Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää. Sisäministeriön suosituksesta tänään on myös liputettu. Kannatan tätä, sillä lasten oikeudet jäävät monesti aikuisten oikeuksien varjoon, Suomessakin.
Oikeus elämään sekä isään ja äitiin ovat näistä mitä ajankohtaisimpia. Niitä ei aikanamme pidetä itsestäänselvyyksinä. Kristilliseen maailmankatsomukseen ne kuitenkin kuuluvat.
On toki joitakin tilanteita, joissa joudutaan suojelemaan odottavan äidin henkeä siten, että siitä valitettavana seurauksena on lapsen hengen menettäminen. Vuosittain yhdestä kahteen tuhannesta 15-44-vuotiaasta suomalaisnaisesta kokee kohdunulkoisen raskauden. Kuitenkin vain osa niistä aiheuttaa vaarallisia komplikaatioita, jotka vaativat lääketieteellisiä toimenpiteitä.
Silti peruslähtökohdan tulisi olla, että lapsella on oikeus syntyä. Lapsi on lapsi jo silloin, kun hänen läsnäolonsa äidin sisällä havaitaan-näin hänestä puhutaan ainakin silloin, kun hän on toivottu. Ja näin hänestä on puhuttu kautta kristillisen kirkon historian.
Toisin on silloin, kun lasta ei haluta. Silloin ei puhutakaan äidistä, lapsesta tai uudesta elämästä, vaan steriilimmin naisesta, sikiöstä ja raskaudesta. Sanoilla on valtaa, ja puhekyvyttömien lasten oikeudet jäävät aikuisten määritelmien jalkoihin. ”Elämänolot ja muut olosuhteet” riittävät lailliseksi syyksi lopettaa alkanut elämä yhdeksässä kymmenestä aborttitapauksesta.
Myös vammaisella lapsella on yhtä suuri oikeus syntyä kuin terveellä. Kaikkien elämä on yhtä arvokas. Näin kristitty ainakin ajattelee.
Lapsella on myös oikeus vanhempiinsa, joilta on perimänsä saanut. Jälleen on tilanteita, joissa tämä ei syystä tai toisesta toteudu. Orpous, vanhempien parisuhteen särkyminen tai biologisen isän katoaminen pian siitoshetken jälkeen ovat realiteetteja monen lapsen elämässä. Isän tai äidin roolin voivat kunniallisesti omaksua isä- tai äitipuoli tai adoptiovanhemmat, tai sen puutetta voivat täydentää muut luotettavat aikuiset.
Silti peruslähtökohdan tulisi olla, että lapsella on oikeus tuntea biologinen isänsä ja äitinsä. Tämän oikeuden toteutuminen estetään tietoisesti, jos sukusoluja luovutetaan anonyymisti, oli se sitten eri tai samaa sukupuolta olevalle pariskunnalle.
Suomessa luovutetusta sukusolusta syntyneellä on 18 vuoden iässä oikeus saada selville biologisen vanhempansa henkilöllisyys. Silti väliaikaisesti anonyymin luovuttajan biologinen lapsi elää vähintään nuo formatiiviset 18 vuotta täysin epätietoisena siitä, kuka on se henkilö, joka on antanut hänelle puolet hänen perimästään ja vaikuttanut peruuttamattomalla tavalla siihen, millainen hän on.
En tiedä, kuinka moni haluaa selvittää biologisen vanhempansa identiteetin. Kuka olen ja mistä tulen ovat yleensä ihmisille tärkeitä kysymyksiä. Lienee kuitenkin epätodennäköistä, että tuossa elämänvaiheessa syntyisi enää suhdetta biologisen lapsen ja vanhemman välille, vaikka toinen sitä haluaisi.
Usein näissä lasten oikeuksia koskevissa asioissa argumentoidaan poikkeuksilla: koska joskus äidin henki voi olla vaarassa raskauden vuoksi, kaikki abortit tulee sallia; koska moni heterosuhteesta syntynyt lapsi kasvaa kuitenkin ilman toista vanhempaa, samaa sukupuolta oleville pareillekin tulee antaa oikeus hedelmöityshoitoihin ja adoptioon.
Näitä elämän alun ja kasvatuksen asioita tarkastellaan useimmiten aikuisten oikeuksina. Mutta onko aikuisilla subjektiivinen oikeus päättää sisällään kasvavan lapsen syntymästä? Onko aikuisilla subjektiivinen oikeus hankkia lapsia saamalla käyttöönsä toisten sukusoluja tai vuokraamalla toisen kohtu, jos se ei ole muuten biologisesti mahdollista? Tai onko aikuisilla subjektiivinen oikeus adoptoida lapsia, jos lapselle ei ole tarjota adoptioisää ja -äitiä?
Voittavatko aikuisten itselleen antamat oikeudet aina lasten oikeudet?
