Kirjoittanut
Suuri asia pastorin työssä on, kun näkee Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen muuttuvan todeksi ihmisen elämässä. Tarkoitan nyt ennen kaikkea niitä, jotka ovat pitkään luulleet, että heidän pelastuksensa on heidän itsensä vastuulla. Sana Jeesus kyllä on tuttu, mutta siitä huolimatta uskoon suhtaudutaan lähinnä kokoelmana erilaisia ohjeita ja käskyjä. Täytyy pitää huoli siitä, että elää niin kuin Jumalan lapsi. Kaita on tie ja ahdas on portti. Täytyy kytätä ja huolehtia myös muista, etteivät he vain lankeaisi. Hengellisyys vaikuttaa ihmiseen itseensä ja myös ympärillä oleviin ihmisiin.
Kun tämä rakennelma saa sitten Jumalan armosta luhistua, ja esiin nousta uusi Kristuksessa vapaa ihminen, se on kaunista. Ihminen on vähitellen kuin eri ihminen. Hänestä tulee se uusi luomus Kristuksessa. Nyt hänen pelastuksensa edusmies ja vastuuhenkilö on Jumalan Poika itse. Hän itse voi hellittää ja iloita. Enää ei tarvitse teeskennellä ja näytellä. Tämä kaikkein tärkein sisäinen muutos on perustuksia vavisuttava maanjäristys, joka alkoi pääsiäisenä.
Pääsiäisen maanjäristys alkoi siitä, kun Jeesus kuoli. Uhrikuolema halkaisi temppelin kaikkeinpyhimmän väliverhon ja alttari tuhoutui. Tämä tarkoitti sitä, että Jerusalemin temppelin uhri lakkasi. Jumala antoi omassa Pojassaan kertakaikkisen uhrin. Enää ei tarvita mitään muuta uhria.
Jeesuksen uhrikuolema järistää kaiken hengellisen elämän perustuksia. Sydämemme temppelissä meillä kaikilla on uhrialttari, jossa niin kovin mielellämme kävisimme kauppaa Jumalan kanssa. Haluaisimme harjoittaa uhraamista, että sillä tavalla tulisimme kelvolliseksi Jumalan edessä. Toinen tuo uhrina rukouksiaan, toinen rakkauttaan, kolmas hyviä tekojaan, neljäs armolahjojaan ja viides hurskasta ja palavaa hengellisyyttä. Tämän sydämemme uhrialttarin keskeisin ajatus on se, että kyllä Jumala nyt mielistyy minuun. Kyllä minä nyt kelpaan, kun minä tuon Jumalalle sitä ja tätä omasta hurskaudestani.
On kuitenkin niin, että tämä sydämen uhrialttari on omavanhurskauden temppelin kaikkeinpyhin. Kristus lopetti kertakaikkisella uhrillaan Jerusalemin temppelin uhrin. Samalla tavalla hänen ristinkuolemansa lopettaa kristityn sydämen väärän uhrin. Rakas kristitty, Kristus täytti kaiken mitä uhriin tarvitaan. Omavanhurskauden uhrialttarilla mikään ei milloinkaan riitä ja ihminen joutuu sen äärellä piinalliseen orjuuteen. Lopulta kristittyä koko ajan pelottaa, sillä aina on mahdollista, ettei oma uhrini riitä. Ihminen jää pelon vangiksi. Mutta sinä, rakas kristitty, saat vapautua siitä. Siksi Kristus uhrasi itsensä kertakaikkisena uhrina. Elä tästä kertakaikkisesta uhrista! Anna Vapahtajan halkaista väärä alttari sydämestäsi! Hänen vanhurskautensa kyllä riittää nyt ja aina.
Samaan maanjäristysten sarjaan kuuluu ylösnousemuksen yhteydessä tapahtunut maanjäristys. Hauta oli aukaistu ja kuolema voitettu. Silloin kivi vieritettiin tyhjän haudan suulta.
Asiasta kirjoittaa hienosti uskonpuhdistuksen ajan jälkeen elänyt opettaja: ”Kristuksen noustessa kuolleista tapahtui suuri maanjäristys (Matt. 28:2). Ei Kristuksen hengellinen ylösnousemuskaan tapahdu ilman vakavaa järkytystä ja sydämen murtumista. Vanhaa Aadamia ei voida tukahduttaa ilman kamppailua ja vastarintaa. Siispä ei Kristuskaan voi hengellisesti nousta kuolleista sinussa ilman suurta järkytystä. Ei Kristuksen hengellinen ylösnousemus tapahdu ilman synnin pois pyyhkimistä; mutta synnin pois pyyhkiminen ei tapahdu, jos syntiä ei tunneta. Synnin oikeaa tuntemista taas ei ole, missä ei ole sydämen vakavaa murtumista synnin todellisuuden edessä. Ei siis tapahdu Kristuksen hengellistä ylösnousemusta, jos sitä ei edellä sisäinen sydämen murtuminen. Tässä sinulla on hengellinen ylösnousemus synneistä (Matt. 28:2). (Johan Gerhard, Uskon pyhä salaisuus)
Johan Gerhardin kuvaama sydämen murtuminen synnin todellisuuden edessä tarkoittaa sitä, että käsitämme olevamme kuolleita ilman ylösnousemuksen apua. Kun käsitämme ja tunnustamme, ettemme voi itseämme auttaa, silloin ylösnousemuksen voima avaa hengellisen hautamme. Synnin todellisuus on kuolema. Hengellinen ylösnousemus tarkoittaa sitä, että sydämemme hauta avataan ja että astumme uuteen elämään Kristuksen kanssa.
Tämäkin on hyvin vaikeaa tunnustaa. Niin kovin mielellämme me sanoisimme, että kyllä me itsekin omin voimin elämme ja kyllä me selviämme, mutta kristinuskon suora totuus on: ”ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.”(Room 3:11-12) Olemme haudoissamme ilman Jumalan apua. Ja Jumalan apu kaikille, jotka apua tarvitsevat on se, mitä pääsiäistroparissa lauletaan: Kristus nousi kuolleista ja kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi! Jeesus elää, vaikka omassa itsessämme olemme kuolleet. Tätä enkelit julistavat meillekin koko ajan.
Paikka, jossa tulemme osalliseksi näistä molemmista maanjäristyksistä, on Raamatun mukaan kaste, joka liittää meidän Vapahtajamme kuolemaan ja ylösnousemukseen.”Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa.”(Room 6:3-5)
Nouskoon siis Kristus kuolleista ja eläköön sinussa, jotta saisit iankaikkisesti elää hänen kanssaan. ”Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; häneen ei toisella kuolemalla ole valtaa.” (Ilm. 20:5) Jos tahdot tulla ruumiiden ylösnousemuksessa sisälle elämään, tulee Kristuksen tässä elämässä, joka päivä, nousta kuolleista sinussa. Amen.
