Kirjoittanut
Olen seinäjokinen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja. Kristillisiä harrastuksiani ovat mm. Israel-työ, jota teen oman kirkkokuntani ohella myös Israelin Ystävien liittohallituksessa sekä Kristillinen teatteriyhdistys Kristy, jossa olen pari kymmentä vuotta näytellyt ja pari näytelmää olen itsekin teatterille kirjoittanut. Siviilissä olen sairaanhoitopiirin johtaja, sairaalaneuvos, ns. soteveteraani, kymmenen vuotta soteuudistusta tehnyt ja siinä myös omat traumani hankkinut. Yhden vaimon mies, kahden aikuisen tyttären isä ja yhden tyttären tyttären ja yhden tyttären pojan ukki. 68-kertainen maratonin juoksija.Suomalaisia ja varmaan eteläpohjalaisia erityisesti on järkyttänyt viime päivinä uutiset pedofiliasta, lasten hyväksikäytöstä ja jopa raiskauksista. Meitä pohjalaisia tietysti kauhistuttaa se, että rikokset ovat tapahtuneet osittain Etelä-Pohjanmaalla ja eteläpohjalaisten miesten tekeminä . Oikeudenkäynti tapahtuu sen vuoksi Seinäjoella. Ei olisi uskonut, että tuollaista voi olla meilläkin!
Media nosti isosti esille sen, että pääepäilty on ollut seurakunnan luottamustehtävissä ja yövahtina rippikoululeireillä. Näin tämä näyttää olevan: media odottaa, että kristillisten seurakuntien jäsenet olisivat käyttäytymisessään erityisen puhtaita, ja sitten, kun joku aktiivinen seurakuntalainen joskus jää kiinni, asia on lööpeissä. Samalla leimautuu valitettavasti koko seurakunta.
Ei sinänsä ole mitenkään väärin odottaa, että Kristuksen seuraaja koettaisi elää niin, että olisi nuhteeton niin Jumalan kuin ihmisten edessä. Se on sitä kilvoittelua ja parannuksen tekoa, johon Jumala meitä kutsuu. Mutta julkinen riekkuminen lankeemusten ympärillä harmittaa.
Kristityn on tärkeätä ajatella käyttäytymistään myös siitä näkökulmasta, että ”maailma ”kyllä seuraa meitä ja synnyttää ikäviä mielikuvia, jos yhtään vaan aihetta löytyy. Paavali toteaa seurakunnan kaitsijasta, että ”hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta” ja hienoa olisi jos tämä hyvä todistus olisi meistä jokaisesta.
Maineen hallinta on tärkeätä ja se on myös hyvin raamatullista, koska meidän maineemme joko auttaa tai vaikeuttaa evankeliumin julistamista. Jopa Jeesus oli kiinnostunut maineestaan: ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?”
Kirkon ja seurakunnan maineesta on vastuussa jokainen seurakuntalainen, koska, kuten Pietari muistuttaa, on ”Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä.” Sitä ”mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyyttä” ovat leimat, joita meihin lyödään yleistämällä yksittäiset teot koko seurakunnan teoiksi. (Lestadiolaisia on tässä suhteessa taidettu kaikkein eniten lyödä).
Kilvoitellaan siis myös siinä, että koko Kristuksen seurakunnalla olisi hyvä maine. Puhutaan ja ajatellaan hyvää kaikista Kristuksen seuraajista tunnustuksesta riippumatta, ollaan ystävällisiä ja auttavia myös ulkopuolisia kohtaan, kunnioitetaan kaikkia, jokaista ihmistä.
Toinen asia sitten on, että kun kaikesta huolimatta aina joskus seurakunnat ja uskovat joutuvat negatiivisiin uutisotsikkoihin, olisi hyvä, jos olisi valmiiksi mietitty kriisiviestinnän ja maineenhallinnan toimintatavat. Kristillisiin arvoihin sopivat hyvin rehellisyys ja avoimuus. Niitä kun sovelletaan, yleensä selvitään paremmin kuin piiloutumalla tai vaikenemalla.
