Laulujen laulu – iloinen väärinkäsitys?

Nykyään tutkijankammioissa ajatellaan laajasti, että Laulujen laulu päätyi Raamatun kansien väliin siksi, että varhaiset rabbit ymmärsivät tuon kirjan sanoman aivan väärin. Eli he luulivat, että Laulujen laulu on kuvaus Jumalan ja Israelin rakkaussuhteesta, kun oikeastaan – näin nykyään ajatellaan – se on kuvaus miehen ja neidon inhimillisestä, eroottisesti latautuneesta, rakkaudesta. Laulujen laulu ei ole helppo kirja. Tuossa kirjassa ei mainita kertaakaan Jumalan nimeä. Tuossa Laulussa on vahva eroottinen jännite miehen ja neidon välillä. Sopiikin kysyä, mitä ihmettä tällainen kirja tekee Raamatussa.

Ensinnäkin Laulujen laulu on paljon syvällisempi kirja, kuin ihmiset yleensä aavistavatkaan. Muinaiset juutalaiset, jotka tunsivat alkukielet ja osasivat VT:n kirjoitukset ulkoa, ymmärsivät tämän paremmin kuin maallistuneet nykyihmiset. On yllättävää, että varhaisessa juutalaisuudessa Laulujen laulu tulkittiin säännönmukaisesti kuvauksena Jumalan ja Israelin rakkaussuhteesta. Rabbi Akiba, 1. vuosisadan arvostetuin rabbi, puolustaa voimakkaasti Laulujen laulua Jumalan sanana. Näin hän puhui:

Yksikään Israelin mies ei ole milloinkaan epäillyt, että Laulujen laulut eivät saattaisi käsiä epäpuhtaiksi (=tuo ilmaus tarkoittaa, että kirjaa pidettiin Jumalan sanana). Kaikki päivät yhteensä eivät ole yhtä arvokkaita kuin se päivä, jolloin Laulujen laulu an­nettiin Israelille, sillä kaikki kirjoitukset ovat pyhiä, mutta Laulujen laulu on pyhistä py­hin. (m. Yadaim 3:5.)

Laulujen laulu – jossa ei kertaakaan mainita Jumalan nimeä – on siis Raamatun kirjoitusten ”kaikkein pyhin”. Kaikkein pyhin viittaa tietysti Temppelin kaikkein pyhimpään – paikkaan, jossa Jumalan uskottiin asuvan. Josefus, 1. vuosisadan juutalainen kirjailija, luettelee kaikki VT:n kirjat. Tässä listassaan hän luokittelee Laulujen laulun siihen Raamatun osastoon, jossa on ”hymnejä Jumalalle” (C. Ap. 1:40). Niinpä myöskään Josefus ei nähnyt Laulujen laulua inhimillisenä rakkausrunona.

Ellen Davis on sitä mieltä, että Laulujen laulu on oikeastaan koko VT:n ”raamatullisin kirja” koska se sisältää niin paljon sanoja ja kielikuvia, jotka peilailevat ja heijastelevat Raamatun muun ilmoituksen kanssa. Yksi Ellenin esimerkki tästä ”raamatullisuudesta” tulee esille siinä, kuinka Laulujen laulu puhuu miehen ja naisen suhteesta. Syntiinlankeemuksen seurauksena miehen ja naisen suhteeseen tuli kieroutunut vallan ja himon side. Jae 1. Moos. 3:16 toteaa ennusteena naiselle, että sinä ”tunnet halua (himoa) mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.” Laulujen laulussa neito sanoo miehelleen, ”Minä olen rakkaani oma, minuun hän tuntee halua.” Tässä palautuu Jumalan alkuperäinen suunnitelma miehen ja naisen tasa-arvosta ja toisilleen antautumisesta. Näissä kahdessa kohdassa käytetään tuota tiettyä himo/halu -sanaa, joka löytyy vain ja ainoastaan näistä kohdista. Eli kyse on tarkkaan harkituista sanavalinnoista.

Jos Laulujen laulu haikailee alkuperäiseen miehen ja naisen suhteeseen, niin tällainen tulkinta saa tukea myös siitä, että Laulujen laulussa mainitaan paratiisi pariin otteeseen. (Laul. 4:12–5:1; 7:8–10.) Neito kuvataan paratiisina. ”Rakkaani, valittuni! Sinä olet suljettu puutarha, lukittu tarha, sinetöity lähde, paratiisi, jonka purojen äärellä kasvaa granaattiomenoita…” (4:12–13.) Raamatussa paratiisi esiintyy monessa merkityksessä. Sillä tarkoitetaan sitä puutarhaa, Eedeniä, jonka Jumala loi alussa. Toisekseen paratiisi löytyy Laulujen laulusta. Ja kolmanneksi temppeli kuvataan paratiisina. Raamatun alussa oleva paratiisi on tulkittu temppeliksi, jossa Jumala asuu ihmisten kanssa paratiisinomaisessa rauhassa. Siellä on rauha ja sovinto ihmisten, Jumalan ja luonnon kanssa. Temppeli oli VT:ssa ”sovintokeskus”, joka viittasi rauhaan ja sovintoon, ei vain ihmisen ja Jumalan välillä, vaan myös ihmisten kesken ja myös koko luomakunnan kanssa.

Tähän loppuun, professori Hurowitz, joka on tutkinut paljon muinaisen Lähi-idän temppeleitä, kirjoittaa näin: ”Kaiken kaikkiaan Salomonin temppeli on ylellinen jumalallinen asumus vuorenhuipulla, viihtyisässä puutarhassa. Sen yleissuunnittelu keskittyy sisäiseen huoneeseen, ja sen tarkoitus on kunnioittaa ja ylistää sen Jumalaista asukasta, joka istuu kerubien ympäröimällä valtaistuimellaan.” (ks. Israelin kuninkaiden maailma.)

Laulujen laulu, niin kuin Ellen kirjoittaa, kuuluu tähän pelastuksen, temppelin ja liturgian kokonaiskuvaan – ja myös ihmissuhteiden rakkausdraamaan. Olen kyllä sitä mieltä, että ihan oikeasti, jos otamme itse kirjan eli Laulujen laulun tosissaan, niin se ei ole vain päiväunenomainen runoelma miehen ja neidon inhimillisestä rakkaudesta, vaan siinä on kyse jostain muustakin. Vanhan ajan rabbit ja varhaiset kristityt eivät erehtyneet. Laulujen laulu kuvaa Jumalan ja ihmiskunnan rakkautta. Siihen kuuluu myös ihmisten välinen rakkaus.

PS. Tämä oli vain pieni johdanto. Laulujen laulusta aukeaa laaja näkymä koko pelastushistoriaan. Tämä liittyy erityisesti Jeesukseen, ja siihen, kuinka hänet esitellään Sulhasena (Joh. 3). Hänen ristinsä kautta mies ja neito saavat toisensa ikuisesti. Pidän seurakunnissa raamattuluentoja Laulujen laulusta, ja muistakin aiheista.

Kommentit ja yhteydenotot: juho.sankamo@gmail.com