Kirjoittanut
Juha Vähäsarja on Elämä -lehden päätoimittajaLopunajan merkkejä on tarkkailtu kautta historian Raamattu toisessa kädessä ja toisessa kädessä Neuvostoliiton, Euroopan tai Lähi-idän kartta. Monet ovat asetelleet päivämääriä maailmanlopulle ja yhtä monet ovat niissä erehtyneet.
Kun Jeesus sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’”, hän tarkoitti, että vaikka merkkejä voidaankin tarkkailla, on se kuitenkin pohjimmiltaan turhaa puuhaa. Alkukielen termi ”vartioida” tai ”tarkkailla” tarkoittaa samaa kuin tehdä lääketieteessä diagnoosi tai niin kuin astrologiassa joku yrittää tutkailla tähtitaivaan merkkejä. Jeesus torjuu tällaisten diagnoosien ja ennustusten tekemisen. Samoin Jeesus torjuu valtakunnan rajojen määrittelyn, ”se on täällä” tai ”se on tuolla”. Valtakunnalla on toki rajansa, mutta maantieteellistä tai poliittista rajaa tässä maailmassa sille ei voida vetää.
Kukaan ei voi sanoa, milloin loppu tulee. Alkukristityt olivat varmoja, että loppu tulee heidän aikanaan. Niin oli Luther ja niin ovat olleet monet muutkin. Ja näin sen tulee ollakin. Mekin olemme varmoja siitä, että Jeesuksen paluu on lähempänä kuin ketään koskaan meitä ennen. Jos loppu on ollut ennen lähellä, niin nyt se on vielä lähempänä. Vaikka me emme laskeskele päiviä, voimme todeta, että maailman kehitys menee Jumalan sanan viitoittamaa tietä. Tähän tulokseen täytyy tulla, kun Raamatun Jeesuksen paluuta edeltäviä tapahtumia tutkaillaan. Mutta sitten, kuitenkin, hänen tulonsa tulee olemaan jokaiselle yllätys. Näin Raamattu yksiselitteisesti opettaa.
Vain yhtä merkkiä Jeesus ohjasi katsomaan, Joonaan merkkiä. Sitä, kuinka hän kuolee ihmiskunnan syntien tähden ja nousee kuolleista kuoleman voittajana. Siinä on merkkien merkki kaikille kristityille kaikkina aikoina. On sanottu: me elämme salaman leimahduksen ja sitä seuraavan jyrähdyksen välistä aikaa. Salaman leimahdus tapahtui Jeesuksen ristille naulitsemisessa. Kaikki oleellinen tehtiin Golgatan kummulla ja Herramme ylösnousemuksessa. Nyt odotellaan vain jyrähdystä, Jeesuksen saapumista uudelleen maanpäälle kaikkien nähtävällä tavalla.
Mitä ajatella pandemioista, ilmastokriisistä tai riehuvista sodista? Olisiko syytä laittaa päät pensaaseen tai vaipua epätoivoon, kun maailmanlopun synnytystuskat painavat päälle? Altakaan ei pääse pois. Eikö Raamattu todellakaan lupaa meille toivoa?
Raamattu ei kuvaa tulevaisuuden tapahtumia siksi, että pelkäisimme, vaan siksi, että tietäisimme. Se ei lupaa sellaista, mitä ei tule tapahtumaan. Se vain kertoo sen, miten asiat tulevat menemään. Mainitut ilmiöt ja tapahtumat tulevat tapahtumaan ja sitten Jeesus palaa – näkyvästi ja vastaansanomattomasti, niin ettei kenenkään tarvitse miettiä tuliko hän lopulta vai ei. Sen jälkeen seuraa oikeudenmukainen tuomio koko maailmalle. Meille kristityille, jotka olemme panneet toivomme Jeesukseen, alkaa taivas. Sillä sitä, joka on antanut Jeesuksen tulla luoksensa sanan ja sakramenttien kautta, ei tuomita kadotukseen. Hänet on puettu Kristuksen vanhurskauteen ja hänet on kätketty Jeesuksen haavojen suojaan. On hyvä muistaa, mihin me olemme varjojen maasta matkalla: ”Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.” (Jes. 65:17-18)
Artikkeli on Elämä-lehden 1/2023 pääkirjoitus
