Laulava Lintukoira ja Tosirakkaus

Istun asunnossamme Uppsalan Svartbäckenissä. Olen juuri keittänyt kupillisen kuumaa ja tekaissut kylkiäisiksi oikein aidon ruisleivän. Ehtoisen herkkuhetkeni kruunuksi olen haalinut ilmakuplatäytteisen suklaatin mallia ruotsalainen, luonnollisesti. Kaikki on niin ihanasti kuin olla ja saattaa.

Asettaudun kirjoituspöydän ääreen ja avaan tietokoneen. On mitä mainioin hetki viimeistellä hauska ja ajankohtaisesti kantaaottava blogikirjoitukseni. Huomenna julkaistavan kirjoitukseni herättämät sadat henkeä salpaavan ylistävät kommentit silmissäni siintäen lasken sormeni näppäimistölle. Olen virtuaalimaailman Olli Mustonen, valmiina ottamaan hurmioituneen yleisöni.

Täsmälleen samalla hetkellä kun painan ensimmäisen näppäimen pohjaan kajahtaa seinän takaa ilmoille tuttu ääni. ”Herra paratkoon, joko se alkaa taas!”, älähdän ja hyppään ylös tuolistani niin, että lyön nivuseni tulisesti pöydänkulmaan. Ohikiitävän hetken olen huolissani suvunjatkamiskyvystäni kunnes ymmärrän, että se ei ole suurin murhe juuri nyt. Tähtiä katsellen ja yökkäyksiä pidätellen alan tutisevin käsin etsiä kirjoituspöydän sekamelskasta mitä tahansa korvaan sopivaa.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä löydän pöydältä kuulokkeet. Tungen ne kuuloelimiini epätoivoisen vimman saattelemana. Työnnän johdon toisen pään kompuutteriini ja alan paniikinomaisesti selata tiedostoviidakkoa löytääkseni edes yhden ääntä sisältävän datapötkäleen. Onnistun viimein ja kuulokkeista tulvahtaa esiin sametinpehmeä ääni, joka toistelee tilanteeseen sopivin sanoin ”Mielenrauhaa, u-u-u-u-uu”.

Arvelen pelastuneeni täpärästi. Hetken sielunmaisemaani tiirailtuani totean arvioni olevan karkeasti väärässä. Minun mielenrauhastani on jäljellä pelkkä muisto ja keskittymiskykyni on tipotiessään. Jälleen kerran.

Naapurissamme asustelee muuan herra Hoo, noin kolmikymppinen komeanpuoleinen könsikäs. Herra Hoo on monessa suhteessa vallan Vanligt Svensson. Hän ajaa Saabilla ja syö nuuskaa, ihan niin kuin kaikki muutkin ruotsalaiset perheenisät. Yksi persoonallinen piirre herra Hoolla kuitenkin on – hän rakastaa laulamista.

Kaikella kunnioituksella ja kristillisellä rakkaudella kyllästettynä on sanottava, että, mitä laulutaitoihin tulee, herra Hoo ei pelaa samassa ketjussa Elviksen kanssa. Itse aiassa ei siellä päinkään. Herra Hoon ketjukaverina häärää ennemminkin Laulava Lintukoira.

Juttu on katsokaas niin, että Herra Hoon avatessa lauluisen arkkunsa on leikki kaukana. Herra Hoon bravuurinumerot sijoittuvat kahdeksankymmentäluvun sukkaheviosastolle, joten johtosääntönä toimii ”korkealta ja kovaa”, viisusta viisaamatta. Eikä siinä mitään, ihan kiva niin. Mutta näin naapurina kun saa kuunnella päivät pääksytysten Bon Jovia, ruotsalaisella aksentilla ja nuotin yläalapuolelta esitettynä, alkaa itsestäänkin löytää uusia piirteitä. Sellaisia, joista ei päiväsaikaan tohdi ääneensä puhua.

Mutta onpa olemassa myös rouva Hoo. Ja sekös tässä ihmetyttää ja kummastuttaa, nimittäin se valtaisa pitkämielisyys, jolla rouva Hoo suhtautuu herra Hoon harrastukseen. Rouva Hoo ei koskaan karkaa kotoa ovet paukkuen, olipa levylautasella sitten minkälaista sekametelisoppaa tahansa. Sen täytyy olla tosirakkautta.

Lopulta, jos ihan rehelliseksi heittäydyn, minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että minä ihan oikeasti vähän ihailen herra Hoota. On se vain kumminkin puhuttelevaa, että aavistuksen rajallisesta kapasiteetistaan huolimatta herra Hoo antaa palaa täysillä, aina. Eikä Herra Hoo ei hämäänny siitä, jos nuotti ei löydy ihan sieltä, mistä pitäisi. Pääasia on, että soitto soi ja laulu raikaa. Hänellä on ehtaa asennetta, hänellä on rohkeutta!

Toisin on asian laita minun kohdallani, minä se olen herra Hoon rinnalla pelkkä vellihousu. Minulta kun puuttuu samanlaisetta asennetta kuin herra Hoolla on. Mutta minä toivon, että vielä joku päivä osaisin heittäytyä kuten hän. Toivon, että minäkin uskaltaisin jodlata häpeilemättömän rohkeasti omaa intohimoani ilmoille, ihmisenä ja kristittynä.

Ja hemmettiäkös siitä, jos välillä vähän lipsuisi nuotin viereen. Tosirakkaus kestää sen kyllä.

– – – –
Avainsanat:
Olli Mustonen
Laulava Lintukoira