Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fi”Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme” (Ps. 62: 9).
Viimeisten päivien aikana on tuntunut siltä, kuin viimeinenkin oljenkorsi olisi surullisina raksahtanut poikki ja toivo olisi uinut ”kuin hauki rannasta” -pyrähdyksellä vastakkaiselle lahdelle.
Vastoinkäymiset ovat seuranneet toisiaan ja ongelmat, joihin olemme rukoilleet Jumalan auttavaa kättä, hälyttävät tänään auttamattomana kirkuvan punaista valoa, eikä apua ole näköpiirissä. Väsynyt sielu yrittää taipua monelle mutkalle jääden koko ajan riittämättömäksi joka suuntaan.
Minun henkilökohtainen huutoni oli eilen kaikessa yksinkertaisuudessaan: ”Jumala, oletko Sinä oikeasti siellä?” Sen suurempaa uskonsankaruutta ei näinä päivinä ja näissä haasteissa ole löytynyt tämän raamattuopettajan paidan alta.
Mutta sitten taas tänään aamukahvilla törmään Psalmiin 62 ja sen jakeeseen 9. Se iskee epätoivooni ja -uskooni kuin Muhammed Alin painava nyrkkeilyhanska ohimooni ja pakottaa minut ottamaan kantaa: välimuotoja ei ole, tulen joko -tai -risteykseen. Joko saan luottaa kaikissa – siis kaikissa – asioissa Jumalaan ja Hänen apuunsa, tai sitten Raamattu on satukirja. That´s it.
Usko ei synny eikä pysy ihmisessä itsessään. Me tarvitsemme sitä ulkopuoleltamme samoin kuin auto tarvitsee käydä toistuvasti tankkaamassa. Huomaan pysähtyväni tämän yhden jakeen kohdalle, itku alkaa nousta ylös Jumalan valtaistuinsaliin ja tyynnyttelevä Isän olkapää tarjoutuu alas luokseni Daavidin sanojen saattelemana.
”Luottakaa aina Jumalaan.” Ei yhtään muttaa, ei yhtään poikkeusta, ei asiaa eikä ihmistä, joka ei voisi sulkeutua tämän yhden, kattavan lupauksen alle. Tuntui tänään miltä tuntui. Huomisen määrää Jumala.
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.
