Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.
Siihen yli 90 v. äiti vastasi ”No kun tuo Ensio on jo niin vanha….” Tämä tositarina kertoo paljon siitä, mikä on ratkaisevaa suhteessa ikään. Se on asenne. Ension äidin asenne oli oikea, vaikka siinä mukana on ollut huumoriakin.
Viime viikolla Suomessa on vietetty valtakunnallista vanhusten viikkoa, joka on sisältänyt monenlaista ohjelmaa eri puolilla maata. Ensimmäistä valtakunnallista vanhusten teemapäivää vietettiin 1954 ja vuonna 1967 vakiintui vanhusten teemapäivä vietettäväksi lokakuulle ja päivä lienee maamme vanhimpia teemapäiviä. Jo vuonna 1954 todettiin, että päivän tarkoituksena on saada kaikki ne, joilla on ”elossa vanhenevia omaisia, näitä silloin muistamaan ja tuomaan ilmi koko yhteiskunnan kiitollisuus sille polvelle, joka on nykypolven elämän rakentanut.” Viikolla on kiinnitetty huomiota ikäihmisten hyvinkin erilaisiin tarpeisiin. ”Meitä on moneksi” teema muistuttaa, että vanhusten elämän tilanteet vaihtelevat yhä enemmän. Mutta ehkä ratkaisevaa on asenne.
Seniori, ikääntyvä, ikäihminen tai vanhus? Monissa tutkimus ja kehittämisohjelmissa vanhus on määritelty yli 75 vuotta vanhaksi. Vuosina 2015-2030 Suomessa yli 75 vuotta vanhojen ihmisten määrä kaksinkertaistuu nykyisestä. Siksi kehitellään erilaisia vanhuspolitiikkaan liittyviä ohjelmia, kehittämisprojekteja ja selontekoja. Tavoitteissa on huomioitu vanhusten aseman parantaminen sekä kuntien, yksityisen, kolmannen sektorin ja seurakuntien yhteistoiminnan parantaminen. Se on juuri sitä, mitä monet kansalaisyhteiskunnassa syntyneet kolmannen sektorin toimijat tekevät
arvokkaalla tavalla.
Mutta on tässä vielä yksi puoli olemassa. Ja se on tärkein. Kristillisessä ihmiskäsityksessä ihminen nähdään Jumalan luomana ja tämän kuvana. Jokainen
ihminen on ikään katsomatta ainutlaatuinen ja arvokas. Ihmisen elämään kuuluu myös yhteisöllisyys. Me tarvitsemme toisiamme. Tarvitaan eri ikäisiä. Voimme oppia toisiltamme ja juuri ikäihmisillä on meille paljon enemmän annettavaa, kuin luulemme. Kristillinen usko suhtautuu aina myönteisesti ihmisen ikääntymiseen ja vanhuuteen. Elämä on lahja. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Asenne ratkaisee.
Ihmisen elämä on kokonaisuus alusta loppuun, jonka Psalmin kirjoittaja tiivistää ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin oli elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” (139:13-16).
Siksi vielä yksi esimerkki tästä asenteesta. Heinäveden Valamon luostarissa asui vuosia sitten munkki Akaki, joka eli 110-vuotiaaksi. Luostarissa
hevosmiehenä toiminut isä Akaki säilytti työkykynsä yli 90-vuotiaaksi asti. Vielä yli sata-vuotiaana hän käveli omin jaloin kirkkoon.
Täytettyään 107 vuotta hän sai Heinäveden kunnalta kirjeen, jossa hänet kutsuttiin kansakoulun ensimmäiselle luokalle tietokoneen tekemän valinnan vuoksi. Nimittäin hänen syntymävuoden kaksi viimeistä numeroa (1874) oli sama kuin sata vuotta nuoremmilla koululaisilla, jotka olivat syntyneet 1974. Kerrotaan – en ole varma, onko totta – että hän olisi sanonut tai mennyt ilmoittautumaan kouluun sanoen, että ”kyllä minä koulun aloitin Venäjällä, mutta en tiennyt, että se pitää täällä suorittaa loppuun…”
Jos sinulle tulee vastaava kutsu oman kuntasi koulutoimesta, rehtorina kehotan käy ainakin tarkastamassa onko se vanha todistus vielä voimassa? Elämässä tarvitaan aina uuden oppimista. Mutta muista, asenne ratkaisee!
Teuvo V. Riikonen
