Kirjoittanut
Juha Vähäsarja on Elämä -lehden päätoimittajaSiitä ei ole kauaa, kun leikiteltiin kysymyksellä, mihin Suomen yli 600 lähetystyöntekijää lähetettäisiin tänä päivänä, jos he seisoisivat lentoasemalla matkalaukut pakattuna valmiina suuntaamaan minne tahansa.
Sinnekö, missä ei tarvitse pyyhkiä pölyjä kengistä, koska vastaanotto evankeliumille on niin suopea? Vai sinne, missä tavoitetaan parhaiten massat ja saadaan massat tavoittamaan taas uusia? Vai niiden pariin, jotka eivät voi itseään auttaa, laupiaan samarialaisen esikuvan mukaisesti? Vai suunnataanko kaupunkeihin, joissa asuu pian 2/3 maailman kansalaisista? Vai tulisiko keskittyä varustamaan nuoret kirkot ja seurakunnat tavoittamaan entistä paremmin omat kansansa? Vai suunnattaisiinko teltantekijöinä ns. 10/40 ikkunan maihin, joissa asuu suurin osa vielä tavoittamattomista kansoista ja joissa kristittyjen lähetystyöntekijöiden määrä on yhä minimaalisen pieni?
Vai onko tämänkaltainen kysymyksenasettelu jo vanhentunut?
Kristillisen lähetystyön haasteet ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Lähi-idän sodat ovat polarisoineet islamin ja kristinuskon suhteet maissa, joissa on eletty rinnakkain ikiajat. Vuosi sitten YLE 1 näytti dokumentin Lähi-idän vainotut kristityt, josta ilmeni, että ns. arabikevään kuohunnassa Lähi-itä on tyhjentynyt nopeasti kristityistä ja jäljelle jääneet joutuvat elämään vakavan uhan alla.
Kristittyihin kohdistuva painostus on lisääntynyt muuallakin. Kristittyjen maailmanlaajaa asemaa seuraava Open Doors tietää kertoa, että jo usean vuoden ajan kristityt ovat olleet maailman vainotuin uskonnollinen ihmisryhmä. Uskonnollisperusteinen vaino on lisääntynyt etenkin Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa uskonnollisen nationalismin nousun seurauksena.
Uskontojen voimistuva erimielisyys, nationalismi ja se kummallinen seikka, että ihmiskunnan on vaikeampaa elää rauhantilassa kuin kriisien keskellä, ovat vaikeuttaneet perinteisten lähetystyöntekijöiden lähettämistä.
Samaan aikaan maailma on pienentynyt, instituutioiden rajat ovat murentuneet, sosiaaliset suhteet tiivistyneet, keskinäisriippuvuus on lisääntynyt ja talouden aluerajat ylittyneet. Kristilliselle lähetystyölle tämä kaikki on avannut uusia, ennen näkemättömiä mahdollisuuksia. Satelliittiteknologia TV-lähetyksin, kännyköineen ja internetteineen, turismi, kansainvälinen koulutus ja kauppa ovat toimineet tienaukaisijoina joka puolelle maailmaa. Puhumattakaan kansainvaelluksista, jotka ovat tuoneet evankeliumin välittämisen mahdollisuuden suoraan kristillisen maailman syliin.
Globalisaatio on kasvattanut sananvapauden kaipuuta ja eri kansanryhmät osaavat vaatia oikeuksiaan. Totalitaristiset yhteiskunnat ja maallista valtaa käyttävät uskonnot tulevat haastetuiksi entistä vahvemmin. Arvojen konfrontaatio on samalla avoimempaa ja se luo uusia jännitteitä. Vapaamielisyyden aikaa seuraa aina vastareaktio ja sen merkit ovat jo ilmassa.
Kun maailma ja uskonnollinen kenttä sirpaloituvat, tulevat myös lähetyskäskyn toteuttamisen tavat sirpaloitumaan moniin kanaviin. Se on sekä haaste että mahdollisuus. Koskaan ennen ei kuitenkaan ole ollut käytettävissä nykyisen kaltaisia mahdollisuuksia kertoa evankeliumi kaikille kansoille. Maailman tavoittaminen evankeliumilla ei ole enää utopiaa.
