Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.Olin vuosia sitten rauhanturvaoperaatiossa Tšadissa. Siellä Suomen joukko-osasto teki yhteistyötä irlantilaisten rauhanturvaajien kanssa. Tämän ansiosta minäkin tutustuin hyvin heidän joukkonsa katoliseen pappiin. Hieno mies ja paljon ajatuksia pöyhivä kristitty.
En enää pysty muistamaan, missä tilanteessa näin kävi, mutta kerran hän huomasi, että minulla oli Raamattu mukanani. Pipliani nähdessään hän totesi: ”Oletpas sinä hengellinen ihminen!” Olin kovin yllättynyt, koska minulle jäi olo, että hänellä ei tainnut ensinkään olla Raamattua mukanaan koko operaatiossa.
Se ei tarkoittanut, että hän olisi ollut jotenkin Raamatusta tietämätön. Itse asiassa hän luki Raamattua joka päivä, niin kuin minäkin. Mutta meillä oli lukutavassa iso ero. Minä jatkoin Raamattua siitä kohdasta, mihin olin edellisenä päivänä jäänyt. Hän sen sijaan luki jokaisena päivänä iltamessussa sen päivän raamatunkohdat messukirjastaan. Käytännössä se oli siis sama asia, kuin minä olisin lukenut kirkkokäsikirjasta viikon raamatuntekstejä. Kyllä hänelläkin Raamattu oli siis jatkuvasti esillä, mutta ei kokonaisena editiona luomiskertomuksesta Ilmestyskirjaan.
Jokin aika sitten kuulin, kuinka eräs katolilainen veli oli sanonut, että heillä olisi paljon opittavaa protestanttisesta raamatunluvusta. Hän ihaili sitä, kuinka esimerkiksi luterilaiset tiedustelevat lähimmäisen sieluntilaa kysymällä, onko Raamattu pölyyntynyt. Hengellisen elämän aktiivisuutta mitataan sillä, kuinka Raamattu kuluu käsissä, eikä esimerkiksi sillä, kuinka usein käydään kirkossa tai rukoillaan. Ja kyllähän se on arvokasta, jos Raamattua luetaan säännöllisesti ja kokonaisuutena.
Mutta ei katolilaisilla ole mitään hävettävää omassa tyylissään. Heille tyypillistä on lukea jotain tiettyä katkelmaa rauhassa mietiskellen ja rukoillen. Erityisesti lukutavan kärkenä on se, miten luettu teksti laitetaan käytäntöön sen jälkeen, kun Raamatun kannet sulkeutuvat. Pakko sanoa, että minua hieman hävettää, kun kuulen tuollaista. Itselleni tärkeintä on oppia ja saada lisää tietoa, mutta mitä hyötyä on osata kokonaisuuksia tai knoppeja, jos kaikki jää vain pään tiedoksi, eikä se saa minun jalkojani liikkeelle.
Näiden kahden erilaisen lukutavan rinnalla on kolmas yleinen tapa. Minulla on yksi karismaattinen ystävä, joka kuvasi omaa suhdettaan Raamattuun näistä kahdesta tavasta suuresti poiketen. Hän ei jaksa lukea Raamattua ollenkaan. Jotenkin sen läpi kahlaaminen tavalla tai toisella on työlästä. Mutta joskus Pyhä Henki nostaa hänen mieleensä jotain kohtia, joita hänen on kaivettava esille. Niiden äärellä hän viipyy ja kuuntelee, mitä Jumala haluaa puhua hänelle juuri siinä kyseisessä elämäntilanteessa. Taas jotain sellaista, mikä tuntuu hyvin viisaalta, mutta ei tule itselle ensimmäisenä mieleen.
On hyvä, että osaan lukea Raamattua kokonaisuuksina ja haluan tarkastella suuria linjoja, jotta sanoma rakentuu ehjäksi ja loogiseksi. Mutta minun on muistettava, että lukemani ei saa jäädä vain teoreettiseksi viisasteluksi. On rukoillen kyseltävä, miten Sana omassa elämässä toteutuu. Lisäksi on oltava herkkä kuulemaan, kun Sanassa puhuu Pyhä Henki, joka voi koskettaa juuri sitä elämäntilannetta, jossa minä olen.
Iso Kirja on joskus liian iso kirja. Yksin sen avaaminen voi olla raskasta ja työlästä. Joukolla se avautuu helpommin. Kaikkein parasta tiimityötä on se, jos erilaiset lukutavat löytävät yhteiseen lukupulpettiin.
