Lähetystyön hulluus

Marraskuun lopussa nuori lähetystyöntekijä menehtyi nuolisateeseen rantautuessaan eristyksessä elävän heimon asuttamalle saarelle Pohjois-Sentinelissä lähellä Intiaa. Tapahtuma uutisoitiin maailmanlaajuisesti. Monet uutisista ovat olleet sävyltään kielteisiä. Niissä lähetystyöntekijä, John Allen Chau (1991-2018), on leimattu enemmän tai vähemmän hullunrohkeaksi huimapääksi. Henri Hermunen kirjoitti seurakuntalaiseen Chausta artikkelin, joka paljastaa miehen valmistautuneen huolella matkaansa ja mikä tärkeintä, häntä motivoi eteenpäin vahva sydämen kutsumus, joka sai hänet uhmaamaan vaaraa. Hän tiesi kuolevansa. Chau oli käynyt saarella useammankin kerran, kunnes kohtasi kuoleman.

Suurin osa maailmalla tapahtuvasta lähetystyöstä tehdään maissa, joissa kristinuskolla on jo jonkinlainen sija eli niissä on ainakin jonkin verran kristittyjä ja kirkkojakin. Hätkähdyttävää on, että lähes kolmannes (29 prosenttia) maailman ihmisistä ei ole kuullut evankeliumia. Maailmassa on edelleen paljon saavuttamattomia kansoja, joiden parissa tehtävä lähetystyö on minimaalista.

Yhtenä syynä tähän voi olla nykyisten länsimaista lähetettyjen lähetystyöntekijöiden mukavuudenhalu. Yhtä Saksan suurimmista lähetysjärjestöistä johtaneen, nyt jo eläköityneet Detlef Krausen mukaan nykyistenkin lähetystyöntekijöiden motivaatio viedä ilosanomaa eteenpäin on varmasti kohdallaan, mutta maailma on kovin toisenlainen kuin esimerkiksi 40 vuotta sitten. Materialistinen mukavuus ja oman hyvinvoinnin tärkeys vaikuttavat Krausen myös lähetystyöntekijöissä. Eivät kristityt ole mitään erityisihmisiä.

Ehkä kehittyvistä maista lähtevien lähettien joukosta löytyy enemmän valmiutta tinkiä omasta mukavuudesta evankeliumin tähden.

John Allen Chau oli toista maata. Amerikkalainen Chau oli saanut kutsun lähetystyöntekijäksi. Hän perehtyi huolella saavuttamattomiin kansoihin ja tutustui tutkimuksissaan Pohjois-Sentinelin heimoon. Hän valmistautui matkaan perusteellisesti, otti paljon rokotuksia ja huolehti myös olemalla karanteenissa siitä, etteivät nykyaikaiset taudinaiheuttajat sairastuttaisi saarelaisia.

Chaun tehtävä jäi lyhyeen. Helposti ajatellaan, että hänen elämänsä meni hukkaan. Taivaallisesta perspektiivistä tilanne näyttää todennäköisesti toiselta. Pohjois-Sentinelin heimo tuli kerralla koko maailman tietoisuuteen. Kristityt voivat rukoilla heimolaisten puolesta. Ehkä seuraava saarelle uskaltautuva voi jo päästä todistamaan, kun joku saarelaisista kastetaan kristityksi.

Kun Suomen Lähetysseura lähetti ensimmäiset lähetystyöntekijät Ambomaalle (nykyinen Namibia), moni kuoli pian perille päästyään trooppisiin sairauksiin. Vastassa oli valtavasti vastoinkäymisiä. Vuosikausia meni ennen kuin ensimmäinen ihminen kastettiin. Kutsumus kantoi näitä ihmisiä.

Lähetystyön historia on täynnä marttyyritarinoita. Lähetystyöntekijöitä ja heidän perheitään on tapettu ja on kuollut erilaisiin sairauksiin. Inhimillisesti ajatellen monen ihmisen uhraus on näyttänyt turhalta. Silti vuosikymmenten päästä voi olla, että alueella on puhjennut herätys ja kristinusko on alkanut saada jalansijaa. Nykyään Namibiassakin on vahva kristillinen kirkko.