Pääsiäisen Raamatun kirjoituksissa puhutaan keskeisesti liitosta. Siinain vuorella, kun Jumala otti Israelin omaksi pappisvaltakunnakseen, hän solmi sen kanssa liiton. Siinain vuorella Mooses vihmoi liiton verta alttarin (Jumalan) ja kansan päälle. Näin liiton molemmat osapuolet – Jumala ja Israel – vihmottiin vereen, niin että tuon veren kautta he olisivat yhtä – yhdessä liitossa keskenään. He ovat yhtä perhettä tuossa liitossa. Mooses sanoi: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Herra nyt tekee teidän kanssanne…” (2. Moos. 24:8.) Pääsiäisjuhlan aikana, kun Jeesus asetti ehtoollisen, hän otti viinin, siunasi sen ja sanoi, ”tämä viini on uusi liitto minun veressäni, joka teidän puolestanne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” Liiton solmimisesta ja verestä puhutaan myös Sakarjan kirjassa, 9:11: ”Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta.” (Sak. 9:11.)
Liitto ei ole sopimus. Sopimuksessa vaihdetaan tavaroita tai palveluksia. Liitossa ei ole kyse tavaroista, vaan persoonista. VT:n liittoformeli ilmaistaan näin: ”Minä otan teidät omaksi kansakseni ja olen teidän Jumalanne” (2. Moos. 6:7). ”Te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne.” (Hes. 36:28.) Laulujen laulun neito sanoo miehelleen monta kertaa, ”Rakkaani on minun ja minä olen hänen.” (Laul. 6:3.) Siinä on hieno kuvaus liittosuhteesta. Perhe on liitto, johon päästään syntymäoikeudella, tai adoptiolla. Lapsi tajuaa syvästi tämän liittoidentiteetin. Kun haen kaksivuotiasta Simeon-poikaani tarhasta, hän juoksee kädet levällään pihan poikki huutaen riemuissaan ”paaaapaaa!!!!” Sitten hän syöksyy syliin ja kertoo muillekin, että tässä on ”min pappa” – tai äidin ollessa kyseessä – ”min mamma”. Tästä lapsi on ylpeä. Se on lapsen oikeus – isä ja äiti. Siinä Simeon-pojan tunnustuksessa on tuo liittoformelin toinen osa: hän on minun, minä olen hänen.
Isän ja Pojan – Jeesuksen ja hänen Isänsä suhteessa näkyy rikkomaton liittosuhde: Kun Poika astui kasteelle – evankeliumi kertoo – Isä Jumala lausui hänelle taivaallisen isyyden tunnustuksensa, ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” (Matt. 3:17.) Kirkastusvuorelta Jeesukselle avautui tie ristin kuolemaan. Tuolle tielle Jeesus astui, tietäen, että Isä on hänen kanssaan. Taas kuului taivaasta Isän Jumalan ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” (Matt. 17:5.) Tässä on tuo liittoformeli: hän on minun, minä olen hänen. Isä ja Poika ovat yksi. Tähän Jumalan yhteyteen meidät on Kristuksen veren kautta sovitettu.
Liitto aktualisoituu aina yhteisellä aterialla. Perhe tunnetaan siitä, että se jakaa saman ruokapöydän. Tämä perheenomainen piirre liitossa tulee esille jo siellä Siinain vuorella. Heti kun liitto oli solmittu, todetaan, että mentiin syömään itse Jumalan seurassa: ”He saivat katsella Jumalaa, ja he söivät uhriaterian.” (2. Moos. 24:11.) Liiton ja aterian erottamaton yhteys tulee voimakkaasti esille siinä, kun Jeesus solmii uuden liiton omassa veressään. Hän asetti uuden liiton aterian ja sanoi opetuslapsilleen, ”tehkää tämä”. Tämän vuoksi Kristuksen kirkko, katolinen kirkko tekee tätä – syö uuden liiton ateriaa, Kristuksen ruumista ja verta – aina paruusian asti. Yhteinen ateria kertoo siitä, että olemme Jumalan lapsia. Kuulumme Kristuksen kautta Jumalan perheeseen. Vietämme perheateriaa. Liiton veressä on syntien anteeksiantamus ja pelastus. Paavali kirjoittaa tästä hienosti:
”Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä… Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.” (Ef. 2:12, 19.)
Tähän loppuun vielä yksi ajatus, pääsiäisen tapahtumista ja Sakarjan kirjasta. Blogin alussa viittasin tuohon Sakarjan kirjan kohtaan, jossa puhutaan liiton verestä ja solmimisesta (Sak. 9:10). Nykyään useat tutkijat väittävät, että Jeesus olisi suunnitellut pääsiäisen tapahtumia nimenomaan Sakarjan kirjan profetioiden valossa.
Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin, juuri niin kuin Sak. 9:9 ennustaa. Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että he hylkäävät hänet. Tätä hän perusteli Sakarjan profetialla, Sak. 13:7 / Mark. 14:27: ”Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle…” Samoin evankelista Matteus (Matt. 26:15; 27:5–10) näki Juudaksen kavalluksen täyttävän Sakarjan profetian, Sak. 11:12–13: ”Niin he antoivat minulle palkaksi vaivaiset kolmekymmentä hopearahaa. Herra sanoi minulle: ”Vie ne temppeliin ja viskaa metallinsulattajalle. Näin korkean hinnan arvoisena he minua pitävät.” Juudas kavalsi Jeesuksen kolmestakymmenestä hopearahasta. Sakarjan kirjan luvusta 12 löytyy profetia lävistetystä, teloitetusta miehestä, jota jerusalemilaiset itkevät kuin omaa poikaa: ”Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti…” (Sak. 12:10–11.)
On kiehtova ajatella, että Jeesus olisi nähnyt itsensä tuona maahan lyötynä Paimenena, ja lävistettynä Poikana. Tämän teloitetun Paimenen ja Pojan veri on tuo ”liiton veri”, jonka kautta ”minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi” (Sak. 9:11.)