Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaajaKesäpäivänseisaus oli ja meni, ja ihan kohta Suomen lyhyt, ihana kesä on ohi. Pian tulee se hetki, kun kesä kääntyy ja tuuleen tulee syksyinen henkäys. Mutta nyt on kesä vielä kukkeimmillaan, ja vielä voi imeä ison annoksen sen ihanuutta talven varalle. Tehdä sen kaikilla aisteillaan, katsella, kuunnella, nuuhkia ja maistella. Ja jos haluaa katsoa taivaan lintuja ja kedon kukkia, niin kuin Jeesus kehotti, niin juuri nyt on sen aika!
”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” Näin rohkaisee ja haastaa meitä Jeesus Vuorisaarnan tutuissa sanoissa Matteuksen evankeliumin 6. luvussa. Ja minä katson. Outo juttu, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän näen lintuja ympärilläni ja huomaan odottavani niiden saapumista keväisin.
Kuuntelemisesta Jeesus ei puhunut mitään, mutta kun puhutaan linnuista, niiden ääniä tuskin voi erottaa niistä itsestään. Niinpä minä myös kuuntelen. Ja kuulen, vaikka en aina niin välittäisikään kuulla. Sillä keväästä aina juhannukseen asti luonto on täynnä lintujen ääniä. Taukoamaton sirkutus, liverrys, piipitys, huhuilu, kukkuminen, raksutus ja raakkuna kuuluu myös läpi yön. Vasta tämän kesän mökkireissuilla siihen oikein havahduin. Öiset retket pihan perälle olivat kuin olisi astunut viidakkoon tai eksoottiseen lintupuistoon, ja kuitenkin olin keskellä supisuomalaista sekametsää. Nuorena ollessani lintujen laulu oli vain yksi niistä monista asioista, joita silloin pidin itsestäänselvyytenä, enkä muista kiinnittäneeni siihen silloin juurikaan huomiota. Nyt näen ja kuulen tarkemmin, vaikka inhimillisesti katsoen molemmat aistini ovat varmasti heikentyneet nuoruuden ajoista. Voisiko kyse olla siitä, että mitä enemmän ikää kartuu, sitä enemmän ymmärrän tarvitsevani Jumalan huolenpitoa, ja sitä kiitollisemmin otan sen vastaan? Näen ja kuulen, mutta en enää vain silmilläni, vaan yhä enemmän myös sydämelläni.
Samaa huolenpidon viestiä puhuvat meille luonnossa kasvavat kukat, ja niitähän Jeesus myös kehotti katsomaan: ”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.” Oli aika, kun puutarhaani uskaltautuvat kedon kukat nyhtäistiin välittömästi pois, kun yksikin niistä uskalsi arasti työntää päänsä esiin maasta. Liekö vanhenemisen mukanaan tuomaa hellämielisyyttä, mutta nykyään käteni ei ole ollenkaan niin kerkeä kitkemään ja katkomaan. Päinvastoin, yhä useammin annan kedon kukkien jäädä puutarhaani. Kun ne saavat kasvaa siellä, minne Luoja ne on laittanut kasvamaan, ne täyttävät kiitollisina tyhjinä ammottavat aukot kukkapenkeissäni, joissa puutarhaliikkeistä hankkimani taimet eivät suostu kasvamaan. Kaikesta kastelusta ja lannoittamisesta, ruiskutuksesta ja tukemisesta, maanittelusta ja rukouksistakin huolimatta hidas näivettyminen tai armollinen äkkikuolema on monien kalliilla rahalla ostettujen taimien osana.
Mutta samaan aikaan sinipunaisen eri sävyissä hehkuvat metsäkurjenpolvet, kultaisina väripilkkuina kukkapenkkiä täplittävät leinikit, valkoisina vaahtopilvinä kuohuvat koiranputket, makeanpunaisena pallomerenä kohoavat puna-apilat, sinisinä safiireina tuikkivat nurmitädykkeet, ruosteenkarvaisina nuokkuvat ojakellukat, taivaan sineä heijastavat lempeät lemmikit ja hennon kesänvihreään pitsiin pukeutuneet poimulehdet kasvavat ja kukoistavat ja muistuttavat Mestarimme sanoista: ”Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!”
Puutarhatöiden välissä pistäydyn sisälle ja kuuntelen viimeisimmät uutiset radiosta tai televisiosta. Viimeisimmät huonot uutiset, olisi ehkä oikea nimitys sille, mitä korvieni ja silmieni ulottuville tiedotusvälineistä virtaa. Onnettomuudet, luonnonkatastrofit, väkivalta, sodat, terrori-iskut, orjuus, yhä hallitsemattomampi huumeongelma, kulkutaudit, nälänhätä, työttömyys, poliittinen korruptio,…..Kun kaikki tämä vyöryy ylleni tasatunnein, kuinka helposti kaikki se, mitä katson ja kuulen, voisikaan romuttaa luottamukseni Jumalan huolenpitoon. Juuri siksi, ja tänään ehkä enemmän kuin koskaan, on tärkeä antaa lintujen ja kukkien puhua. – Älä murehdi, on niiden viesti. – Muista, että sinusta pidetään huolta. Sinä olet turvassa.
Mutta jos luulen, että lintujen laulun ja kukkien tuoksuvan kauneuden tarkoituksena on tuudittaa minut uneen johonkin puutarhani suojaisaan siimekseen, niin erehdyn. Jeesus kyllä sanoi: ”Tulkaa ja levähtäkää vähän”, mutta hän sanoi myös: ”Menkää kaikkeen maailmaan.” Niin, juuri sinne, missä on onnettomuuksia, luonnonkatastrofeja, väkivaltaa, sotia, terrori-iskuja, orjuutta, huumeita, kulkutauteja, nälkää, työttömyyttä ja poliittista korruptiota. Ja hän jatkaa ja lupaa: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Tästä tulee se turvallisuus, josta linnut ja kukat, nuo Mestarimme lähettämät pienet viestintuojat, haluavat meille kertoa. Hän on meidän kanssamme, ja hänen kanssaan olemme aina turvassa. Myös suljetun, turvallisen puutarhamme ulkopuolella, siellä missä inhimillisesti katsoen on turvatonta. Linnut ja kukat tietävät sen. Annetaan niiden puhua meille, nyt kun kesää on vielä jäljellä.
