Kirjoittanut
Kirjoittaja on aviomies, isä, Suomen Raamattuopiston vararehtori ja oppivelvollisten linjan vastaava opettaja, joka viihtyy luonnossa niin metsässä kuin merellä ja joka rakastaa Israelia ja Raamattua.Israelissa ja muuallakin on tunnettu ja usein käytetty hepreankielinen toivotus L’Chaim!, mikä tarkoittaa käännettynä Elämälle! Siinä elämä voidaan nähdä sekä maanpäällisenä elämänä Luojan luomana ja lahjana sekä myös tuonpuoleisena elämänä Luojan luona. Toivotukseen liittyy myös hyvän, onnellisen ja siunauksellisen elämän sekä rauhan saavuttaminen. Israelissa tervehdittäessä käytetään usein myös heprealaista sanaa shalom, mikä tarkoittaa rauhaa. Rauha onkin israelilaisille ja juutalaisille hyvin tärkeä asia, mitä toivotaan ja toivotetaan. Tämä voi olla meidän suomalaisten ja länsimaalaisten vaikea ymmärtää ja sisäistää, koska olemme saaneet viettää jo pitkään rauhan aikaa. Toista on Israelissa. Voisi sanoa, että Israel ei ole nykyisen valtiollisen olemassaolonsa aikana saanut kokea päivääkään rauhaa. Eikä paljoa sitä ennenkään. Israel ja juutalaiset ovat olleet vainottuja ja vihattuja kautta aikain, pahimpana osoituksena tästä toisen maailmansodan aikainen järkyttävä holokausti, jolloin juutalaiset tuhottiin lähes kokonaan.
Holokaustin jälkeen juutalaiset saivat omaksi kansalliseksi kodikseen oman maa-alueen nykyisen Israelin alueelta. Israelin valtion itsenäistymisen jälkeen heti seuraavana päivänä hyökkäsivät ympäröivät arabivaltiot sitä vastaan. Vaikka juutalaisille haluttiin antaa oma koti ja turva omalta synnyinmaaltaan, josta heidät oli kauan sitten karkotettu pois, eivät he saaneet olla rauhassa sielläkään. Viha ja vaino vain jatkuivat. Rippeet juutalaisista, jotka olivat selvinneet holokaustin tuhkauuneista, taistelivat elämänsä puolesta loppuun asti. Mutta Israelin loppu ei tullut. Jumala on Raamatussa luvannut Israelille: ”Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.” Jer. 31:10. Herra siis pitää huolen laumastaan niin kuin hyvä paimen, Jeesus. Hän on koonnut laumansa ja kansansa ja tuonut heidät omille mailleen, takaisin kotiin. Hesekielin kirjassa luvataan samaa: ”Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. — Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne. — Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona minä teidät puhdistan kaikista pahoista teoistanne, minä asutan kaupungit, ja rauniot rakennetaan jälleen — Niin tulevat pakanakansat, joita on jäljellä teidän ympärillänne, tietämään, että minä, Herra, rakennan jälleen alasrevityn ja istutan aution: minä, Herra, olen puhunut, ja minä teen sen.” Hes.36:24,28,33,36
Israelin paluu luvattuun maahan on siis myös todistuksena ympäröiville kansoille siitä, kuka on Herra, Hän, jonka sanat löytyvät Raamatusta ja jonka lupaukset tulevat toteutumaan. Israelilla on siten nykyaikanakin merkittävä asema ja tehtävä olla todistuksena muille kansoille Herran voimasta ja kunniasta. Kun katsomme nykyaikaa, emme voi välttyä huomaamasta, että Israel saa osakseen paljon vihaa ja vastustusta kaikkialla maailmassa. Voidaan ajatella, että viha Israelia kohtaan on samalla myös vihaa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin eli Israelin Jumalaa kohtaan. Tämän ymmärtää, kun katsoo, mitkä tahot Israelia eniten vihaavat: yleensä ne, jotka vähiten kunnioittavat Raamattua Jumalan sanana ja vastaavasti eniten sitä vastustavat. Sota Israelia vastaan on siten myös sotaa Herraa vastaan. Hän sanookin: ”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni.” Sak. 2:12. Vastaavasti, kuten Raamattuopiston Israel-rakkaudestaan tunnettu johtohahmo Marja-Terttu Tolamo asian aikoinaan ilmaisi, rakkaus Raamattuun tulisi näkyä myös rakkautena Israelia kohtaan, koska Raamattu on Jumalan sanaa ja Israel on Raamatun kansa, Jumalan kansa. Jumalalle Israel on aina rakas perheenjäsen. Jesajan kirjassa sanotaankin: ”Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota”, sanoo Herra Israelille ja jatkaa: ”Ei sinua enää sanota ’hyljätyksi’, eikä sinun maatasi enää sanota ’autioksi’; vaan sinua kutsutaan ’minun rakkaakseni’ ja sinun maatasi ’aviovaimoksi’, sillä Herra rakastaa sinua”. Jos siis itse Herra rakastaa Israelia, eikö meidänkin tulisi.
Vihollisia on paljon.
Israel taistelee ja on aina taistellut olemassaolostaan. Vihollisia on paljon. Siksi se on joutunut kehittämään aseteknologiaansa ja tiedustelukykyään äärimmilleen puolustaakseen elämäänsä ja olemassaoloaan. Israel ei nykyään ole enää se, joka kamppailee olemassaolostaan ympäröivien valtojen puristuksessa. Tänään Israel määrittelee itse, miten ja missä sotia käydään poistaakseen elämäänsä uhkaavat tekijät.
Israel käy tällä hetkellä sotaa monella rintamalla: lännessä Gazan Hamasia, pohjoisessa Libanonissa toimivaa Hizbollahia, koillisessa ja idässä Syyriassa ja Irakissa toimivia Iranin aseellisia välikäsiä sekä etelässä Jemenin hutheja vastaan. Nämä ovat kaikki Iranin välikäsiä Israelia vastaan, kuvainnollisesti kuin lonkeroita mustekalassa, jotka pyrkivät kuristamaan tahoillaan Israelia hengiltä. Päänä tässä mustekalassa on Iran. Nyt käytävässä sodassa Israelin strategiana näyttäisi olevan kukistaa ensin kaikki tämän mustekalan lonkerot, ennen kuin se iskee itse päähän. Lopullisena tavoitteena on lopettaa Iranin ydinohjelma, joka tähtää ydinaseeseen, mikä puolestaan nähdään Israelissa sen suurimpana eksistentiaalisena uhkana. Aseellisesti suurin mahdollinen tuhovoima on juuri ydinaseella. Siksi sellaista ei haluta sellaisen käsiin, joka vannoo kostoa ja kuolemaa Israelille.
Kansainvälisessä yhteisössä Israelia ja Lähi-Idän maita on kehotettu jatkuvasti malttiin ja pidättyväisyyteen eskalaation ja täysimittaisen sodan ehkäisemiseksi. On korostettu diplomatiaa ja pyydetty sille aikaa hoitaa tilanne. Ja Israel on odottanut, lähes vuoden ajan ennen kuin vastasi voimallisemmin Libanonissa terroristijärjestö Hizbollahia vastaan sen ammuttua jatkuvasti raketteja, kranaatteja ja ohjuksia kohti Israelia – diplomatiasta huolimatta. Myöskään vuosikymmeniä sitten tilannetta rauhoittamaan perustetut YK:n rauhanturvajoukot, joissa myös lukuisat suomalaiset ovat palvelleet, eivät ole onnistuneet ehkäisemään YK:n päätöslauselman mukaisesti Hizbollahia toimimasta Israelin rajan läheisyydessä. Siksi Israelin oli viimein otettava itse rauhan turvaaminen hoitaakseen. Terrorijärjestö Hamasin isku Israeliin reilu vuosi sitten puolestaan oli raakuudessaan ja sadistisuudessaan kuin vanhojen holokaustin haavojen uudelleen auki repimistä, johon se ei voinut olla vastaamatta voimalla estääkseen, että samanlaista ei tulisi enää koskaan tapahtumaan.
Israel taistelee elämästään. Israelissa on tunnettu sanonta, että rauha tulee Lähi-Itään vasta silloin, kun arabit rakastavat enemmän lapsiaan kuin vihaavat juutalaisia. Länsimaissa lääkkeeksi tarjotaan kahden valtion mallia, jossa siis Israel jaettaisiin palestiinalaisten ja Israelilaisten kesken omiksi valtioikseen. Mallia vain on vaikea toteuttaa, jos kumpikaan osapuolista ei sitä tahdo. Palestiinalaiset tahtovat tuon maan ”from the river to the sea” eli koko maan, ei vain osaa siitä. Muistaa sopii, että tuon maan on luvannut Israelille Hän, joka maan on luonutkin. Jumala voi tehdä omallaan mitä tahtoo. Joskus se herättää tunteita. Ei tässä ole mitään uutta. Kertoihan Jeesuskin vertauksen Taivaan valtakuntaa kuvaavasta tilanteesta, jossa isäntä jakaa omaisuuttaan tahtomallaan tavalla, ihmisten mielestä epäoikeudenmukaisesti. ”Kai minä saan omallani tehdä mitä haluan?” vastaa Isäntä purnaaville kansalaisille. Niin, näemmekö mekin aikanamme tällaista purnaamista siitä, että Taivaan Isä tahtoo antaa omastaan omille lapsilleen oman tahtonsa mukaisesti?
”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni”
Israel rakastaa ja kunnioittaa elämää, vaikka nykyaikana toisin annetaankin ymmärtää ja toisin puhutaan. Harva armeija sotaa käydessään varoittaa vastapuolen kansalaisia poistumaan paikalta, jonne se on tekemässä sotilaallista iskua. Israel toimii näin, jotta sen toimesta mahdollisimman vähän viattomia ihmisiä menehtyisi. Israel ei sodi tuhotakseen naapurimaidensa kansalaisia eikä valloittaakseen niiden maita, vaan turvatakseen omien kansalaistensa hengen niiltä, jotka heitä vihaavat. Tämä siitäkin huolimatta, että heidän vihaajilleen yhdenkin juutalaisen kuolema aikaansaa valitettavan usein jopa irvokasta ilakointia ja juhlintaa.
Viha Israelia kohtaan kuitenkin jatkuu. Israelilla on tästä huolimatta turva. ”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni” sanotaan Sakarjan kirjassa. Herran rakkaus ja huolenpito Israelia kohtaan näkyy halki Raamatun. Herra ei jätä lapsiaan vihollistensa armoille, vaan kantaa ja pitää huolta, kuten hyvä paimen, Jeesus. Tähän meidänkin on Hänen lapsinaan hyvä turvata ja uskoa, jos ja kun me kristitytkin joudumme kohtaamaan meidänkin osaksemme luvattua ja alati voimistuvaa vainoa. ”Minä kokoan kaikki kansat taistelemaan Jerusalemia vastaan … Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä.” Sak.14:2-3 Israel ei ole siis yksin, vaikka koko maailma sitä vastaan nousisikin. Jesajan kirjassa Messiaasta kerrotaan näin: ”Sillä koston päivä oli minun mielessäni ja minun lunastettujeni vuosi oli tullut. Ja minä katselin, mutta ei ollut auttajaa, ja minä ihmettelin, kun ei kukaan tueksi tullut. Silloin minun oma käsivarteni minua auttoi, ja minun vihani minua tuki. Ja minä tallasin kansat vihassani ja juovutin heidät kiivaudellani; minä vuodatin maahan heidän verensä.” Jes. 63:4-6 Viimeinen tuomio lähestyy. Joukkoja kootaan, puolet valitaan. Missä joukoissa sinä seisot? Eräänä päivänä kansat jaetaan vuohiin ja lampaisiin sen mukaan, miten ne ovat kohdelleet Jeesuksen perheväkeä, hänen vähimpiä veljiään. Onneksi meillä on Jeesuksen veressä lunastus ja rikkomustemme anteeksianto. Pietarin sanoin: ”Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta”. Kerran tulee lopullinen rauha. Ei meidän syntisten ja vajavaisten ihmisten toimesta, vaan Hänen, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Vain Hän voi tuoda maailmaan lopullisen rauhan. Silloin ”Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” Sitä ennen, Shalom.
