Kuluneen vuoden aikana medioissa on kirjoitettu Suomen 100-vuotisen historian vaiheista. Useissa teksteissä on pohdittu, mihin suuntaan kansamme tulevaisuutta seuraavan sadan vuoden aikana luotsataan. Kuka maata kehittää ja ketkä tekevät suunnitelmien toteuttamisen hankalaksi? Entä odottaako meitä kulman takana jokin sellainen odottamaton hyvyys tai onnettomuus, johon emme ole ollenkaan osanneet varautua?
Vanhan testamentin profeetta Jeremia kehottaa Jerusalemista Babyloniaan pakolla siirrettyjä israelilaisia toimimaan tarmokkaasti uuden kotikaupunkinsa hyväksi. Heitä pyydetään asettumaan kunnolla taloksi: rakentamaan uusille paikkakunnille omia koteja sekä istuttamaan puutarhoja ja nauttimaan niiden hedelmistä. Profeetta käskee heitä ottamaan itselleen puolisot ja hankkimaan lapsia. Tavoitteena on hyvinvoinnin lisääntyminen, ei muukalaisuuden vuoksi sen vähentyminen. Kirjeen painokkaimmat sanat kuuluvat: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”
Kristikansana elämme eräällä tavalla muukalaisina tässä maailmassa. Juuri sen tähden meitä pyydetään toimimaan sen alueen hyväksi, jossa asumme. Suomen hyvinvointi kaikkien muiden maiden hyvinvoinnin rinnalla on yhteinen etumme.
Omasta näkövinkkelistäni perheiden parhaaksi toimiminen on sitä kaikkein matalinta ruohonjuuritason hyvän lisäämistä. Vertaisryhmät tekevät välillä ihmeitä. Omien kipeiden tarinoiden sanoittaminen yhdessä Jumalan avun kanssa saavat ongelmat näyttämään ratkottavissa olevilta.
Inhimilliset ongelmat kannattaa hoitaa ihmisen kokoisesti, eikä ongelmia pidä ylihengellistää. Silti rohkealla kristillisyydellä, kristillisen sanoman ja arvojen esillä pitämisellä, on maamme tulevaisuuden näkökulmasta väliä. Suolalla ja valolla on paikkansa. Yhteisen hyvinvoinnin eteen ponnisteleminen kaikin käytettävissä olevin keinoin seuraavan sadan vuoden aikana kannattaa.