Maailmalla kristinusko menestyy, meillä ei – 9 lääkettä kirkon jäsenkatoon

Kirkkoon kuuluminen vähenee vuosi vuodelta. Vuonna 2018 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 68,6 prosenttia Suomen väestöstä. Se on 1,1 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Samaan aikaan kristittyjen määrä kasvaa globaalisti. Kristinusko ei ole suinkaan näivettymässä, päinvastoin.

Kirkolliskokous seuraavalle nelivuotiskaudelle valitaan 11. helmikuuta. Valittavat edustajat joutuvat varmasti pohtimaan, kuinka kirkon jäsenvuotoa voidaan tyrehdyttää. Viivähdän aiheen äärellä hetken. Tässä yhdeksän kohdan ohjelmaehdotus jäsenten säilyttämiseksi kirkossa (huom! kohdat eivät ole tärkeysjärjestyksessä).

1. Rakastetaan oikeasti. Jeesus jätti kristikansalle käskyn: ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut”. Tämä on valtava haaste. Rakkaudesta puhutaan paljon, mutta oikeasti se on vaikeaa, varsinkin jos toinen on epämiellyttävä ja käyttäytyy huonosti. Tai toisella on aivan toisenlaiset mielipiteet ja näkemykset asioista.
2. Edellinen ei ole mahdollista ihmisvoimin. Sen verran olen tässä lihallisessa ruumiissa viettänyt aikaa, että jos rehellinen olen, niin aika vähän minussa itsessäni on aitoa ja pyyteetöntä rakkautta. Tarvitaan siis Jumalaa. On käännyttävä Kaikkivaltiaan puoleen ja pyydettävä apua tässä rakkausasiassa. Jospa antaisin Isän ensin rakastaa minua, niin olisi minullakin evästä antaa eteenpäin.
3. Rakkaus ei ole vain sanoja vaan se on myös tekoja. Mitäpä koditon, yksinäinen, kiusattu, hylätty, työtön tai köyhä kostuu pelkistä rakkauden sanoista, jos rakkaus ei näy tekoina. Ei silti, kyllä kauniit ja rohkaisevat sanatkin antavat elämänrohkeutta. Mutta kuitenkin tarvitaan käytännön tekoja. Koteja kodittomille, ruoka-apua, nälkäisille, lämpimiä huopia ja vaatteita paleleville, ystävyyttä yksinäisille, vertaistukea aviokriisissä eläville, rinnalla kulkemista masentuneelle ja niin edelleen. Apu on vietävä sinne, missä sitä tarvitaan.
4. Katsomon väki kentälle pelaamaan. Nyt kirkossa on vähän kärjistäen sitä ongelmaa, että työntekijät tarjoavat palveluja seurakuntalaisille. Se on nurinkurista. Seurakunnan pitäisi koostua sekä työntekijöistä että maallikoista, jotka yhdessä rakentavat seurakuntaa. Kun kentällä on muutama pelaaja ja muut katsomossa, on seurauksena väsyneet pelaajat ja turhautuneet katsojat. Yleisön lahjat jäävät käyttämättä katsomossa. Siispä maallikoita enemmän vastuuseen. Näin saadaan lisää jalkoja ja käsiä toteuttamaan rakkauden kaksoiskäskyä ja Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä.
5. Riisutaan turhaa byrokratiaa. Nykyisellään seurakunnan työntekijöiltä tuntuu kuluvan liian paljon aikaa byrokratian pyörteissä. Kirjoitetaan suunnitelmia, mietintöjä, esityksiä, raportteja, ohjeistuksia jne. Istutaan työryhmissä, johtokunnissa, kokouksissa, valtuustoissa ja neuvostoissa. Kuka enää ennättää ja jaksaa rientää kertomaan ihmisille Kristuksesta?
6. Rakennetaan seurakuntayhteisöjä. Luodaan yhteisöjen syntymiselle otolliset olosuhteet ja tuetaan jo syntyneitä yhteisöjä. Yhteisölliset seurakunnat kasvavat niin Suomessa kuin maailmalla.
7. Tämän ei likimainkaan kattavan listan seitsemänneksi kohdaksi valitsen rukouksen. Oikeastaan rukouksesta koko homman pitäisi alkaa. Jos minulla olisi valta, kuuluttaisin Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon rukous- ja paastokuukauden, jonka aikana Suomen kristikansa joukolla etsisi Jumalan kasvoja. Jos haluamme löytää toimivia keinoja jäsenkadon tyrehdyttämiseksi, on neuvoa kysyttävä häneltä, joka on jokaisen ihmisen luonut.
8. Julistetaan selkeää ja ymmärrettävää evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Ei piiloteta Jeesusta. Ydinsanoma on väkevä ja muuttumaton, viestintäkeinot ja kieli voivat elää tässä ajassa. Evankeliumissa on Jumalan ja siten myös seurakunnan voima.
9. Pidetään kiinni Raamatun arvovallasta. Luotetaan Raamattuun ja opetetaan sitä. ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. 119:105)

Tässä ohjelmaehdotus kirkon ”pelastamiseksi”. Tosin voi olla, että vaikka kaikki yhdeksän kohtaa toteutuisi, väki silti eroaisi kirkosta. Jos kirkon sanoma ei kiinnosta, niin minkä sille mahtaa.