Kirjoittanut
Kirjoittaja on maailmanmatkaaja ja Elämään-lehden kolumnisti.Kotiin on ihana tulla. Varsinkin tänne lumen peittämään pohjolaan, jossa puhtaus, turvallisuus ja mielipiteen vapaa ilmaisu on aivan toista luokkaa kuin monissa niissä maissa, jotka ovat nyt takanapäin. Olen saanut tutustua kulttuurien kirjoon, uskontojen moninaisuuteen ja elämän erilaisiin kasvoihin. Mitä enemmän tietää ja ymmärtää, sitä paremmin tajuaa ihmisen pienuuden ja tietämättömyyden. Elämässä on yhtä paljon todellisuuksia ja kohtaloita kuin on meitä luotujakin.
Kun Suomeen palattuani kuulin, että kulttuurillemme ja kristilliselle uskonnollemme oleellisia asioita aiotaan poistaa, tuntui se pahalta uutiselta. Mikä meitä suomalaisia vaivaa, ettemme osaa pitää kiinni niistä asioista, jotka kertovat uskonnostamme, perinteistämme ja tavoistamme sukupolvien ketjussa ja meistä itsestämme? Kuinka moni muu uskonto tai kulttuuri on valmis luopumaan lauluistaan, perinteistään tai opetuksistaan vain suvaitsevuuden nimissä?
Ei suvaitsevaisuus saa tarkoittaa olemassaolon menettämistä tai sen kokonaan kieltämistä. UNESCO:n määritelmän mukaan suvaitsevaisuus on suvaitsemista, ei poistamista tai kieltämistä. Puhutaan kunnioittamisesta niin kulttuurien, ilmaisutapojen tai inhimillisen elämänmuodon rikkaan moninaisuuden arvostamista.
Minä haluan ”Enkeli taivaan” takaisin kouluihimme, samoin uskontotuntimme. Haluan, että maassamme näkyy selvästi se, mikä on pääuskontomme. Nyt maassamme paremminkin näkyy, että emme tiedä mitä tai keitä olemme. Teemme näköjään kauppaa meille tärkeistä asioista ja palikoista, joista sukupolvemme ovat kautta aikojen rakentuneet ja saaneet identiteetin.
Tämän rinnalla haluan myös olla sellainen kristitty, joka kunnioittaa, suvaitsee, arvostaa ja hyväksyy myös muiden ihmisten valintoja ja vakaumuksia.
Miksi emme voi elää rinnatusten niin, että hyväksymme sen tosiasian, että olemme ihmisinä lähtökohdiltamme, tavoiltamme, toiveiltamme, kokemuksiltamme ja tunteiltamme erilaisia?
Tämä kysymys ei ole suunnattu vain kristityille vaan kaikille maailman ihmisille huolimatta väristä, koosta, asemasta tai sukupuolesta.
Minä en voi mennä toiseen maahan vain sillä periaatteella, että haluan muuttaa sen ihmiset sellaisiksi kuin itse haluan. Menen toiseen maahan oppimaan ja ymmärtämään heidän tapaansa elää ja nähdä maailmaa. Mukanani kannan omat tapani ja arvoni. Olen niiden osa tai summa.
Kun kuulet minun laulavan niitä lauluja, jotka kertovat maastani, uskonnostani, kodistani tai kulttuuristani, ole hyvä ja hyväksy se. Älä pyydä minua olemaan hiljaa, koska samalla vaadit minua olla olematta, enkä itseäni voi kieltää. Jos sen teen, joudun kieltämään luojani, maani, isäni ja äitini. Sen rakkauden, joka minut on minuksi punonut.
Laula sinä minulle laulusi, niin mina laulan omani. Tarjoile sinä maasi ruokaa, niin mina ojennan omaani. Kerro sinä maasi tarina. Minä kerron omani. Sen ilot ja surut. Sen lakeudet ja lapin ruskan tuntureineen.
Näin me olemme vierekkäin elämän edessä. Tasavertaisina. Eikä meidän tarvitse kilpailla. Oppia vain toisiltamme ihmisyyttä. Inhimillisyyttä. Ihmisinä olemista ja hyväksymistä.
Sellaisissa hetkissä on Taivaan Isä läsnä. Sinun ja minun.
