Kirjoittanut
Kirjoittaja on hoitovapaalla oleva kahden lapsen äiti, jonka sydän sykkii lähetystyölle ja taiteelle.
Pari vuotta sitten pääsin Santiagon tien pohjoisreitin varrella vierailemaan Guggenheimin taidemuseossa Bilbaossa. Astelin epätyylikkäillä vaelluslenkkareillani kuuluisan taidemuseon käytäviä imien itseeni innostuneena nykytaiteen ja erikoisen arkkitehtuurin raikkautta. Samalla pintaan pyrki toinenkin tunne. Harmitti, koska useimpien esillä olleiden taiteilijoiden teokset viestivät katsojalle aivan muusta kuin Jeesuksen tuntemisesta. Olisi ollut suurenmoista aistia taiteesta rohkea totuuden tuoksu kuuluisassa museossa, jossa tuhannet ihmiset käyvät vuosittain.
Guggenheimissa tajusin kirkkaammin kuin koskaan ennen, miten suuri valta taiteella ja luovalla ilmaisulla on välittää maailmankuvaa ja vaikuttaa siihen, mitä ihmiset arvostavat ja pitävät totena. Usein rivien välistä paistaa esimerkiksi idän filosofioiden ja relativismin vaikutus tai pakanauskontojen romantisointi. Nykytaide ei suinkaan sytytä kaikkia, mutta jokainen ihminen kuitenkin kuluttaa kulttuuria jossain muodossa. Televisio-ohjelmat, podcastit, journalismi, elokuvat, teatteri, kirjallisuus, sarjakuvat, musiikki, tanssi ja kuvataide sekä valtava määrä muita kulttuurin kanavia ovat materiaalia, joista ihminen ammentaa aineksia oman elämänsä jäsentämiseen. Siksi luovien alojen ihmiset ovat todellisia arvojohtajia.
Kristinuskolla olisi valtavasti annettavaa kulttuurin ja luovuuden kentillä. Se kuitenkin edellyttää uskallusta tulkata Jeesus-uskoa ja kristillistä maailmankuvaa erilaisiksi tarinoiksi, kuviksi, allegorioiksi, tunnelmiksi, estetiikaksi, metaforiksi ja arvoiksi. Kun luova kristitty käyttää lahjojaan, hänellä on mahdollisuus muistuttaa ihmistä toisesta todellisuudesta herättäen tämän kysymään itseltään oleellisia kysymyksiä elämästä ja kyseenalaistamaan ympäröivän maailman sloganeja. Jotain tämän tyyppistä taisi itse Jeesuskin harjoittaa jo pelkästään itse olemuksellaan sekä puhuessaan yleisölleen vertauskuvin käyttäen sen ajan sanastoa.
Miltä luovuuden ja uskon integroiminen voisi näyttää käytännössä? Kristillisestä maailmankuvastaan ammensivat nerokkaasti aikanaan kirjailijoina esimerkiksi J.R. Tolkien sekä C.S. Lewis, joiden teokset rikastavat yhä edelleen laajan yleisön elämää. Makoto Fujimura puolestaan on teologisesti valveutunut kuvataiteilija, joka on myös julkaissut useita kirjoja luovuuden ja uskon suhteesta. Lista on tietenkin paljon pidempi.
Olen myös itse prosessoinut paljon luovuuteni sijoittumista osaksi laajempaa kutsumustani kristittynä. Valokuvaus, maalaaminen ja kirjoittaminen ovat minulle tapoja olla, enkä ole saanut niihin koskaan formaalia koulutusta. Olen silti pyrkinyt kehittymään niissä ja tullut siihen tulokseen, ettei Jumala ole antanut minulle näitä lahjoja sattumalta tai pelkästään omaksi virkistyksekseni. Niinpä pyrin käyttämään niitä myös ihmissuhteissani palvelemiseen sekä osana lähetin tehtävääni. ”Toisen todellisuuden kielioppi” on tällä hetkellä pyörivä valokuvanäyttelyprojekti, jonka toteuttamiseen työnantajani antoi minulle vapaat kädet ja tarvittavat resurssit. Se syntyi, kun halusin tuoda ihmisten nähtäväksi kuvia ja tekstejä, jotka herättävät kysymyksiä elämän suunnasta. Katsotaan, mihin oma taidetieni vie tämän jälkeen.
Mietin usein niitä kristittyjä, joiden kutsumuksena tai osana sitä on luovuus. Toivoisin, että meistä yhä useampi pysähtyisi miettimään uskomme suhdetta taiteelliseen kutsumukseemme ja rukoilemaan Jumalalta johdatusta lahjojemme käyttöön. Haaveilen, että totena ja arvokkaana pitämämme saisi vapaasti hengittää tuotostemme läpi virkistäen, ravistellen, puhutellen ja koskettaen kanssamatkustajiamme.
