Kirjoittanut
FT Eila Murphy tutkii Aasian mediakenttää ja kristillisten mediasisältöjen käyttäjiä. Hän on Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) projektityöntekijä.Oletko koskaan maahanmuuttajan nähdessäsi miettinyt, minkälainen hänen taustansa mahtaa olla? Miksi hän on alunperin lähtenyt kotimaastaan, tutun kulttuurin, kielen, ilmaston ja uskonnon parista aivan erilaiseen ympäristöön?
Yksi syy kotimaasta lähtöön voi olla pakko. Kotimaassa on tapahtunut jotakin sellaista, mikä on pakottanut lähtemään. Kuten Pol Potin valtakausi Kambodassa. Kambodasta lähdettiin vuosina 1975-1988 ensin pakolaisleirille, kenties toisellekin pakolaisleirille, ja siitä eteenpäin, useimmiten USA:han, Australiaan, Kanadaan tai Ranskaan.
Useimmat pakolaiset näissä maissa kipuilivat sopeutumisensa kanssa, olihan heillä valtaväestöä alhaisempi koulutus- ja taitotaso. Monet olivat lukutaidottomia, mikä vaikeutti uuden kielen oppimista. Kun perheen lapset joutuivat kouluun, vanhemmat eivät voineet tukea heidän koulunkäyntiään, koska eivät osanneet kieltä. Myös kotimaan kulttuuriperinnön välittäminen lapsille oli vaikeaa.
Kambodalaiset ovat enimmäkseen buddhalaisia. Uuteen maahan tulleet munkit ovat perustaneet uskontonsa temppeleitä. Ne ovat muodostuneet kambodalaisen identiteetin, historian ja kulttuurin kehdoiksi monelle pakolaiselle. Toinen kulttuurin säilyttämisen tapa ovat vuosittaiset juhlat. Kambodalaisille tällaisia ovat vesikarnevaalit ja uusi vuosi.
Loung Ung kuvaa pakolaisuuttaan USA:ssa kirjassaan Lucky Child. Kirjaa ei ole suomennettu, mutta tässä minun suomentamani kohta lapsuuden ajan tilanteesta, kun hänet oli tuotu USA:han:
”Tiedän että uudessa kotimaassani ei ole sotaa, nälkää eikä sotilaita, joita pelätä. Silti mieleni pimeissä sopukoissa vaanivat Punaiset Khmerit, odottaen minua joka kulmalla. Vaikka kuinka juoksen, en pääse eroon ajatuksesta, että he ovat seuranneet minua tänne. Joskus pakenen sotilaita tukka valtoimenaan pitkän ruohon sekaan, aina pienelle joelle asti. Veden lorina rauhoittaa mieltäni ja sulkee pois sodan ajatukset…”
Loung Ung selvisi sodan jaloista uuteen kotimaahansa. Nyt hän auttaa Kambodan sodan uhreja ja maamiinoista vahingoittuneita.
