sydämen läpi.
Teuvo V. Riikonen
Kirjoitus on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä elokuussa 2023.
