Kirjoittanut
Kierrän aika paljon seurakunnissa pitämässä raamattukursseja ja raamattupäiviä. Tällaisille tuntuu olevan tilausta. Tietenkin minua kutsuvat ne seurakuntien työntekijät tai aktiiviset maallikot, joille Raamattu ja sen opettaminen ovat tärkeitä. En tiedä, ovatko he enemmistönä vai vähemmistönä seurakunnissa. Joka tapauksessa on ilahduttavaa, että tavallinen, perinteinen raamattuopetus kiinnostaa ja väkeä tulee Sanan kuuloon.
Mutta eikös kirkko ole hirveän maallistunut ja kohta viimeisetkin uskovaiset lähtemässä kirkosta? Tällaisia lausuntoja kuulee aika usein. Onhan se asia näinkin. Piispat ja papit lausuvat silloin tällöin kommentteja, jotka ovat ilmeisessä ristiriidassa Raamatun ja kirkon perinteisen tulkinnan kanssa. Jos tuijottaa pelkästään näihin lausuntoihin, voisi todella olla syytä nostaa kytkintä ja häipyä nopeasti tästä kirkosta.
Siinä voisi kuitenkin tehdä kaksi perustavanlaatuista virhettä. Ensinnäkin, mihin kirkkoon tällaisen tosiuskovaisen pitäisi mennä. On nimittäin vaara, että sinnekin ennen pitkää pujahtaa joku, joka ei olekaan ihan oikeassa uskossa ja maallistuminen alkaa nakertaa uuden yhteisön juuria. Toiseksi, jos mittaa kirkon oikeauskoisuutta sen pappien huonoimmilla lausunnoilla tai käytöstavoilla, saattaa tehdä pahan näköalavirheen. On muitakin tapoja mitata. Kirkkomme opillinen perusta on täysin terve: Raamattu, luterilainen tunnustus ja kirkkolaki. Pääasiassa papisto ja ainakin aktiiviset seurakuntalaiset haluavat sitoutua siihen perustaan. Messukaava kantaa sanomaa silloinkin, kun papin saarnataito ei sitä kanna. Virsissä on äärettömän vahva hengellinen sanoma. Kirkon piirissä toimivat herätysliikkeet tuovat virtaa kirkon joskus kangistuneisiin kuvioihin. Ruohonjuuritasolla sykkii paljon elävää hengellistä elämää.
Voi myös panna jäitä hattuun ajattelemalla, että kirkossa on aina ollut nousu- ja laskukausia. Emme ole ensimmäinen sukupolvi, joka miettii, miksi kirkko uhkaa maallistua. Valistuksen ajat papit puhuivat enemmän perunanviljelystä kuin Raamatusta. Sen jälkeen tuli kuitenkin pietismi ja herätykset uudistivat kirkon. Herätysliikeväki on vanhastaan ajatellut, että ei tässä kirkossa olla sen vuoksi, että siinä on paljon hyviä pappeja vaan sen vuoksi, että sillä on hyvä evankeliumi. Joskus papit ovat kieltäneet seurojen pidon, mutta sitten on pidetty ilman pappeja.
Mikään kirkko tai seurakunta ei ole täydellinen. Kristuksen kirkko ei voi maailmasta kuitenkaan koskaan hävitä. Se on pirstaloitunut eri kirkkokuntiin, seurakuntiin, järjestöihin ja kaiken maailman porukoihin. Useimmissa niissä puhutaan Jeesuksesta, johon uskomalla päästään taivaaseen. On viisautta pysytellä siinä poppoossa, jossa tämä usko on syntynyt ja kantaa siinä vastuuta hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan asti.
P.S. Olemme kehittäneet hyvä vastamyrkyn kirkon maallistumiselle. Perustimme Raamatunopetusakatemian, jossa kehitämme pappien ja maallikoiden raamatunopetustaitoja ja rohkaisemme niitä käyttämään. Hakuaika on nyt.
