Kirjoittanut
Kirjoittaja on Oulun Karjasillan seurakunnan pappi ja Toivon Päivän juontaja.Meidän perheemme harrastaa muuttamista. Parin vuoden välein pakkaamme koko maallisen omaisuutemme isoon kuorma-autoon ja ajamme toiselle puolelle Suomea. Taakse jää monta tärkeää ihmissudetta ja nakkikioskia.
Muuttamisessa mielenkiintoisinta on se, että tajuaa, miten vähän ihminen on lopulta kiinni tavarassa. Yhden kuorma-auton lavalla köllii koko perheen jäämistö. Vain pieni oikosulku kuomun lämmitysjärjestelmässä ja koko tavaramassa haihtuu savuna ilmaan. Sellainen on ihmisenkin elämä.
Viimeisimmän muuton yhteydessä mietin, miksi yleensäkään roudaan mitään mukanani. Eiväthän muuttolinnutkaan kanna nokassaan raskaita nyyttejä kaukomaille. Ne luottavat siihen, että kukin talvi antaa tarvittavat eväät elämään. Lordi pitää niistä huolen.
Ihminen on erilainen. Hän ei luota siihen, että elävä Jumala kulkee arjessa mukana. Hän elää koko elämänsä ajatellen, että jos vielä joskus tarvitsenkin tuon jo kertaalleen hylätyn mankelin.
Viimeisimmällä muutomatkallamme apunamme oli sisukas savolainen rakennusmies. Hän uurasti väsymättä koko viikonlopun tavarakuormamme kimpussa ja kylvi hyvää mieltä koko talkoojengiin.
Kun kolmannen päivän iltana kyselin hänen hyväntuulisuutensa salaisuutta, hän osoitti sormellaan taivaalle ja sanoi:” No mikä hätä miulla vois olla, kun Lordi pitää minusta huolta! Joka hetki, se on kuule lahjaa Lordilta. Se ennalta on jo siukin päiväs päättänny!”
Lordi pitää huolen. Sattuvasti murjaistu.
