Kirjoittanut
Juha Vähäsarja on Elämä -lehden päätoimittajaEnnen ylösnousemuksen riemua Magdalan Maria joutui kohtaamaan sielun pimeän yön, Vapahtajan kuolemisen kokemuksen, joka lienee kokemuksista raskain. Niinhän mekin joudumme kohtaamaan kuoleman todellisuuden, pelottavan ja lopulliselta tuntuvan – eikä sittenkään mikään ole meille kristityille kuolemassa loppu, vaan aivan uuden elämän alku.
Oman surunsa keskellä Maria tahtoi tehdä Jeesukselle vielä viimeisen palveluksen. Sitä varten hän oli varannut kallista ja hyvän tuoksuista voidetta. Ja jo aamulla varhain, vielä hämärässä, hän lähti haudalle palvellakseen viimeisen kerran Herraansa.
Marian syvä sitoutuminen Vapahtajaan alkoi jo silloin, kun Jeesus oli ajanut Mariasta pois seitsemän pahaa henkeä. Maria oli kuulunut halveksittujen ja hyväksi käytettyjen joukkoon. Pahat henget olivat kiusanneet häntä ja pitäneet häntä jo varmana saaliinaan. Mutta Jeesuksen kohtaaminen muutti kaiken toiseksi. Sydämeen asettui pahan sijaan Pyhä Henki; vanhurskaus, ilo ja rauha; hengen hyvät hedelmät. Syntinen ja kuolevainen hän edelleen oli, menneisyyden arvetkin varmaan vielä tuntuivat, mutta nyt hän oli armahdettu syntinen ja sydämessä asui Pyhä Henki. Rakkaus vapauttajaansa sitoi Marian vielä kuolemankin hetkellä Jeesukseen.
Saattoi olla, että juuri Maria oli se, jolle Jeesuksen kuolema oli niin järkyttävä asia, ettei hän olisi selvinnyt ilman vakuutusta, että kaikki ei pääty ristin ja haudan äärelle. Paljon anteeksisaaneen tuska ja rakkaus oli tavanomaista syvempi.
Magdalan Maria kulki pääsiäisenä edeltä valmistetuissa teoissa. Jumalan valtakunnassa kaikkeen pimeyteenkin liittyy aina kirkkauden kosketus. Surullisin ja raskain askelin hän laahusti kohti Jeesuksen hautaa. Mutta Jumala oli myös sinne kulkenut edeltä. Kivi oli poissa, Jeesus oli herätetty kuolleista, hauta oli tyhjä. Nähtyään tyhjän haudan Marian olemus muuttui. Marian laahustavat askeleet vaihtuivat juoksuksi: ”Maria lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Pietarille…”, kuvaa Johannes. (Joh. 20) Vielä tässä vaiheessa juoksun syy oli pelko ruumiinryöstöstä, mutta pian järkytyksen kokenut Magdalan Maria sai kohdata ylösnousseen Jeesuksen kasvotusten. Sielun synkkä yö vaihtui uudeksi aamuksi. Maria sai nähdä, että Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan vei Jeesuksen katkeraan kuolemaan ja ihmeelliseen ylösnousemukseen. Ja kaikki surun peittämät päät saavat tulla osalliseksi ylösnousseen rakkaudesta. Mika Waltarin runon sanoin:
”Me katselimme sinun kulkuasi painunein päin,
Maria Magdaleena ja minä,
ja sinä rakastit meidän väsyneitä sydämiämme,
nälkäisiä sydämiämme, oi Kristus”.
Rakasti niin, että sovitti meidät Jumalan kanssa. Rakasti niin, että antoi kasteen elämän lahjaksi. Rakasti niin, että antoi uskon lahjan ylösnousseeseen. Ja hän rakastaa meitä yhä edelleen niin, että hän ottaa murheemme omakseen ja muuttaa sen iloksi, kun on sen aika.
On totta, että Jumalan odotus voi olla ajoittain raskasta ja väsymys voi saada meistä otteen. Usein ylösnousemuksen aamua edeltävät monet vaikeat hetket ja oudot retket. Niistä me jokainen saamme osamme.
Pääsiäisen sanoma kuitenkin laskeutuu juuri sinne: meidän odotukseemme, kaipaukseemme ja ikäväämme. Meidän kipuihimme, kärsimättömyyteemme ja avun huokausten keskelle.
Kunnes näemme Herraamme kasvoista kasvoihin.
Artikkeli on Elämä-lehden 4/2021 pääkirjoitus
