Kirjoittanut
FT Eila Murphy tutkii Aasian mediakenttää ja kristillisten mediasisältöjen käyttäjiä. Hän on Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) projektityöntekijä.Charlie Hebdo -lehden pilakuvista seuranneet terrori-iskut ja mellakat nostattivat pientä levottomuutta myös Aasiassa. Indonesian viranomaiset ovat erityisesti tarkkailleet mediataloja. Toistaiseksi tilanne on pysynyt rauhallisena.
Indonesiassa ajatellaan median tehtävästä hieman eri tavalla kuin Euroopassa. Siellä media nähdään konfliktien ratkaisijana ja sillan rakentajana. Esimerkiksi Acehin konfliktissa media pyrki edesauttamaan sovintoa itsenäisyyttä ajavan ryhmän ja Indonesian hallituksen välille.
Viime marraskuussa Jakartassa pidettiin viides World Peace Forum eli maailmanrauhan foorumi. Acehin lisäksi indonesialaisten mielessä on vielä vuoden 1999 Ambonilla tapahtuneet uskontojen väliset konfliktit, joissa 6000 indonesialaista sai surmansa.
Kovien kokemusten kautta Indonesiassa on opittu, että median on parempi rakentaa kuin hajottaa. Varsinkin maassa, jossa on monia uskontoja, ei ole syytä ryhtyä ärsyttämään toisen uskonnon edustajia. Sen sijaan indonesialaiset haluavat olla hyvänä esimerkkinä muulle maailmalle – median tehtävänä on mieluummin rauhan rakentaminen kuin toisten ärsyttäminen.
Sananvapaudesta puhuttaessa harvoin tuodaan esille etiikka. Mediallakin on etiikkansa.
Kymmenkunta vuotta sitten kuuntelin Professori Clifford Christiansin luentoa globaalista mediaetiikasta Tampereen yliopistolla. Hänen nimellään luentoja löytyy YouTubesta pilvin pimein. Christians tuo esille mediaetiikasta universaaleja arvoja. Niitä ovat mm. toisen ihmisen kunnioittaminen ja se, että toista ei vahingoiteta tahallaan.
Onko länsimainen media, kiintyessään sananvapauteen voimakkaasti, unohtanut nämä arvot?
