Luottamusta sielun metelissä ja vuoristoradassa

“Hän vain haluaa hyötyä sinusta taloudellisesti,” kirjoitti erään ystäväni ystävä. Pöyristyttävä väite, mutta mahdollinen. Asuessani Etelä-Afrikassa olinhan tullut ennenkin taloudellisesti hyväksikäytetyksi. Halusin takuulla kuulla asiasta lisää, ja sovimme juttelevamme parin päivän päästä.

Kun keskustelin asiasta Jumalan kanssa, koinkin, ettei minun olisikaan hyvä kuulla asiasta lisää.

— Mutta miten voin luottaa häneen?

— Uskallatko rakastaa? Jos valitset rakastaa, silloin et tule hyväksikäytetyksi.

En siis kysellyt asiasta enää. Jumalan armon avulla pystyin ojentautumaan hengen enkä “lihan” mukaan. Toki minulla on nyt tuntosarvet koholla, ja pyydän, että Pyhä Henki paljastaisi ystäväni mahdolliset piilossa olevat motiivit.

“Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja ytimet, se paljastaa aikeemme ja ajatuksemme” (Hepr. 4:12). Nostan tästä sen, että ihmisen sielu ja henki ovat erilliset. Hengellisessä todellisuudessa olemme uudestisyntyneinä jo pyhiä ja nuhteettomia (Kol. 1:22). Se on se, keitä tositodellisuudessa olemme. Elämme kuitenkin vielä täällä, missä sielu ja ruumis pitävät meteliä ja aiheuttavat vuoristorataa. Ja taitaa olla, että niin kuuluukin olla.

David Gregory nimittäin kirjoittaa kirjassaan The Rest of the Gospel (nimi sisältää sanaleikin: loput evankeliumista tai evankeliumin lepo), että heittelehtivä sielu on Jumalan suunnitelma. “Tämä keinuliike on ehdottoman tärkeä Jumalan suunnitelmassa, koska kuinka usko voisi toimia minussa ilman tätä sielun heittelyä?” Pettymykset, kivut, loukkaantumiset, epävarmuudet ja muut elämän haasteet ovat ikäänkuin materiaalia, jossa voimme laittaa luottamusta käytäntöön. Ojentaudunko eri tilanteissa sielun vai hengen mukaan?

Uskalla luottaa Jumalan hyväksyntään

Tämä on Luota Jumalaan -sarjan viimeinen osa. Olemme pyöritelleen luottamisteemaa Psalmin 23 pohjalta. Luottamusta käsitellään Psalmeissa usein, ja erityisesti se toistuu Daavidin psalmeissa.

Oletko huomannut, kuinka vapaasti Daavid ilmaisee tunteitaan ja ajatuksiaan Jumalalle? “Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi?” “Tee loppu jumalattomien pahuudesta.“ “Jääkööt hänen lapsensa orvoiksi!” Psalmien lopussa hän kuitenkin usein osoittaa vankkumatonta luottamusta Jumalaan: “Minä luotan sinun armoosi, saan iloista sinun avustasi.” “Sinä, Herra, suojelet meitä, sinä varjelet meitä joka hetki tämän pahan ajan keskellä.” “Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön iso, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.”

Mekin voimme ilmaista tunteitamme ja ajatuksiamme vapaasti Jumalalle, olla rehellisiä. Mutta käännetään katseemme Daavidin lailla lopuksi Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. Se vähentää pelkoa, tuo toivoa sekä lisää luottamusta ja hyvinvointia.

Paavali kirjoitti, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta: “Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38–39)

Luottamus on sitä, että suostun rakastetuksi heikkona ja vajavaisena ihmisenä.

Amerikansaksalainen teologi ja filosofi Paul Tillich kiteyttää, että pohjimmiltaan luottamus on rohkeutta vastaanottaa hyväksyntä (trust is courage to accept acceptance). Ovatpa olosuhteet millaiset tahansa, ja reagoimmepa niihin miten tahansa, voimme löytää turvan ja levon ojentautumalla sen mukaan, minkä tiedämme todeksi.

Jumala on hyvä ja hänellä on hyvä tahto meitä ja koko ihmiskuntaa kohtaan. Silloinkin kun tuntuu mahdottomalta hyväksyä olosuhteita, luottamus kääntyy kohti Jeesusta, joka sanoo: “En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.” (Joh. 14:18)

*

Lue Voiko Jumalaan luottaa -sarjan aikaisemmat blogit tästä.