Kirjoittanut
Kirjoittaja on lääketieteen kandidaatti Tampereelta.
Varoituksen sana heti alkuun. Huomaan kirjoittaneeni usein Jumalasta tai lapsista, eikä tämäkään teksti liene poikkeus. Tällä kertaa pystyn kuitenkin selittämään, mistä inspiraatio kumpusi. Olen viettänyt viimeksi kuluneet viikot tiiviisti lastenpsykiatrian opintojen parissa, joten lasten kehitys ja oikeudet vaivaavat mieltä. Jumala puolestaan on kai hyvä pitää aina ajatuksissa, erityisesti nyt Pääsiäisen lähestyessä, vai mitä?
Lastenpsykiatrian luennoilla sanottiin ääneen monia itsestäänselvyyksiä, joiden kuuleminen silti pisti ajattelemaan. Vanhemman rooli pienen lapsen elämässä on uskomattoman vaikuttava, ja mikä suunnaton vastuu siitä seuraakaan. Mediassa riimitellään rakkaudesta ja rajoista, mutta vanhemmuus on käytännön tasolla usein paljon raadollisempaa. Yksi tärkemmistä kasvatustehtävistähän on pettymysten tuottaminen lapselle. Pumpulissa tallustanut jälkeläinen ei opi kohtaamaan maailmaa, jossa jalansijat ovat usein huteria ja vaellussää haastava.
Mielestäni vanhemman on oltava ennen kaikkea luotettava. Äidin tai isän arvostelukyky, tuki ja ennen kaikkea rakkaus ovat parhaimmillaan johdonmukaisesti osana lapsen turvallista arkea. Pieni lapsi tarvitsee vanhempaansa kaikkeen: syöminen, vaatteiden vaihtaminen ja peseytyminen; lohdutus, kosketus ja syli. Turvallisessa kiintymyssuhteessa kasvanut ja kehittynyt lapsi ymmärtää mitä on rakkaus. Vastaavasti moni lastenpsykiatrinen potilas on joutunut jo elämän alkutaipaleella karvaasti kokemaan ihmisrakkauden varjopuolet.
Me olemme kaikki Jumalan lapsia. Itse ainakin huomaan usein peilaavani Jumalan rakkautta maailmassa kokemaani rakkauteen. Oleten vaistomaisesti, että Jumalakin on vajaavainen, että Jumalakin tekee virheitä, että Jumalankin rakkaus voi kovan paikan tullen pettää. Toisaalta huomaan välillä kapinoivani Jumalaa vastaan kuin pahin teini-ikäinen. Uhmakas nuori tahtoo itse kokeilla kaikkea. On vaikeaa uskoa isän neuvoja, yhtälailla maallisen kuin taivaallisenkin. Ja kuitenkin, hädän hetkellä huudamme pienestä pitäen vanhempia avuksi, äitiä, isää tai Taivaan Isää.
Pääsiäinen on ovella. Hiljennyn sitä viettämään rauhallisin, kiitollisin mielin. Jumala antoi ainoan poikansa kärsiä meidän syntiemme tähden. Uhraus oli valtava, mutta miedän kannaltamme välttämätön. Sellaista on täydellinen rakkaus.
