Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sleyn lähetysjohtaja ja Sanansaattaja-lehden päätoimittaja.Kirkon järjestämissä lähetyskumppanuusneuvotteluissa elokuun viimeisellä viikolla puhuttiin lähetystyön roolista muuttuvassa maailmassa. Erityisesti kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteerin, professori Jerry Pillaun luennossa nousi vahvasti esiin huoli maailman tilasta. Hän mainitsi Ilmastonmuutoksen, luontokadon, sodat ja epäoikeudenmukaisuuden tärkeimpinä maailmaa ja sen tulevaisuutta uhkaavina tekijöinä. Lähetystyön tehtävän hän luonnehti olevan näiden kriisien torjuminen ja työn tekeminen paremman maailman puolesta yhdessä kristillisinä kirkkoina. Professori Pillau puhui myös paljon toivosta ja totesi sen olevan kaikkein tärkein asia, minkä kirkot voivat ihmisille tarjota. Hänen puheessaan toivo näytti kiinnittyvän siihen, että kaikki tulee kerran olemaan hyvin, kun yhdessä, Jumalan voimassa, teemme työtä Jumalan valtakunnan tulemisen hyväksi.
Monella tavalla ajankohtainen ja koskettava luento herätti kuitenkin kysymyksiä. Eikö maailman vakavin kriisi yhä edelleen ole se, että suurin osa maailman väestöstä elää tuntematta Kristusta ja siksi iankaikkisen tuomion alaisina? Vaikka kirkoilla on varmasti paljon annettavaa ajallisten kriisien kohtaamisessa, eikö kirkkojen ja niiden tekemän lähetystyön tärkein tehtävä kuitenkin ole anteeksiantamuksen julistaminen Kristuksen veressä? Eikö se toivo, josta Raamattu puhuu, kiinnity ennen kaikkea ajan rajan taakse? Siellä, Jumalan iankaikkisessa valtakunnassa, joka ei tule meidän ponnistustemme aikaansaamana, kaikki tulee oleman hyvin.
Polarisaatio, joka jakaa kirkkoja erityisesti avioliittokysymyksessä, näyttää eriyttävän myös käsityksiä lähetystyöstä ja sen tavoitteista. Perinteistä lähetysnäkyä haastetaan yhä voimakkaammin.
julkaistu pääkirjoituksena Sanansaattajassa 17/24
