Luotettavat lupaukset

Vuodenvaihde oli täynnä suuria lupauksia, joista useimmat päättyvät pettymykseen. Ryhmässä pystytettiin ryhtiliikkeitä, hiljaisuudessa ja salaa päätettiin pahojen tapojen lopettamisesta. On luvattu elämäntapamuutoksia, aloitettu laihdutuskuureja ja päätetty tehdä loppu työnarkomaniasta. Eikä tässä lähellekään kaikki.

Mutta en palaa nyt kaikenkarvaisiin lupailuihin. Laaja media- ja sometuutisto hoiti sen puolen, kuten aina. Jokavuotista lupausbulkkia pukkasi rasitteeksi asti.

Lupailujen sijaan voisimme keskittyä alkaneen vuoden aikana lupauksiin, joita ei petetä eikä pureta. Niiden toteutuksesta vastaa ”kaiken hyvän tuoja ja suoja ihmisten”. Kristityn olosuhteista riippumaton syväilo syntyy Jeesuksen läsnäolon todellisuudesta. Hänen luokseen saa jokainen Jumalaa kaipaava tulla. Lähestymiskiellot on purettu. Olet tervetullut!

Syväilo on hiljaista iloa Jumalan sanan lupauksista, joista suurin on se, että jokainen, joka huutaa Jeesusta avukseen, pelastuu. (Room. 10:13) Se huuto vaimenee joskus kuiskaukseksi, mutta kuulolla on silloinkin koko taivaan valtakunta ja Herramme itse! Syväilo on riemua siitä, että saamme kääntää katseen omista synneistämme, kurjista kokemuksistamme, kipeistä tunnoistamme, peloistamme ja huolistamme Jumalan tekoihin meidän ulkopuolellamme. Ne kantavat meitä itsestämme tai kokemuksistamme huolimatta. Kun me katsomme Jumalan tekoihin ja lupauksiin ulkopuolellamme, Jeesus saa sijaa meissä. Jeesuksen sanoin: ”Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’.”  (Joh. 7:38)

Jeesuksen kutsu ei ole vihainen käsky tai tilillepano, vaan eksyneitä lampaita etsivän paimenen rakkauden kutsu, vakuuttava ja sydämellinen. Siinä on sama rakkauden henki, joka oli Jeesuksen sanoissa Matteuksen evankeliumissa: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Matt 11:28). Tähän kutsuun Johannes on liittänyt Jeesuksen suurenmoisen lupauksen: ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh 6:37)

Uskaltaisimmeko katsoa rohkeasti tuleviin vuosiin luottaen, että Herra on kanssamme joka päivä siten, että elämämme kipeät kohdatkin ovat hänen kaiken kattavan johdatuksensa tummia lankoja, jotka kokonaisuuden tähden pitää kutoa, vaikka emme kykene näkemään niissä mitään hyvää tai kaunista? Uskaltautuisimmeko luottamaan levollisemmin siihen, että kaikella, mitä meille tapahtuu, on mielensä? Olisiko Herramme antama tie monimutkaisuudessaan niin suora ja viisas, että se ylittäisi täysin käsityskykymme?

Jumalan armo tulee todeksi heikkoudessamme. Tummaa taustaa vasten se näkyy kirkkaimmin. Jumalan voima asuu hauraissa astioissa ja niin sen pitää olla, ettemme luulisi sen olevan omaa voimaamme. Paavali kirjoittaa 2. Kor. 4: ” Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.”

Miten pysymme Jumalan lupauksien alla? Luetaan sanaa joka päivä, vaikka yksi jae, mutta luetaan. Se ei ole käsky, vaan lupaus, että Jumalan sana ei koskaan palaa tyhjänä. Se jakaa väistämättä siunauksensa. Kun polvet notkistuvat lisäksi ehtoollispöytään, ei siunattua vuotta voi välttää.

Artikkeli on Elämä-lehden 1/2025 pääkirjoitus