Kirjoittanut
Parempi avioliitto ry:n vapaaehtoiset blogistit puntaroivat parisuhdeasioita elämänmakuisella otteella.“Kun vanhemmat ovat yhdessä, he riitelevät siitä, milloin pääsisivät vapaaksi lapsista. Erovanhemmat taas riitelevät siitä, milloin saisivat viettää aikaa lasten kanssa.” Tätä ajatusta olen miettinyt monta päivää luettuani sen Sata kysymystä parisuhteesta – Väestöliiton Parisuhdekeskus vastaa -kirjasta.
Elämme aikaa, jolloin irtiotto omista lapsista pyörii herkästi mielessä. 24/7-arki perheenä ilman koulua, päiväkotia, kaverikyläilyjä ja harrastuksia on haastanut ja raastanut hermojani. Mutta onko siihen syynä lapset tai puoliso?
Jos minulla olisi vaihtoehtona valita tämä karanteeninomainen korona-aika erovanhempana niin, että lapset olisivat miehelläni tai sitten tämä ydinperheen hetkittäin ydinsodaksi yltyvä meininki, valitsisin silti epäröimättä vallitsevan olotilan.
Haaveilen irtiotosta, mutta kun ärsyyntyminen ja väsymys hetkeksi irrottaa otteensa, muistan, että minulla on kaikki tärkeä tässä. Kolme mainiota muksua ja kärsivällinen ja ahkera puoliso. Ei ole parempaa paikkaa, vaikka väsyneenä sitä saattaa alkaa kuvitella niin.
Ongelma ei olekaan perheeni, vaan minä itse. Omia tunteitani, väsymystäni, turhautumista, kärsivällisyyden puutetta ja pelkoja minä en jaksa. Ymmärrän, miksi lapset jumiutuvat ja hermostuvat haastavasta koulutehtävän ohjeesta, vaikken aina jaksakaan olla kärsivällinen. Tärkeää olisi myös ymmärtää itseään.
Aika on poikkeuksellisen vaativaa ennestäänkin jo vaativalle luonteelleni. Siispä omiakin tunteenheilauksia olisi syytä tarkastella lempeästi: “Kovilla olet, niin kuin muutkin.” Olkaa siis armollisia, ymmärtäväisiä ja anteeksiantavaisia itseänne ja toisianne kohtaan!
Mikään ei ilahduta niin kuin empatia ja kannustus. “Olet tosi reipas ja urhea. Hyvää työtä teet rakas, vaikka nyt on tosi rankkaa!” Tämän lauseen kuulee mielellään niin koululainen kuin puolisokin.
Teksti: Tiia Brockman
Kuva: Jessica Lewis/Unsplash
