Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Lentokoneen sisävalot on sammutettu. Vain Exit-kylttien kohdalla olevat lamput ja käytävän katon valot valaisevat. Lisäksi näkyvät istuinten yläpuolella tupakanpolton kieltävät valomerkit. Suomalaisen alkukesän valoisa ilta on vaihtunut illan pimeyteen.
Tanskalainen lentokone vie Suomalaisia rauhanturvaajia Tampereelta kohti Beirutia, Libanonin pääkaupunkia. Lentoemännät ja stuertit ovat tarjoilleet aterian, jonka on voinut syödä ahtaissa tiloissa. Kana-ateria, salaatti, lämmin sämpylä, pieni suklaaleivos ja juomat ovat löytäneet omansa.
Koneen ikkunoista näkyy puolen yön jälkeen Kyproksen saaren valot, jotka hetken kuluttua jäävät taakse matkan jatkuessa välimeren yllä kohti muinaista Foinikiaa eli Libanonia. Jossakin alhaalla eri korkeudessa ja toiseen suuntaan lentää toinen kone. Silmä, joka ei näe tekstiviestiä ilman laseja, näkee kilometrien päässä lentävän lentokoneen.
Kun piispa Osmo Alaja kävi 1970-luvulla ensimmäisen kerran Libanonissa, hän ei kirjoittamansa kirjan mukaan ennen matkaa täysin sisäistänyt, että kyseessä on valtio eikä pelkästään vuorijono jossakin Välimeren ja Syyrian välissä. Maassa sijaitsee Libanonin ja Anti-Libanonin vuoristo, mutta myös 18 eri etnistä ja uskonnollista ryhmää, jotka kaikki on mainittu maan perustuslaissa.
Piispa Alaja kuvaa kirjassa ”Avaa ovesi, Libanon” matkaansa: ”Kun matka Beirutiin tuli tämän jälkeen puntariin, luulimme selviävämme tästä vaihtoehdosta varsin nopeasti. Yleinen käsityshän on, että tämä Välimeren rannalla sijaitseva suuri kaupunki on monine yökerhoineen ’Lähi-idän Pariisi’, jonne hakeudutaan ennen muuta huvittelemaan. Libanoniin, jonka pääkaupunki Beirut on, ei kuitenkaan tarvitse mennä vain viettämään riehakasta nykypäivää. Myös alueen läpi ovat kulkeneet monet suuret historialliset tapahtumat, osin lähteneet jopa sieltä liikkeelle.”
Rauhanturvaajat ovat olleet tuttu näky Libanonin maaperällä. Heidän ainoa motiivi ei liene ”ennen muuta huvittelu”. Heistä on paljon kirjoitettu ja työtä on myös kritisoitu. Lehtien keskustelupalstoilla ruoditaan rauhanturvaajien motiiveja. Rahanhimo, jännityksen etsiminen, omien asioiden pakeneminen vai mikä asia saa heidät hakeutumaan ensin valmiusjoukkoihin, sitten koulutukseen ja sitten allekirjoittamaan sopimus, jossa sitoudutaan puoleksi vuodeksi tai vuodeksi tehtävään, jossa on aina ollut ja on omat riskinsä?
Monilla rauhanturvaajilla on ollut etuoikeus tutustua sellaisiin maihin ja kohteisiin, joihin ei muuten tulisi mentyä. Monet näistä maista ovat erittäin vaarallisia ja vaarat eivät ole vain sotilaallisia vaan liittyvät luonnonilmiöihin, eri sairauksiin ja rikollisuuteen.
Suomalainen rauhanturvaajajoukko on koulutettu Porin Prikaatissa ja muutamassa muussa paikassa. Eri puolilta Suomea tulleet osittain toisille täysin vieraat henkilöt ovat pikkuhiljaa hitsautuneet yhteen. Kun koulutus aloitetaan yhteisellä Cooperin testillä, jossa ensimmäiset pudotetaan heti pois juoksun jäätyä vajaaksi, joukolta löytyy yhdistäviä tekijöitä. Muitakin yhdistäviä tekijöitä on kuin samanlainen palvelusvaatetus ja lukuisat rokotukset käsivarsissa ja pakaroissa.
Onko itse asiassa Etelä-Libanonissa valtaa pitävien tavoite säännöllisin väliajoin antaa merkkejä olemassaolostaan voimakeinoilla, jotta joukkoja taas tarvitaan? Siksikö nämä UNIFIL-joukot ovat jo kolmannen kerran rauhaa turvaamassa?
Laskeudun ensimmäisen kerran elämässäni Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin, vaikka muuten maassa olen kerran aiemmin käynytkin. Silloin vain kahden päivän pikavierailulla Golanilta, jossa olin ensimmäisellä rauhanturvakomennuksella yli kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Silloin sotilasdiakonina kävimme sotilaspapin kanssa tapaamassa Libanonin kollegoja.
Nyt laskeudun Libanonin maaperälle sotilaspappina ilman diakonia. Työparina minulla on sotilaskuraattori. Onko niin, että parinkymmenen vuoden päästä sotilaskuraattorin työparina on joku muu ja sotilaspapit ovat siirtyneet reserviin ja kenttäpiispan huoneen Helsingissä on täyttänyt kenttäpsykiatri?
Kone alkaa laskeutua yhä enemmän ja kohta koneen sisävalot sytytetään. Otamme istuinpaikkamme, laitamme turvavyöt kiinni ja valmistaudumme laskuun.
Libanoniin. Libanonin seetripuun varjoon. Tälle kesälle on luvattu lämmintä.
